Frisbeegolfista golfkentän johtoon – Eetu Rantanen tuo uutta ajattelua Naantaliin - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Frisbeegolfista golfkentän johtoon – Eetu Rantanen tuo uutta ajattelua Naantaliin

Aurinkogolfin yhteisöllinen henki saa paljon kiitosta myös uudelta toimitusjohtajalta.

Aurinkogolf hakee toimintaansa jatkuvuutta ja tulevaisuudennäkymiä nuoren toimitusjohtajansa johdolla.

Naantalilaisessa Aurinkogolfissa tehtiin viime syksynä rohkea ratkaisu, kun kentän toimitusjohtajaksi palkattiin nuori henkilö lajin ulkopuolelta. Kovin tavatonta sen ei pitäisi olla, mutta suomalaisessa golfliiketoiminnassa paikat on totuttu täyttämään lajin sisältä tulevilla kokeneilla henkilöillä.

Uudet ihmiset tuovat mukanaan uusia ideoita, mutta myös kokemuksella on arvonsa, sanoo Aurinkogolfin toimitusjohtaja, pian 32 vuotta täyttävä Eetu Rantanen.

”Golfkenttien liiketoiminta on monesti sen tyyppistä, että rekrytointeja on helppo tehdä lajin parista. Moneen muuhun alaan verrattuna golfyhtiöiden toiminnassa on omat erityispiirteensä”, Rantanen sanoo.

Rantanen haluaa kuitenkin tehdä työnsä nimenomaan ”sportin” parissa ja urheiluihminen entinen liigalentopalloilija on henkeen ja vereen. Eikä golf ole hänelle lajina uusi, vaan pelaamisen hän aloitti jo toistakymmentä vuotta sitten.

”Lentopallovuosina tykkäsin käydä kavereiden kanssa lyömässä rangella ja pelaamassa par 3 -kenttiä, kun piti päivisin aamu- ja iltaharjoitusten välissä keksiä jotakin mukavaa tekemistä.”

Jo oman urheilu-uransa aktiivivuosina Rantasta alkoi kiinnostamaan, miksi Suomessa vain harvasta urheilulajista saadaan luotua yleisöä kiinnostavia ilmiöitä ja liiketoiminnallisesti kannattavaa toimintaa. Pääsarjatason lentopallo-otteluun saadaan juuri ja juuri 500 katsojaa, kun jalkapallon kohdalla muualla Euroopassa katsojalukuihin voi laittaa perään nollan ja eteenkin kertoimen.

Siispä härkää sarvista ja opiskelemaan urheilumarkkinointia Turun ammattikorkeakouluun.

Eetu Rantanen on innokas golfin harrastaja. Hän toivoo, että työ golfin parissa ei liikaa rokota peli-intoa.

Opetuksessa sovellettiin mallia, jossa mentoreina toimivat monen eri alan osaajat. Jo opiskeluaikanaan Rantanen perusti ystäviensä kanssa yrityksen, joka teki urheilutapahtumia ja markkinointia. Vähän sattumalta se sotkeutui myös 2010-luvun loppupuolella Suomeen rantautuneeseen frisbeegolfiin. Uusi laji ei alkuun kerännyt mainittavampaa suosiota, mutta sitten iski korona, ja Rantasen yritys oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

”Radat, kuten lajissa sanotaan, olivat siihen aikaan aika alkeellisia. Aloimme miettiä, että tämän voi tehdä paremmin. Vuokrasimme noin 20 hehtaaria maata Turun kaupungilta ja perustimme frisbeegolfradan, siihen kylkeen pro shopin ja seuran. Halusimme tehdä kaiken vähän paremmin, ja parin vuoden päästä meillä oli Suomen suurin seura.

Ratahankkeen parissa Rantanen teki tiivistä yhteistyötä eurooppalaisen välinevalmistajan kanssa ja pian kävikin kutsu töihin sen palkkalistoille. Kuuden vuoden ajan Rantanen johti Euroopan markkinointia ja näki roolissaan aitiopaikalta lajin huiman kasvun.

Lopulta kasvun raja tuli tietenkin vastaan: peruskaavan mukaiset yyteet ja työn hakuun. Samalla Rantanen myi pois oman osuutensa yrityksestä.

Vaikka Rantanen oli aina sanonut, ettei ala tehdä töitä harrastuksensa parissa, Aurinkogolfin paikka kiinnosti. Hän haki ja sai paikan. Nähtäväksi jää, kuinka pahasti oma harrastus lopulta työstä kärsii.

Aurinkogolf puolestaan on hakenut toimintaansa jatkuvuutta jo usean vuoden ajan, ja toimitusjohtaja on vaihtunut tiuhaan. Sitä voi pitää yllättävänä, sillä kentän sijainti on loistava ja seura Turun alueen suurimpia noin 3000 jäsenellään.

Ehkä nuorison tuominen lajin pariin on sellainen asia, missä frisbeegolfissa onnistuttiin poikkeuksellisen hyvin.

Rantanen tunnistaa kentän vahvuudet eikä mikään noin puolen vuoden sisäänajovaiheessa oli pahemmin yllättänyt.

”Aurinkogolfin tilanne on vastannut sitä mitä odotin. Tiesin paikan ja kentän jo entuudestaan, koska olen pelannut täällä paljon, ja tiesin vahvuudet ja heikkoudet. Kuva on toki tarkentunut paljon, kun on päässyt papereihin käsiksi”, hän sanoo.

Erityisen paljon Rantanen arvostaa Aurinkogolfin lämmintä ja yhteen hiileen puhaltavaa yhteisöä. Suurkiitokset saa myös kenttämestari Olli Raatikainen, joka tosin siirtyi Kankaisten Golfiin.

”Onneksi on ollut todella hyvä kenttämestari, joka on saanut tiukoilla resursseilla kentän pysymään hyvässä kunnossa. Erityismaininta siihen suuntaan.”

”Meillä on jonkin verran korjausvelkaa sekä kentällä että kiinteistöissä. Ylläpitäviä ja kehittäviä hankkeita on tulevina vuosina edessä, mutta tilanne näyttää hyvältä sen suhteen, että pääsemme ne ajallaan toteuttamaan. Oikeastaan kivakin päästä vetämään kunnostushankkeita”, näkee Rantanen, joka tunnustautuu golfkenttädiggariksi.

”Jos vaimolta kysytään, niin olen lukenut ja kuunnellut golfkentistä paljon enemmän kuin olisi tarvinnut”, hän nauraa.

Kentän haasteet liittyvät suomalaisille golfkentille niin tuttuun haasteeseen, savimaahan, sillä sellaisella Aurinkogolfinkin väylät suurelta osin risteilevät. Kenttä on paikoitellen märkä ja kuivatusta on petrattava. Myös bunkkereita pitää uusia, tiipaikkoja ja paikoin griinejäkin parannella.

Parannuskohteet ovat selkeitä, mutta ennen kuin isoihin remontteihin ryhdytään, on keskityttävä kenttäyhtiön talouden vakauttamiseen.

”Taloudellinen tila on ensin oltava vakaa, jotta se mahdollistaa kentän kestävän kehittämisen. Sen jälkeen ydintuote edellä. Brändiuudistus meillä on jo viime vuonna aloitettu ja se on jalkauttamista vaille valmis. Muutaman vuoden aikajänteellä päästään toivottavasti suorittamaan kentällä kaivattuja remontteja ja niiden myötä tehostettua kentänhoidon resurssien käyttöä. Robotiikka ja kuivatuksen kehittäminen ovat siinä isossa osassa”, toimitusjohtaja suunnittelee.

Päätösreikä antaa mahdollisuuden veden yli draivaamiseen. Kuva: Lassi Pekka Tilander.

Kun puhutaan liiketoiminnasta, Rantanen ei näe golfissa ja frisbeegolfissa lajeina kovin paljon yhtäläisyyksiä. Toki molemmissa on keskityttävä tuottamaan ihmisille miellyttäviä kokemuksia.

”Ehkä nuorison tuominen lajin pariin on sellainen asia, missä frisbeegolfissa onnistuttiin poikkeuksellisen hyvin. Me osasimme tavoittaa sen kohderyhmän – jos golfin pariin pitää hakea jollain osa-alueella frisbeegolfista oppia, niin siinä. Frisbeegolf kasvoi osittain siksi, että markkinan lähtötaso oli niin matala ja kasvua luotiin paljon välinevalmistajien rahalla. Aika näyttää, miten kestävää se on. Golf on lajina paljon paremmassa ja stabiilimmassa asemassa”, hän pohtii.

Covidin jälkimainingeissa nuoret ovat kuitenkin löytäneet tiensä paitsi frisbeegolfin myös golfin pariin. Voitettavaa on nyt paljon sille, joka onnistuu houkuttelemaan uudet harrastajat juuri omalle kentälleen.

Lajipiirit, erityisesti Turun alueen muut toimitusjohtajat ovat ottaneet uuden tulokkaan Rantasen mukaan erittäin hyvin vastaan. Tietoa jaetaan ja kollegaa autetaan. Myös golfjohtajien järjestö FGMA on tullut tutuksi ja saa tulokkaalta kiitosta.

”Paljon on opittavaa. Tyhmähän olisin, jos ajattelisin, että tulen ja osaan kaiken. Paljon olen yrittänyt repiä tietoa kollegoilta irti ja apua on saanut. Ehkä kaikilla on Turun alueella niin oma asiakaskuntansa, että kilpailuasetelma ei olen niin kireä.”

Rantanen on yhä sisäänajovaiheessa, mutta hän on jo luonut itselleen selvät odotukset työhönsä. Pelkkää päivittäistoimintaa hän ei halua pyörittää, vaan tavoitteisiin liittyy kunnianhimoa myös kentän suhteen.

”Julkilausumaton tavoite on itselläni ollut, että viiden vuoden päästä kenttärankingissa Aurinko Golfin sijoitus on eri kuin nyt. Kentällä on upeat puitteet ja kaikki mahdollisuudet menestyä, enkä epäile lainkaan, ettemmekö onnistuisi. Se tietysti vaatii, että tehdään asioita oikein, mutta kaikki edellytykset ovat olemassa.”

Kenttäranking 2025 tulokset julkaistaan 12.3.2026

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje