16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Teemu Tyry

Golfliiton puheenjohtaja Hanna Hartikaiseen kohdistuu valtavat odotukset

Hallituksen puheenjohtajan paikasta käytiin Golfliitossa ensimmäistä kertaa todellinen ottelu, jossa erittäin villinä korttina alkusyksystä ehdokkaaksi noussut Hanna Hartikainen voitti vaalitoimikunnan suositteleman varapuheenjohtajan Toni Laakson selvin luvuin 29-11.

Tulosta voidaan pitää lähtökohtaan nähden  yllättävänä.

Mikä sitten käänsi pelin golfkabineteissa täysin tuntemattoman naisen eduksi liittovaltuustossa jossa valtaa käyttää 44 miestä ja yksi nainen?

Suuressa murroksessa elävän lajin järjestöt saivat yhteistuumin puserrettua valmiiksi Suomen Golfin strategian.

Paperilla lopputulos on kunnioitettava ja historiallinen, sillä vastaavan laajuista KAIKKIEN keskeisten järjestöjen työstämää strategiaa ei ymmärrykseni mukaan ole missään muualla maailmassa.

Strategian jalkauttamisessa kentälle ja toiminnaksi on ollut jo alkuvaiheissa hankauksia, jotka ovat tulehduttaneet järjestöjen ( Golfliitto, PGA, SGKY) ja näiden johtohenkilöiden välejä.

Uudeksi puheenjohtajaksi oli tässä tilanteessa helpompi ajaa järjestöistä riippumatonta johtamisen ammattilaista, kuin hallituksessa jo kuusi vuotta vaikuttanutta varapuheenjohtaja Toni Laaksoa.

Hartikainen teki häntä tukeneen tiimin kanssa varsin perusteellisen ja ammattimaisen vaalikampanjan, jossa ”yhtään kiveä ei jätetty kääntämättä.”

Tietä siloittivat mm. Sarfvikin toimitusjohtaja Rauno Pusa, sekä Hartikaista ehdokkaaksi esittänyt HGK:n puheenjohtaja Lauri Gulin. Tukiryhmään kuului henkilöitä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

Siviilissä OP Ryhmän vakuutusliiketoiminnan johtajana työskentelevä Hartikainen soitti henkilökohtaisesti kaikille liittovaltuuston jäsenille, Pusa tulitti samaan kohderyhmään sekä muille vaikuttajille toistasataa puhelua.

Hartikaisen tukiryhmän exel-taulukoissa oli jo äänestyspäivän aattoiltana kirjattuna 29-30 varmaa nimeä Golfliiton historian ensimmäisen naispuheenjohtajan taakse.

Aktiivinen jalkautuminen ja keskustelut, ”kentän kuuleminen” toivat tuloksen. Hartikainen ryhmineen sai äänestäjät vakuuttuneeksi siitä, että hän on motivoitunut ja oikea henkilö johtamaan golfjärjestöjä uuteen konsensukseen, sekä lajia menestykseen kilpailussa kuluttajien vapaa-ajasta ja yritysten markkinointiin suuntaamista euroista.

14112823462189.jpgEdellinen puheenjohtaja, urheilun järjestötehtävissä monipuolisen kokemuksen omaava Timo Laitinen nostettiin loppuvuodesta puoliväkisin 2014 puhdistamaan ilmaa taloussotkujensa kautta lokaa saaneeseen liittoon. Laitinen oli lupautunut hallituksen rivijäseneksi, hänet kuitenkin ylipuhuttiin puheenjohtajaksi.

Laitinen totesi jo ensimmäisen vuotensa jälkipuoliskolla golfalan poikkeavan oleellisesti hänen kaikesta aiemmin urheilun- ja liikunnan maailmassa kokemastaan.

”En ole koskaan saanut kuulla niin paljon varmoja mielipiteitä ja ohjeita kuin keskustellessani alan ihmisten kanssa golfiin liittyvistä haasteista ja kehityskohdista. Hankalaksi tämän tekee kuitenkin se, että ehdotukset toimintamalleiksi ovat lähes aina olleet 180 astetta toisistaan poikkeavia”, Laitinen huokaili.

Valtiokonttorin pääjohtaja Laitinen turhautui golfalan hajaannukseen sekä politikointiin ja päätti vetäytyä hallituksesta vedoten lisääntyneisiin työkiireisiinsä.

Hanna Hartikaisellakin riittää neuvojia ja kuiskaajia kaikkiin uuden luottamustoimen tuomiin haasteisiin.

Positiivinen signaali Hartikaisen osalta on ammattimainen tapa, jolla hän myi itsensä kannattajilleen ja liittovaltuustolle. Puheenjohtajakandidaatti vakuutti olevansa täysillä mukana ja valmis uudistamaan toimintamalleja kuluttajan tarpeita vastaaviksi.

Tarve muutokseen on usein toistettu hokema keskusteltaessa suomalaisen golfin nykytilasta.

Suurimmat kipukohdat ja toimenpiteet niiden parantamiseksi uuden puheenjohtajan on kyettävä määrittelemään meneillään olevan lyhyen ”kuherruskuukauden” aikana.

Luonnollisin tapa aloittaa on oman tulosyksikön, Golfliiton toimiston trimmaamisesta entistä parempaan tuloskuntoon. Suhteiden normalisoiminen alan muihin järjestöihin kulkee tämän rinnalla.

Vaikka Hartikainen ei vaalikampanjansa aikana sukupuolikorttia käyttänytkään, naisen valinta Golfliiton johtoon avaa paljon uusia mahdollisuuksia myös lajin sisäiseen ja ulkoiseen viestintään sekä markkinointiin.

Oma henkilökohtainen toiveeni on, että Hanna Hartikainen kykenee taustansa ja henkilökohtaisten johtajaominaisuuksiensa avulla nousemaan lajin parissa toimivien yhdistäjäksi.

Golfalalla on tilausta vahvalle johtajuudelle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)