Samaisella Infinitumin kentällä pelataan kaksi seuraavaakin kisaa, joista ensimmäinen käynnistyy jo perjantaina.
Matias Honkala venyi toiseksi Espanjassa pelatussa Nordic Leaguen Infinitum Ecco Masters -kilpailussa. Honkalan kolmen kierroksen yhteistulos oli -19. Kisan voitti tuloksella -23 Tanskan Martin Leith Simonsen.
Honkala lähti päätöspäivään lyönnin johdossa. Hän teki viimeisenä päivänä hyvän tuloksen 66 (-5), mutta Simonsenin mahtavaan 60 lyönnin (-11) kierrokseen suomalaisesta ei ollut vastaamaan.
”Peli on tuntunut hyvältä jo viime kisoissa, en vaan saanut tulosta syntymään”, Honkala kommentoi.
”Hyvät fiilikset kisasta, varmasti uran parasta draivaamista ollut nyt kisoissa ja treenit kulkeneet myös hyvin, joten pystyin kyllä odottamaan hyvää tulosta. Putt peli oli varmasti yksi syy tämän viikon hyvään tulokseen. Tästä hyvä jatkaa seuraaviin kisoihin”, hän jatkoi.
Honkala suunittelee pelaavansa täyden kauden Nordic Leaguessa. Kauaa hän ei seuraavaa starttia joudu odottamaan, sillä samaisella Infinitumin kentällä käynnistyy seuraava kilpailu jo kuluvan viikon perjantaina. Samalla kentällä pelataan vielä seuraavallakin viikolla järjestyksessään kolmas peräkkäinen kisa.
Lauri Rosendahl (-11) kiri kisan toiseksi parhaaksi suomalaiseksi jaetulle seitsemännelle sijalle. Joachim Altonen ja Oskari Nikku (-19) jakoivat sijaa 13.


Huono tuuri Honkalalla, kun voittaa kolmanneksi tulleen pelaajan 6 lyönnillä, niin samaan kisaan sattuu pelaaja, joka voittaa 3 pelaajan 10 lyönnillä. Kun on tuollainen ero, niin tuolla pelillä olisi voitettu varmaan myös challenge tourilla ja pärjätty varmasti myös pääkiertueella.