Mieleenpainuvat maisemat, monipuolisuus ja upea pelattavuus tekevät Oitavoksesta poikkeuksellisen hienon golfkentän.
Lissabonin länsipuolinen niemeke, Sintran ja Cascaisin alue, oli 1920-luvulla luonnontilainen hiekkaerämaa. Eroosion runtelema, mutta luonnonkaunis maa-alue Atlantin rannalla. Carlos Montez Champalimaudilla oli kuitenkin alueesta vahva visio: hän halusi kehittää siitä resortin, jossa olisi asumismahdollisuuksia ja aktiviteetteja Lissabonin raharikkaille.
Hän osti valtavan alueen maata ja istutti alkajaisiksi tuhatmäärin puita, leveälatvaisia ja varjostavia pinjoja, joiden englanninkielinen nimi ’umbrella pine’ kuvaa paremmin niiden tarkoitusta: pinjojen leveät latvukset tarjosivat suojaa paahtavalta auringolta. Ne auttoivat säilyttämään edes osan vähästä vedestä maaperässä ja estämään muuten uhkaavaa eroosiota.
Se oli fiksu veto. Nyt alue on upea, luonnoltaan rikas ja visiosta on tullut totta siinäkin mielessä, että koko alue on ikään kuin suuri resortti. Nykyään perille kulkee moottoritie, jota pitkiin pääkaupunkiin hurauttaa puolessa tunnissa. Alun perin alue kantoi nimeä Quinta da Marinha. Sittemmin Carlos Montez Champalimaudin perintö on jaettu jälkeläisten kesken ja nykyinen Quinta da Marinha on vain pieni osa aluetta, joka ei enää ole Champalimaudin perheen omistuksessa.
Quinta da Marinhassa sijaitsee myös samanniminen golfkenttä. Se on varsin kelvollinen peliareena, mutta vain kalpea aavistus siitä kentästä, jonka Champalimaudin perhe naapuriin 2000-luvun taitteessa rakennutti. Se kantaa nimeä Oitavos Dunes.
Yksi Portugalin parhaista
Kun Portugalin golfkenttiä pistetään paremmuusjärjestykseen, komeilee Oitavos Dunes poikkeuksetta kärkikymmenikössä, usein jopa kärkiviisikossa.
Kenttä sijaitsee Cascais’n länsipuolella lähellä jo mainittua niemenkärkeä ja Cabo Da Rocaa, Manner-Euroopan läntisintä kohtaa. Projektin sai suunnittelukilpailun jälkeen kontolleen jenkkiarkkitehti Arthur Hills. Hän jätti kisassa jalkoihin kovia nimiä ja teki myös hyvää työtä.
Kenttä alkaa neljällä pinjapuiden keskellä kulkevalla väylällä, jotka ovat tavallaan vasta alkulämmittelyä. Toden teolla koko komeus ja kentän varsinainen luonne paljastuu viitosväylällä, kun tullaan leveälle ’keskitasanteelle’. Siellä puiden reunustamat väylänäkymät vaihtuvat aavaan golftaivaaseen, jossa väyliä risteilee sinne tänne, ja jonka tasainen ruohomatto suorastaan huutaa pelaamaan golfia.
Aavalla ja tasaisella alueella väylien laidoilla ei ole raffeja, vaan heinä on leikattu tasamittaiseksi. Vain griinit on leikattu lyhyemmiksi. Tasainen tosin on suhteellinen käsite, sillä pieniä kumpuja ja painanteita on joka puolella. Ilme on hyvin linksmäinen, samoin pelattavuus. Myös logoonsa Oitavos on lisännyt sanan links. Termin brändiarvo on kova, ja vaikka kenttä ei puhdasverinen links olekaan, niin ainakin pelattavuudeltaan hyvin lähellä sitä.
Bunkkereita on paljon, sitäkin enemmän kentän laidoilla vaanivaa wastelandia. Näistä jälkimmäinen on pahempi uhka. Bunkkerit ovat suhteellisen helppoja, eivätkä harmittavasti varsinaisen links-henkisiä, vaikka muu kenttä sitä onkin.
Pelaaminen on nautinnollista, kierros rytmittyy hyvin ja väylät ovat vaihtelevia. Vaihtoehtoisia pelistrategioita joutuu pohtimaan tuon tuostakin. Näkymät ovat upeita ja alueen luontoa on kunnioitettu suunnittelussa hienolla ja luontevalla tavalla.
Kolme upeaa reikäkaksikkoa
Koko kierros on upea, mutta mieleen jää erityisesti kolme peräkkäisten reikien jaksoa, kaikki takaysillä. Ensimmäinen kaksikko on sisääntulon alussa väylät 10 ja 11.
Kenttä ei ole puhdasverinen links, mutta ainakin pelattavuudeltaan hyvin lähellä sitä.
Tiiltä 10 aukeaa komea näkymä alaviistoon. Reikä huipentuu todella vaikealle viheriölle. Sen vasenta laitaa vartioi suuri bunkkeri, johon tuuli, joka tyypillisesti puhaltaa tällä väylällä oikealta puolelta, palloa työntää. Pallon saaminen kunnialla griinille on temppu sinänsä, putin upottaminen kaltevalla griinillä vähintään yhtä vaikeaa.
Griinin takana on korkea töyräs. Sen päällä on pieni huvila, josta avautuvat hulppeat näköalat Atlantille. Paikalle perustettiin toisen maailmansodan aikaan vartioasema, josta lähetettiin merkkejä seuraavalle vartioasemalle ja sieltä seuraavalle siten, että lopulta tieto saatiin Lissaboniin asti tarvittaessa vaikka ilman puhelinyhteyttä.
Meriä vartioitiin toisen maailmansodan aikaan ahkerasti, sillä vaikka Portugali pysytteli sodassa puolueettomana, seilasivat sen rannikolla niin liittoutuneiden kuin natsienkin sota-alukset, joiden kulkua haluttiin seurata.
Nykyään vartioasemalle ei ole käyttöä. Kymmenisen vuotta sitten se muutettiin huvilaksi, jonka eräs klubin englantilainen jäsen on vuokrannut omaan käyttöönsä seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi. Vuokrahinta ei ole tiedossa, mutta ihan pienestä investoinnista ei nyt puhuta.
Kaksikon jälkimmäinen reikä, 11, on lyhyt par-nelonen, joka kutsuu tavoittelemaan griiniä draiverilla. Oikealla vaaniva outti ja vasemmalla odottava jyrkkä alarinne, joka vie pallon helposti hyvinkin pitkälle, kuitenkin muistuttavat varovaisen lähestymistavan hyvistä puolista.
Kentän ehkä upein reikäkaksikko on 14 ja 15, par-kolmosia molemmat. Ratkaisu on epätyypillinen, mutta reiät ovat äärimmäisen hyviä. Ensimmäinen lyödään rotkon yli kohti griiniä, jonka taustalla avautuva maisema salpaa hengen. Henki saattaa salpautua myös siinä vaiheessa, kun pallo on ilmassa, sillä tyypillisesti reiällä on vastatuuli, jonka voimakkuutta ei kuitenkaan pysty aistimaan lyöntipaikalle, mutta joka tarraa palloon lujasti rotkon yläpuolella ja pysäyttää lyönnin kuin seinään.
Seuraava reikä, 15, on korkeiden hiekkadyynien väliin pelattava selkeä mutta viekoittelevan upea reikä, joka tarjoaa birdiemahdollisuuksia edellistä väylää huomattavasti herkemmin. Jos pelituloksella ei ole väliä, vaan kierrokselta metsästetään vain kokemuksia, kannattaa väylä pelata takatiiltä.
Viimeinen upea reikäpari on 17 ja 18. Molemmat ovat armottoman pitkiä, yli neljäsataametrisiä par-nelosia, joilla hyvä kierros murenee herkästi. Etenkin kentän päätösväylällä par on tulos, joka kelpaa kenelle tahansa tasoituksesta riippumatta.
Niin upea kuin kenttä onkin, löytyy kokonaisuudesta pientä moitittavaakin. Suurin ongelma on yhtenäisyyden puute. Alun neljä väylää eivät ole huonoja, mutta muuhun kenttään verrattuna ne jäävät auttamattoman latteiksi ja ovat tyyliltään liian kaukana muista. Olennaisin ero on se, että siinä missä puut eivät väylältä viisi eteenpäin enää ole pelillinen elementti, ovat ne sitä alkupään rei’illä.
Sama ongelma vaivaa kentän loppuhuipennusta, joka niin ikään on kaikessa komeudessaan kuin eri kentältä.
Arvostelua ei kannata käsittää väärin – pelikokemus on varmasti mieleenpainuva ja ensiluokkainen, ja kenttä joka suhteessa sellainen, ettei sitä kannata jättää pelaamatta. Omissa papereissa Oitavos Dunes on puutteineenkin ehdottomasti yksi parhaista, joita olen Manner-Euroopassa pelannut. Ja silti mielen perukoille jää pieni harmitus siitä, että pienin muutoksin se voisi olla parempikin.
Huippukentällä on tietenkin myös huippukentän hintalappu. Oitavoksen hotellissa yöpyville pelaaminen on edullisempaa ja myös twilight-lähtöjen hinnoittelu on hyvin kohtuullinen. Hotellista ei moitittavaa löydy ja jo sen laadukkaan aamupalapöydän takia majoitusta voi suositella.
Oitavos Dunes on sementoinut maineensa eikä välttämättä tarvitse vetoapua julkimoilta, mutta sitä se saattaa silti lähivuosina saada. Portugalin tunnetuin urheilutähti Cristiano Ronaldo nimittäin osti suuren tontin aivan Oitavoksen klubitalon kupeesta, ja paraikaa sinne rakennetaan hänelle uutta kotia. Golfin peluukin kuulemma kiinnostaa kovasti, eikä mies varmasti kahta kertaa mieti, minkä valitsee kotikentäkseen.
Lue seuraavaksi: Carton House – Pelattavaa ja luksusta Irlannin pikavisiitille