Kahden muun suomalaisen jatkopaikat selviävät iltapäivän aikana.
Tapio Pulkkanen nasautti kirivaihteen silmään Hotel Planner Tourin Raiffeisenbank Golf Challenge -turnauksessa Tsekissä. Avauskierroksensa pariin pelannut suomalainen käynnisti kierroksensa reiältä 10. Etulenkin hän pelasi parissa.
Jälkimmäisen ysin alkajaisiksi Pulkkanen teki päivän toisen birdien ja tykitti niitä viiden seuraavan reiän jaksoon vielä kaksi lisää. Hyvä jakso katkesi bogiin, mutta sen Pulkkanen kuittasi tekemällä kahdelle viimeiselle reiälle birdiet.
”Tänään oli hyvää toimintaa. Täällä on isot korkeuserot ja joutuu lyömään palloa erilaisista sivurinteistä. On ollut vaikea saada lähestymisiä ihan kohdalleen ja birdiejä ei ole kovin suurta määrää par-vitosten ulkopuolella. Hyvä loppu tänään ja tästä on hyvä lähteä jahtiin!” Pulkkanen kommentoi
Kierrostulos 67 (-4) nosti Pulkkasen jakamaan oman kierroksensa jälkeen kilpailussa sijaa 14. Kärkitulos on Callum Tarrenin -12.
Sijalta T88 ja tuloksesta +2 toiseen päivään lähtevä Tyko Tuohimaa käynnistää kierroksensa 15.13 Suomen aikaa. Lauri Ruuska (+7) lähtee liikkeelle parinkymmentä minuuttia aikaisemmin kello 14.51.
Lue seuraavaksi: Yksi kolmesta suomalaisesta on cut-rajan paremmalla puolella avauskierroksen jälkeen Tsekin CT-kisassa


Toivottavasti Tapsan maltti riittää hyviin suorituksiin. Taitoa hänellä on hyviin sijoituksiin myös DPWT:lla. Nyt pitää vaan pelata niin, että hän on 15 parhaan joukossa, kun kausi loppuu.
Luottamuksen säilyttäminen ja vahvistaminen omaan peliin on tie hyviin tuloksiin.
Ruuska taitaa olla esimerkki pelaajasta, joka osaa, mutta nostaa riman liian korkealle turhan usein. Pari bogia on OK, MUTTA pari tuplaa ei.