Tapio Pulkkaselle kauden viides top-kymppi Challenge Tourilla - Golfpiste.com

10.9.–17.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[24][26]
KilpailuaSuomalaista

10.9.–17.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[24][26]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkaselle kauden viides top-kymppi Challenge Tourilla

Tapio Pulkkasen pelissä oli tällä viikolla hyvä meininki. Kuva: Getty Images

Pulkkanen kohenteli asemiaan kiertueen rankingissa.

Tapio Pulkkanen pelasi alusta loppuun tasapainoisen turnauksen Aberdeenshiressä käydyssä Scottish Challengessa. Hän käytti haastajakiertueen kalenteriin kuuluvan kilpailun viimeiseen kierrokseen 69 lyöntiä, ja sijoittui jaetulle kahdeksannelle tilalle.

Pulkkanen on sunnuntaina tehokkaimmillaan Newmachar Golf Clubin kentän takaysillä tehtyään seitsemän reiän aikana neljä birdieä.

Hänellä ei ollut tällä kertaa mahdollisuuksia nousta voittotaisteluun, sillä kisan ykkönen Brandon Robinson Thompson oli viikonvaihteessa täysin omaa luokkaansa.

”Ihan jees kisahan se oli. Tuntui, että kolme viimeistä päivää lähti alku aika tahmeasti liikkeelle, mutta loppua kohden sain juonesta kiinni. Kärkeen ei peli riittänyt tällä viikolla, mutta kohtuullinen sijoitus. Tästä on hyvä jatkaa kohti Vierumäkeä”, Pulkkanen kertoi.

Top 10 -sijoitus oli viikko sitten Parisiin olympialaisissa pelanneelle Pulkkaselle kauden viides Challenge Tourilla. Hän otti Skotlannista tukun tärkeitä ranking-pisteitä, ja nousi Road to Mallorca -listalla sijalle 15. Kauden päätteeksi 20 parasta saa kortin DP World Tourille.

Turnauksen toinen suomalainen, Oliver Lindell, pisti sunnuntaina kaksi lyöntiä Pulkkasta paremmaksi.

”Oikeen hyvää peliä ollut pari viikkoa. Putteja ei vain saanut upotettua, linja  koko ajan vähän  hakusessa. Mutta hyvä startti tähän viiden kisan putkeen, joista kolme on jäljellä”, Lindell sanoi.

Kisan kovin henkilökohtainen kierros nosti hänet tuloslistalla sijalle T17. Pistelistalla Lindell on nyt 26:ntena, joten top 20 lähestyy hyvää vauhtia.

Lindell ja Pulkkanen osallistuvat ensi viikolla lähes 20 muun suomalaisen kanssa Vierumäki Finnish Challenge -kilpailuun.

Brandon Robinson Thompson ei antanut Skotlannissa pientäkään armoa kilpakumppaneilleen, sillä toiseksi sijoittunut Tanskan Hamish Brown hävisi englantilaiselle peräti kahdeksalla lyönnillä.

Robinson Thompson kapusi kiertueen pistelistalla yhdeksänneksi. Kärjessä jatkaa Tanskan Rasmus Neergaard-Petersen.

Lue seuraavaksi: Olympiahuuma siivitti Tapio Pulkkasen Challenge Tourilla kärjen tuntumaan

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)