Suomalaiset jahtaavat menestystä kaikkien aikojen kovatasoisimmissa speedgolfin MM-kisoissa - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Suomalaiset jahtaavat menestystä kaikkien aikojen kovatasoisimmissa speedgolfin MM-kisoissa

Milla Hallanoro (kesk.) ja Timo Eskeli (kolmas oikealta) puolustavat Japanissa maailmanmestaruuksiaan.

Speedgolfin MM-kisat pelataan ensimmäistä kertaa USA:n ulkopuolella. Suomi puolustaa voittoa naisten ja senioreiden kilpailuissa.

Maailman parhaita speedgolfareita odottaa Japanissa raastava urakka. Edessä on useimmille kolme kierrosta golfia noin puolentoista vuorokauden sisään, ja lajille tyypilliseen tapaan tietenkin juosten. Parhaat speedgolfarit ovat todella kovakuntoisia urheilijoita, jotka painelevat kymmenen kilometriä maantiellä 32–33 minuuttiin ja pelaavat kierroksen golfia muutamalla mailalla parin pintaan.

Varsinainen henkilökohtainen MM-kilpailu pitää sisällään kaksi 18 reiän kierrosta, jotka pelataan 14.–15. marraskuuta. Pääosa kilpailijoista osallistuu kuitenkin myös parikilpailuun, jossa pelataan yksilökisan perään yhdeksänreikäiset kierrokset foursomea molempina kisapäivinä.

Kilpailu pelataan Seven Hundred Golf Clubilla noin 150 kilometriä Tokiosta pohjoiseen. Koskaan aikaisemmin kahden vuoden välein järjestettyä kilpailua ei ole pelattu Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kisakenttä on avoimessa sarjassa noin 5700, senioreissa noin 5300 ja naisten kilpailussa noin 4700 metriä pitkä.

”Juoksumatkaa etukäteistietojen perusteella tulee arviolta reilut 8 kilometriä ja nousumetrejä päälle 150, eli kyseessä on hyvin mäkinen ja siten fyysisesti raskas kenttä”, avoimeen sarjaan osallistuva Henrik Honkalehto arvioi.

Suomalaiset lensivät kisapaikalle viikonloppuna, jonka jälkeen on totuteltu aikaeroon sekä tutustuttu kisakenttään.

Honkalehto odottaa kisasta tasokkaampaa kuin koskaan. Mukana ovat lajin lähes kaikki parhaat. Lähes, sillä esimerkiksi vuoden 2018 maailmanmestari Mikko Rantasta ei mukana tällä kertaa nähdä. Avoimeen sarjaan osallistuu viisi suomalaista: Lauri Alakuijala, Ville Heinonen, Henrik Honkalehto, Marko Kuningas ja Pertti Palosuo

Senioreissa Timo Eskeli ja naisten sarjassa Milla Hallanoro puolustavat vuoden 2022 maailmanmestaruuksiaan.

Avoimen sarjan ennakkosuosikeiksi on helppo nimetä hallitseva maailmanmestari, Uuden-Seelannin Jamie Reid, joka on myös lajin epävirallisen maailmanennätyksen haltija. Kovimmat haastajat tulevat isäntämaa Japanista (Jin Ota ja Tatsuya Shinmoto) sekä Englannista (Luke Willett) ja Irlannista (Rob O’Hogan).

Naisten sarjassa kaikki kärkipelaajat kohtaavat ensi kertaa. Moni heistä, kuten Milla Hallanoro, on toistaiseksi voittamaton speedgolf-kilpailuissa.

Honkalehto on harjoitellut kisaa varten pitkään. Hän juoksee viikossa 40–60 kilometriä. Harjoitusohjelmasta vastaa Eetu Isometsä.

”Kakki ovat hyvässä kunnossa, mutta Heinosen Ville on vielä oma lukunsa. Hän juoksee futarin taustalla käsittääkseni 70–90 kilometrin viikkoja ja on viime aikoina pelannut speedgolfkierroksia järjestään alle golfhändärinsä. Vantaalla hän juoksi puolimaratonin alle 1h 20min. Siinä on musta hevonen”, Honkalehto vinkkaa.

Lue seuraavaksi: Milla Hallanoro: ”En itse odottanut voittoa” – Timo Eskelin mestaruudessa tuhti annos dramatiikkaa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)