Kotojärvi Golf vältti konkurssin, mutta yhä kenttä on myynnissä – ”Alle miljoonan ei myydä” - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kotojärvi Golf vältti konkurssin, mutta yhä kenttä on myynnissä – ”Alle miljoonan ei myydä”

Kotojärvi Golfin toiminta jatkuu normaaliin tapaan tälläkin kaudella. Kuvassa kentän perustaja Björn Fredriksson.

Kenttä on vuoden alusta lähtien etsinyt uutta omistajaa.

Pornaisissa toimiva Oy Kotojärvi Golf Ab on välttänyt konkurssin. Työeläkevakuutusyhtiö Elo jätti tammikuussa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudelle konkurssihakemuksen kenttäyhtiöstä, koska sille oli kerääntynyt maksamattomia työeläkevakuutusmaksuja vajaan 30 000 euron edestä.

”Kokosimme Elon saatavat omasta porukasta. Olisimme hoitaneet maksut aikaisemminkin, mutta talvi tuli väliin, eikä klubilla ollut ketään töissä. En ollut alkuvuodesta oikein tietoinen tilanteesta”, Kotojärvi Golfin perustaja ja kenttäyhtiön hallituksen puheenjohtaja Björn Fredriksson kertoo.

Yhtiön osakkeista lähes 90 prosenttia ovat Björn ja Pirjo Fredrikssonin sekä heidän poikansa Mats-Peter Fredrikssonin hallussa. Pienosakkaita on reilut 50.

Vuonna 1997 perustetun Kotojärvi Golfin yllä leijunut varjo on saanut monet tiedustelemaan, missä tulevan kauden osalta mennään.

”Käsitykseni mukaan enemmistö kentän aktiiveista on luottanut, että saamme hoidettua velvollisuudet. Toisaalta jotkut ovesta sisään kävelleet ovat ihmetelleet, emmekö menneetkään konkurssiin.”

Kotojärvelle ei ole hankittu sen jälkeen varsinaista toimitusjohtajaa, kun yhden kauden yhtiössä työskennellyt Petteri Oksanen lähti Hill Side Golfin operatiiviseksi johtajaksi. Tällä hetkellä Kotojärven toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa Fredriksson.

”Uskon, että pärjäämme hyvin tämän kesän. Klubin pro Mika Asikainen auttaa toimistossa ja olen sopinut hänen kanssaan yhteistyöstä.”

Alle miljoonalla eurolla tätä ei myydä.

Kotojärven kenttä avattiin maanantaina, ja ensimmäisenä päivänä pelaajia oli Fredrikssonin mukaan kolmisenkymmentä.

”Kenttä on mukavasti talvehtinut. Etenkin väylät ovat aivan vihreät. Paikoin on märkää, eikä golfautolla voi kentälle vielä mennä.”

Omalla maa-alueella toimiva kenttä klubitaloineen ja muine rakennuksineen on ollut myynnissä nelisen kuukautta. Lisäksi optiona on mahdollisuus ostaa yhdeksänreikäinen harjoituskenttä.

Rakennusten yhteispinta-ala on yhteensä noin 1 500–2 000 neliömetriä ja myytävä maapinta-ala on noin 45 hehtaaria. Kenttäyhtiön koneet ja laitteet myydään erikseen.

”Kyselyitä on tullut, mutta emme ole saaneet sellaista tarjousta, jonka voisimme hyväksyä. Tiedämme suunnilleen, mitä Porvoo Golfista maksettiin, joten alle miljoonalla eurolla tätä ei myydä”, Fredriksson sanoo.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    Golfseppo says:

    Vai että miljoona euroa pitäisi saada, muhahaha! Syyksi kerrotaan Porvoo golf jonka myyntiaika oli yli 20 vuotta ja korvanappitiedon mukaan nykyinen omistaja ei ole lainkaan tyytyväinen hankintaansa.

    Niistä Kotojärven ”lomamökeistäkin” on 5/6 vielä myymättä, vielä ehtii ostamaan siis omansa…

    Uno says:

    Hyvä esimerkki, että maineesta ja sen tärkeydestä liiketoiminnalle. Maineen rakentamiseen menee vuosia ja sen voi hetkessä menettää.

    Niin paljon rahaa ei ole käytössä, että maineeltaan ongelmallista omistajapohjaa voitaisiin pelastaa ja tämä vaikuttaa myös myyntihintaan.

    Huomioitava vielä, että mm. rakentamisessa ja kiinteistökaupassa on ehkä syvin lama heteen. Tuntematta tarkalleen lähtökohtia, niin arviota Porvoon hinta kerrottuna 0,7 tai jopa alempi hinta.

    Sijainti on myös merkittävästi haasteellisempi kuin Porvoo sekä kentän ympärillä on mainehaitta vielä vuosia.

    Jos on paljon vettä käytettävissä, niin käyttökustannuksia voisi saada toki alemmas, joka nostaisi myyntihintaa.

    Olisiko sittenkin helpompaa kaavoittaa kesämökkejä tai siirtolapuutarha?

    Pitäisikö nykyisten omistajien poistua taustalta, jos haluavat saada edes maapohjan hinnan?