Pelit jatkuvat Kajaanin Golfissa – omistava yhtiö yrityssaneeraukseen - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Pelit jatkuvat Kajaanin Golfissa – omistava yhtiö yrityssaneeraukseen

Kajaanin kentällä pelataan golfia normaaliin tapaan ensi kaudellakin. Kuva: Kajaanin Golf

Maksuvaikeudet johtuvat ennen kaikkea yhtiön käynnistämän hotellitoiminnan huonosta ajoituksesta.

Kajaanin golfkentän omistava Kainuunportti oy on päässyt yrityssaneeraukseen. Se merkitsee sitä, että pelitoiminnot jatkuvat 90-luvun alussa perustetulla yhdeksänreikäisellä kentällä tavalliseen tapaan alkavalla kaudella.

Paltamo Golfin tytäryhtiö Kainuunportti oy hakeutui viime vuoden joulukuussa yrityssaneeraukseen maksuvaikeuksien vuoksi. Ongelmat eivät ole johtuneet Paltamo Golf oy:n pääomistaja Reijo Riihimäen mukaan golfliiketoiminnasta, vaan yhtiön aloittaman hotellibisneksen huonosta ajoituksesta sekä kiinteistöön ja vaunualueeseen liittyvistä investoinneista.

”Kiinteistössä on ollut yllätyksiä, joista on aiheutunut korjauksineen merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia. Uutena yrityksenä emme myöskään ole päässeet tukien piiriin. Mutta loppujen lopuksi tämä kaikki on johdon eli minun vikani. Koronalle en ole mahtanut mitään”, Riihimäki sanoi.

Oulun käräjäoikeudesta viime viikolla saapuneen myönteisen yrityssaneerauspäätöksen seurauksena toiminta jatkuu normaalisti myös Kainuunportin hotellissa ja ravintolassa.

”Aloitamme pian kesän tapahtumien majoitusmarkkinoinnin. Toukokuussa avaamme karavaanareille tarkoitetun matkaparkin ja Kainuunportin yhteyteen on suunnitteilla myös tapahtumapuisto”, Riihimäki kertoo.

Paltamo Golf osti syksyllä 2019 Kajaanin Golfin osake-enemmistön. Seuraavana keväänä yhtiö hankki tytäryhtiönsä nimissä omistukseensa golfkentän vieressä olevan kiinteistön, jossa harjoitettiin jo ennestään hotelli- ja ravintolatoimintaa.

Kenttärankingin toiseksi kehittynein kenttä

Kaupungin keskustan tuntumassa sijaitseva Kajaanin Golf nimettiin Golflehden tuoreimmassa Kenttärankingissa toiseksi kehittyneimmäksi kentäksi. Positiivista palautetta tuli kentän hyvän kunnon ohella palveluiden lisääntymisestä.

”Tämä lämmittää mieltä. Pyrimme jatkossakin kehittämään toimintaamme.”

Uutena kenttämestarina maaliskuussa aloitti Jarmo Saajanne, joka toimii myös Paltamon kenttämestarina. Alan kokenut osaaja on työskennellyt useilla kentillä Etelä-Suomessa, ja ollut mukana muun muassa Aulangon Everstin ja Kytäjän kenttien rakennusprojekteissa.

”Jarmo kyllästyi Kainuusta kotoisin olevana matkahommiin, ja halusi tulla meille töihin ennen kuin jää parin vuoden kuluttua eläkkeelle”, Riihimäki sanoi.

Kenttähenkilökunta alkaa olla Kajaanissa palkattu ja caddiemastereita pestataan kentän avaamiseen mennessä. Lunta Kainuussa on paljon, joten vielä ei ole väylien hiekoituksen aika.

”Toisaalta runsaan lumen vuoksi kenttä on talvehtinut erinomaisesti.”

Kajaanissa ja Paltamossa kenttiä hoidetaan tällä kaudella puolisen vuotta sitten esitellyllä Turf Gamechanger -monitoimilaitteella.

”Olemme vuokranneet koneen kentille yhteiskäyttöön. Haluamme olla kehittämässä ja auttamassa suomalaista innovaatiota kansainvälisille markkinoille. Turf Gamechanger on monipuolinen ja mielenkiintoisen oloinen laite.”

Aamulla ja päivällä tilaa

Pekka Sivulan suunnittelemalla kentällä pelattiin viime kaudella 21 000 kierrosta. Myös Hattulan kentän yhtiönsä kautta omistava Riihimäki sanoi, että Kajaaniin mahtuisi enemmänkin pelaajia, etenkin päivisin.

”Kajaanissa on iltaisin jopa ruuhkaa. Hattulassa tilanne on päinvastainen: aamulla ja päivällä on paljon pelaajia, illemmalla väljää.”

Kentän Riihimäki arvioi aukeavan Kajaanissa tavanomaisena ajankohtana eli äitienpäivän tienoolla. Kanta-Hämeessä Hämeenlinnan kupeessa sijaitseva Hattula Golf, joka kuuluu yleensä aikaisimpiin avaajiin, saanee kenttänsä tänä keväänä auki huhti-toukokuun vaihteessa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje