Välimäki on tehnyt ranking-pisteiden kannalta jo lähes kaiken voitavansa tämän viikon kisassa – nyt vain odotellaan - Golfpiste.com

22.10.–29.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

22.10.–29.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Välimäki on tehnyt ranking-pisteiden kannalta jo lähes kaiken voitavansa tämän viikon kisassa – nyt vain odotellaan

Sami Välimäki pelaa Japanissa jättimäisen yleisön edessä. Kuva: Getty Images

Zozo Championshipin päätöskierros ei muuttane isommin Sami Välimäen tilannetta pistetilastossa.

Kortin uusintaa jahtaava Sami Välimäki (+1) pelaa kauden tärkeimpiä turnauksiaan PGA Tourilla. Kolmesta peräkkäisestä kisasta Välimäellä on meneillään viimeinen, Zozo Championship, jonka kolmanteen kierrokseen hän käytti 70 lyöntiä.

Sijalle T65 pudonnut Välimäki aloitti kierroksensa Accordia Golf Narashino Country Clubin kentällä nihkeästi ollen neljän reiän jälkeen jo kolme yli. Jatko sujui terävämmin, ja käteen jäi nimekkäässä seurassa tulos par.

”Ihan mukavaa lätkimistä lukuun ottamatta neljää ensimmäistä reikää”, Välimäki sanoi.

Välimäki esitti tilastojen valossa parhaita otteitaan lauantain kierroksella. Strokes gained -tilastoissa miinukselle jäi ainoastaan lähipeli, mutta tämä sitäkin reilummin: Välimäen around the green -tilasto oli koko joukon huonoin pudottaen hänen kokonaistilastonsa selvästi pakkasen puolelle.

Japani on golfhullu maa ja se näkyy ja tuntuu: katsojia Chiban turnauksessa on ollut kuin major-kilpailuissa konsanaan. Välimäen ryhmä oli erityisen huomion kohteena, sillä hänelle seuraa tekivät Japanin golfin suurin sankari Hideki Matsuyama sekä yhdysvaltalaistähti Will Zalatoris.

”Hauska oli kyllä pelata super-ison japanilaisyleisön edessä. Mukavia heppuja molemmat. Zalatoriksen kanssa olen pelannut aiemminkin”, Välimäki totesi.

Hän olisi tämän hetken ennusteen mukaan menettämässä FedEx Cup Fall -pistetilastossa yhden pykälän eli putoamassa sijalle 115 . Välimäen niskaan rankingissa hengittävä Carson Young (-5) olisi puolestaan kiilaamassa suomalaisen paikalle 114:nneksi.

Välimäen pitäisi tehdä ranking-asemansa säilyttämiseksi, saati parantamiseksi, finaalikierroksella iso ryhtiliike, sillä kilpailussa 29. sijaa jakava Young on häntä kuusi lyöntiä edellä. Toisaalta tuskin sunnuntain heikompikaan esitys muuttaisi hänen tilannettaan pistetilastossa dramaattisesti.

Paljon on jäämässä sen varaan, mitä tapahtuu kahdessa seuraavassa kilpailussa, joissa Välimäki ei ole mukana. Hän on kertonut tilanteen niin vaatiessa osallistuvansa Georgiassa pelattavaan PGA Tourin syyssarjan päätösturnaukseen. Pistelistan 125 parhaalle on luvassa ensi kaudeksi vahva kortti jenkkitourille.

Japanin turnauksen kärjessä jatkaa Kolumbian Nico Echavarria (-17). USA:n Justin Thomas (-15) on toisena. Zozo Championshipissä ei ole karsintaa, vaan kaikki kilpailijat pelaavat 72 reikää.

Lue seuraavaksi: Välimäen taistelu pelioikeudesta jatkuu − viikonloppuna pöydällä isot panokset

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)

    oka says:

    Reilusti pitää nostaa pelin tasoa ja varsinkin sen tasaisuutta jos haluaa pelata jatkossakin PGA tourilla. Helmikuun onnistumisen jälkeen on tullut pääosin MC tä ja heikkoja sijoituksia, nämäkin ns täytekisoista, joissa top 50 ei mukana.

    Käytännössä melkein kaikki pisteet tulivat kahdesta kisasta. Toivotaan että se riittää ja saa ensi kaudella mahdollisuuden pelin parantamiseen ja onnistumisiin. Ensimmäinen vuosi on varmasti aina harjoittelua. Varsinkin Euroopasta tuleville. Yliopistoputken kautta tulevat näyttävät olevan heti valmiita kärkikahinoihin.

    ruukku says:

    Ilman mitään haamukierrosta hyvän ja houonon kierroksen välinen ero voisi merkitä noin 2% eroa pistelisäyksessä verrattuna nykyisiin pisteisiin. Toisaalta onhan Sami näyttänyt useamman kerran että pystyy myös kenttäennätyksiä tekemään, jos sille päälle sattuu.

    Huomenna pallot suoraan greenille, niin voi jättää tuon lähipelin harjoittelun ensi kauteen.

    Routagolf says:

    Onko tiedossa, että jaetaanko Georgian päätösturnauksessakin pisteitä kaikille osallistujille? Meinaan vaan, että kannattaako sinne saakka matkustaa, jos ei jaeta.

    Sport Goofy says:

    Kilpailu kortin uusimisesta ei ole pelkästään suhteessa rahalistalla juuri alapuolella olevaan Youngiin vaan myös kaikkiin seuraavatkin turnaukset pelaaviin haastajiin. Siksi jokainen tästä kilpailusta irtoava piste voi olla säilymisen kannalta tärkeä. Ei siis kannattaisi puhua lätkimisestä vaan painaa tosissaan maaliin saakka ettei sitten tarvitsisi manata itse aiheutettua ”huonoa tuuria”.