Scheffler on joutunut tällä kaudella toistuvasti kirimään muita kiinni. Memphisin kisan päätöspäivänä hän pääsee pitkästä aikaa puolustamaan etumatkaansa.
Scottie Schefflerin kilpailut ovat toistaneet tällä kaudella usein samanlaista kaavaa.
Alkukierroksilla on tullut pieniä kompasteluja, kärki on päässyt karkuun ja maailmanlistan ykkönen on joutunut viikonloppuna takaa-ajajaksi. Hurjat loppukirit ovat vieneet lähelle, mutta tammikuisen The American Expressin jälkeen voittoja ei ole tullut. Viisi kakkossijaa kertoo olennaisen.
FedEx St. Jude Championshipissä asetelma on nyt toinen. Scheffler (-13) pelasi lauantaina TPC Southwind -kentällä tuloksen 68 ja säilytti kärkipaikkansa kahden lyönnin marginaalilla. Sam Burns ja Sungjae Im (-11) jakavat toista sijaa, Tommy Fleetwood ja Jake Knapp (-8) ovat seuraavina.
Schefflerin tilanne on hänelle tällä kaudella uusi. Hän johtaa kilpailua 54 reiän jälkeen ensimmäistä kertaa kuluvan vuoden aikana. Edellisen kerran Scheffler lähti PGA Tourilla päätöskierrokselle kärjestä viime kesän The Openissa Royal Birkdalessa. Silloin hän voitti.
Perjantaina Schefflerin peli näytti vaivattomalta. Hän pelasi tuloksen 61 ja sivusi kenttäennätystä. Lauantai oli aivan erilainen.
Scheffler osui viidellä ensimmäisellä reiällä vain yhteen viheriöön. Kolmannella hänen toinen lyöntinsä osui puuhun ja putosi lähes suoraan alas. Pallo päätyi hankalaan karheikkoon bunkkerin viereen, ja matkaa lipulle oli edelleen runsaat sata metriä. Hän pelasti parin lopulta noin 3,5-metrisellä putilla.
Neljännellä reiällä tuli bogey. Seitsemän reiän jälkeen hän oli kierrostaan yhden yli parin, ja kolmen lyönnin johto oli sulanut. Ensimmäinen birdie tuli vasta etuysin lopussa.
Toisella kenttäpuoliskolla Scheffler löysi jälleen paremman rytmin. Birdiet 10. ja 11. reiällä nostivat hänet takaisin johtoon, ja 16:n birdie vahvisti asemaa. Perjantain ilotulituksesta ei ollut tietoakaan, mutta tulos 68 riitti mainiosti.
Scheffler pystyi paikkaamaan epätasaisempaa pallonlyöntiään viheriöillä. Perjantaina hän oli koko joukon paras puttitilastossa, ja lauantainakin hän sijoittui päivän vertailussa kolmanneksi. Erityisen arvokkaita olivat muutamat keskipitkät par-putit.
”Kun tuollaisia kolmen–neljän metrin putteja saa sisään, se auttaa todella paljon pitämään kierroksen liikkeessä. Upotin tänään muutaman sellaisen. Ne olivat ehdottomasti tärkeitä momentumin säilyttämiseksi”, Scheffler sanoi.
Hän osoitti erilaista vahvuutta kuin vuorokautta aikaisemmin. Toisena päivänä hän jyräsi kentän yli birdieillä. Lauantaina kierros piti rakentaa par-pelastuksilla ja kärsivällisyydellä. Molemmat tavat tuottivat saman lopputuloksen: paikka kärjessä säilyi.
The dynamic duo will duel on Sunday 👀
Scottie Scheffler and Sam Burns are paired together for the final round of @FedExChamp. pic.twitter.com/qFwBi6Mvy2
— PGA TOUR (@PGATOUR) August 15, 2026
Burns pelaa sunnuntaina Schefflerin kanssa viimeisessä ryhmässä. Pelaajat ovat läheisiä ystäviä myös golfkentän ulkopuolella. Heidän perheensä viettävät aikaa yhdessä, ja kaksikko on muun muassa pelannut samassa joukkueessa Ryder Cupissa. Nyt he joutuvat ensimmäistä kertaa vastakkain PGA Tourin kisan viimeisessä ryhmässä päätöskierroksella.
”Se tuntuu vähän oudolta, koska haluan hänen menestyvän todella paljon ja uskon hänen toivovan samaa minulle. Huomenna menemme kentälle pelaamaan omaa peliämme ja katsomme päivän päätteeksi, mihin se riittää. Kilpailemme aivan normaalisti”, Scheffler sanoi.
Burns tietää, millainen tehtävä sunnuntaina odottaa.
”Scottie pelaa tietenkin loistavasti, kuten aina. Hän ei tule antamaan mitään ilmaiseksi. Hän pelaa huomenna hyvin, joten minun täytyy pelata todella hyvä kierros ja katsoa, pystynkö saamaan hänet kiinni.”
Schefflerillä on kaveristaan myös yksi kivulias muisto. Burns kukisti hänet Colonialin turnauksen uusinnassa vuonna 2022 upottamalla pitkän birdieputin. Hän ei ole sittemmin voittanut kiertueella kuin kerran. Se tuli WGC-Match Playssa, kilpailussa, jota ei ole enää olemassa. Burns sai kunnian olla reikäpeliturnauksen viimeinen voittaja maaliskuussa 2023.
Memphisissä taistellaan samanaikaisesti kilpailun voitosta ja kauden jatkumisesta. Olosuhteet tekevät urakasta entistä raskaamman. Lauantaina lämpötila nousi jopa 38 asteeseen. Tiipaikoilla oli pelaajia varten jääveteen kasteltuja pyyhkeitä.
Lue seuraavaksi: Scottie Scheffler antoi myrskyvaroituksen ja jyräsi ennätystahdissa kärkeen

