Sami Välimäki löysi Illinoisissa uuden menovaihteen ja palasi top 10:een - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Sami Välimäki löysi Illinoisissa uuden menovaihteen ja palasi top 10:een

Sami Välimäki kamppailee John Deere Classicissa kovasta sijoituksesta ja tärkeistä FedEx Cupin pisteistä. Kuva: Getty Images

Jordan Spiethin kanssa sunnuntaina pelaava Välimäki päätti kierroksensa kolmeen peräkkäiseen birdieen.

Sami Välimäki (-15) palasi John Deere Classicissa yhden välipäivän jälkeen takaisin oikeille raiteille. Hän löi Silvisissä Illinoisissa käytävässä PGA Tourin kilpailussa tuloksen 65, ja lähtee sunnuntaihin jaetulta yhdeksänneltä sijalta.

Jo kierroksen alku näytti, että perjantain kaltainen tahmeus on karissut hänen pelistään. Välimäki iski heti kättelyssä kaksi peräkkäistä birdieä ja teki etuysin jälkipuolella kolme birdieä lisää.

Ulosmenon tulos 30 oli sama kuin avauspäivän lennokkaasti sujuneella kierroksella, mutta aivan torstain kaltaista liitoa ei lauantai tarjonnut. Kymmenennen reiän raffiseikkailu ja seuraavalla väylällä vasemmalle puiden sekaan mennyt avaus johtivat bogiin, mutta jatko sujui jämäkästi. Välimäki päätti kierroksensa hienosti kolmeen peräkkäiseen birdieen, ja taistelee sunnuntaina kovasta sijoituksesta.

”Hyvää lyömistä lähes koko ajan. Kaksi pummia peräkkäin vähän tappoivat momentumin, mutta hyvä kierros kuitenkin”, kuusi lyöntiä kärjestä oleva Välimäki sanoi.

Top 5 -sijoitus on täysin otettavissa.

Välimäki oli kolmannella kierroksella strokes gained -tilaston viitonen. Parhaiten sujuivat lähestymiset ja puttipeli, joissa hän ylsi eniten plussan puolelle. Putteja hän upotti lauantaina noin 25 metrin edestä.

Nousu voittotaisteluun edellyttäisi Välimäeltä ensimmäisen kierroksen kaltaista suoritusta. Neljättä sijaa jakavat pelaajat ovat kahden lyönnin päässä, joten top 5 -sijoitus on täysin otettavissa.

Thompson jahtaa uran avausvoittoa

TPC Deere Run -kentällä parhaiten, 62, pelasi johtopaikan haltuunsa napannut Davis Thompson (-21). Viime vuonna kauden tulokkaaksi valittu toisen polven huippupelaaja Eric Cole ja Aaron Rai (-19) jakavat toista sijaa. He ovat kaksi lyöntiä Thompsonia perässä.

Englannin Rain ja Välimäen ohella kärkikymmenikköön ei mahdu muita eurooppalaisia.

Välimäki ja Filippiinien Rico Hoey saavat sunnuntaina seuraa lajin todellisesta etutrivin tähdestä, Jordan Spiethistä, joka on voittanut urallaan 13 kilpailua PGA Tourilla. Ykköstiloista kolme on tullut majoreissa. Kolmikon lähtöaika on kello 19.04 Suomen aikaa.

Lue seuraavaksi: Sami Välimäellä jäi tulos roikkumaan John Deere Classicissa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)