Jääkansi pinnistelee pysyäkseen kaiken päällä, mutta piikkikengistä uskaltaa jo luopua aurinkoisina päivinä. Pälvipaikat laajenevat, maa sulaa, toivo keväästä kasvaa. On siis aika päivittää pelivälineitä ja varusteita.
Aloitin ostamalla alennusmyynnistä uuden hanskan ja pistin roskiin menneen kauden koppuroita.
Ja viimeinkin – useamman vuoden piittaamattomuuden jälkeen – kannoin koko bägini sisällön grippien vaihtoon.
Päätöstä vahvistivat muistikuvat viime kesän lopulta, jolloin ei ollut kerta eikä kaksi, kun maila lipesi kädestä lyönnin edetessä, kuivinkin hanskoin.
Tarkan euron klubituupparina, joskin paljon pelaavana, päädyin grippien hintahaitarin alempaan päähän. Laskua kertyi 140 euroa.
Ehkä pihistyspäätös oli väärä, nähtäväksi jää. Mutta oli siihen syynä sekin, etten tälläkään pelikokemuksella oikein osaa oivaltaa eroja kympin ja kahdenkympin gripin välillä, vaikka ne asianmukaisesti selitetäänkin.
Varmasti laatueroja on, mutta tulevan kauden luotan noin 13 euron otteeseen per maila.
Tulin siinä samassa myös tarkistaneeksi asiantuntijalta, miten varmistan näiden halvempienkin grippien mahdollisimman pitkän iän.
Jos vaivautuisin pistämään grippien päälle muovipussit joka pelin jälkeen, ne eivät hapettuisi ja kovettuisi… Tuo on kyllä niin elämälleni vieras ajatus, ettei tule tapahtumaan.
Jokin helpompi konsti, kiitos.
Peseminen. Olen toki tiennyt, että grippejä pitää pestä. Mutta että pelikaudella parin viikon välein, se ei ole jäänyt muistilokeroihin. Hyvä jos pari kertaa kesässä pesaisen.
Viimeistään kun gripit alkavat kiillellä ja kovettua käsien rasvasta ynnä liasta, kannattaa pesuhommiin kuitenkin ryhtyä harjan, fairyn ja lämpimän veden voimin.
Kovettunut grippi on liukas ja maila saattaa lähteä pahimmiltaan kädestä kuin jänis makuulta. Se voi olla vaaraksi jopa pelikavereille. Tartuntakyky paranee myös karheuttamalla grippejä hiekkapaperilla tai karhunkielellä. Sitten kuivumaan lapapää ylhäällä huoneenlämmössä.
Mailan grippipäästä pitää löytyä läpi menevä reikä, jotta kosteus haihtuu eikä maila ruostu sisältäpäin. Tämä mailan sisäinen ruostuminen oli minulle aivan uutta tietoa. Aina oppii.
Mitä muuta pitää grippihuoltajan muistaa?
Säilytys. Sekään ei ole näköjään sujunut ohjesäännön mukaisesti.
Lämmönvaihteluita pitää välttää. Siis sitä normimeininkiä, että mailat ovat koko kauden auton takaboksissa. Välillä on kylmää ja kosteaa, loppukaudesta jopa pakkasta öisin, ja kesällä helle porottaa. Ei hyvä.
Tämä tulee olemaan minulle haaste, sillä koti on liian pieni säilyttää mailoja sisällä ja jokakertainen kuljetus kellariin tuntuu työläältä pelin jälkeen.
Sinänsä hillokellari, liikuntaväline- ja joulukoristevarastoni, on hyvä paikka: ympäri vuoden tasaisen viileä, ei mene pakkaselle eikä kuumene.
Näistä toimista huolimatta gripit kannattaa vaihtaa useammin kuin meikäläinen on sen tehnyt kuluneiden parinkymmenen pelivuoden aikana. Parempi jättää vaikka jokakeväinen uusi pelipaita ostamatta, kun entisiäkin on kaapissa. First things first, hyvä ote mailasta on tärkeämpi hankinta.
Mutta pitoa pitää olla paitsi gripeissä, myös maan tasalla. Uudet kengät olen hankkinut lähes joka pelikaudelle. Niiden pitää olla kunnossa. Mitä entisempi on tyttö (tai poika), sitä tärkeämpää, millaisilla pelikengillä kentällä etenee. Kenkien laadulla ja kunnolla on suora yhteys jalkojen jaksamiseen ja kävelyvoimiin.
Lesti on tärkeä, suomalaiseen leveään jalkapohjaan sopiva muoto, tuki ja istuvuus. Myös kenkien kestossa on eroja, vaikka pelimäärät olisivat samoja, sen olen kokeillen huomannut.
Monikin merkki menee yhdessä kaudessa astuntani mukaiseen linttaan, jotkut pitävät toki ryhtinsä pitempään. En mainitse, mitkä merkit ovat olleet pettymys mutta kehun sitä, mikä ei ole vielä koskaan pettänyt. Viiden pisteen vihje: neljä kirjanta ja välissä tuplacee.
Puhdistus ja kosteussuojaus pidentävät tietysti kenkien elinikää merkeistä riippumatta. Ja vaikka pelaaja tottuu omien varusteidensa tuoksuihin, ei hajunpoistokaan ole hienostelua (ainakaan matkaseuralaisten mielestä). Autohan haisee kissanpissalta, jos takaluukussa matkaa pari kosteita golfkenkiä.
Itse tykkään pelata ns. ”oikeilla” golfkengillä, joissa on ruusukkeet pohjissa, vaikka monenlaisia kuviopohjia on tarjolla. Ruusukkeet pitävät jalkani tukevasti maassa, kehon ja lyönnin mahdollisimman vakaana. Mutta ruusukkeet pitää tarkistaa tarpeeksi usein eikä niitä pidä päästää kulumaan tyngiksi. Siitäkin on kokemusta.
Minun sormivoimillani ruusukkeita ei vaihdeta, joten olen turvautunut ammattilaisiin tässäkin. Joskus liian myöhään ja siitä olen saanut ansaitut moitteet.
Olen yritellyt peliä moninaisilla kengillä, joiden pohjissa on ruusukkeiden sijaan erilaisia nystyjä ja uria. Näköä ja väriä kyllä, mutta eivät takaa minulle riittävää pitoa maasta. Ne ovat mielestäni myös herkkiä nurmen kosteudelle, jopa vain kevyelle aamukasteelle.
Itselläni karuin seuraus pidon puutteesta oli kuusi viikkoa kipsi koivessa vuosikymmenen hellekesänä. Kanta-astuja tarvitsee kunnon ruusukkeet.
Kuviopohjatöppöset olenkin siirtänyt kaikenlaiseen vapaa-ajan käyttöön. Eivät ne siis ole hukkaan menneet.
Tositoimiin golfkentälle ne pääsevät korkeintaan silloin, kun Suomessa vallitsee takuukuiva ja aurinkoinen kesäkeli. Siis harvakseltaan.
Niitä kelejä odotellessa aika kuluu nyt…niin…kuin jäitä polttelisi.
Lue seuraavaksi: Golf ei yksin riitä pitämään kunnossa: etenkin seniori tarvitsee liikkuvuus- ja voimaharjoittelua
