Wikström ryhdistäytyi – olympiaturnauksen kärki meni kokonaan uusiksi - Golfpiste.com

3.9.–10.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][20]
KilpailuaSuomalaista

3.9.–10.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][20]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Olympialaiset

Wikström ryhdistäytyi – olympiaturnauksen kärki meni kokonaan uusiksi

Ursula Wikström sai toisella kierroksella juonen päästä kiinni. Kuva: Getty Images

Ursula Wikström ja Charley Hull kohensivat toisella kierroksella eniten tulostaan.

Ursula Wikström (+10) oli torstaina tyystin toisenlaisella ilmeellä liikkeellä Pariisin olympiaturnauksessa. Hän käytti kisan toiseen kierrokseen kymmenen lyöntiä vähemmän kuin avauspäivänä, ja nousi tuloslistalla kolme pykälää, 56:nneksi.

Wikström pelasi Le Golf Nationalin Albatros-kentän etuysin yhden alle. Tulos näytti jo painuvan alle parin, kunnes hän teki toiseksi viimeisellä reiällä tuplabogin. Muutoin 72 lyönnin kierros oli varsin ehyt, eikä hänelle kirjattu tuplan ohella kuin yksi bogey.

”Oli se huomattavasti kivempaa tänään kuin eilen”, Wikström kertoi Ylen haastattelussa.

”Tuplat on niin herkässä. Virheestä joudut usein ottamaan bogin vastaan, mutta täällä joutuu helposti ottamaan tuplabogin. Kenttä ei ole helppo.”

Noora Komulainen (+22) ei sen sijaan saanut peliään sujumaan torstainakaan. Kentällä riitti virheiden näkökulmasta tapahtumaa, ja yhdeksännen reiän karheikkoseikkailu koetteli pelihuumoria. Hän päätti ensimmäisen kenttäpuoliskon yhdeksikköön, eikä takaysi sujunut paljon lohdullisemmin. Tulos 82 jumitti Komulaisen yhä tiukemmin jumbosijalle.

”Ei kai tuosta hyvä maku voi jäädä. Vaikeaa”, hän totesi Ylelle.

Komulainen kertoi, ettei ole varma, jääkö kilpailu hänen osaltaan kesken. Syytä tähän hän ei tarkemmin eritellyt.

”En ole vielä puhunut siitä mihinkään, mutta oli epävarmaa, pystynkö edes lähteä pelaamaan. Saatiin minut kuitenkin eilen viivalle.”

Puolivälissä sveitsiläiskomento

Kisakenttä on tähän asti pitänyt hyvin pintansa, vaikka tulostaso kohenikin ensimmäisestä kierroksesta. Tässä hieman helpommilla lipunpaikoilla oli selvästi osuutta asiaan, vaikka tanko oli joillain rei’illä edelleen hankalassa nurkassa.

Kilpailun kärkikolmikko meni torstaina kokonaan uusiksi. Puolimatkan krouvissa turnausta johtaa Morgane Metraux (-8), jota päivän kovimman ja bogittoman tuloksen iskenyt Kiinan Ruoning Yin kärkkyy lyönnin päässä.

Komeasti johtoon kiilannut Metraux oli hurjana etuysillä, jolla hän pamautti kaksi eaglea ja neljä birdieä. Takaysi vaati Metraux’lta kymmenen lyöntiä enemmän, mutta kärkipaikastaan tuloksen 66 kirjannut sveitsiläinen ei suostunut luopumaan. Top-kolmosen täydentää Uuden-Seelannin Lydia Ko (-5).

Avauspäivän suurimman sankarin Celine Boutierin (-3) ote luisui kotiyleisön pettymykseksi sisääntulon puolivälissä pelattuaan kolme reikää yhteensä viisi yli. Kuudetta sijaa jakavalla ranskalaisella on yhä hyvät näkymät voittotaisteluun, sillä viiden lyönnin takamatka Albatross-kentällä ei ole tässä vaiheessa kilpailua mahdottoman suuri.

Kaikkiaan 18 pelaajaa on 36 reiän jälkeen alle parin, ja koko joukolla on vähintään kohtalaiset saumat hyökätä aina mitaleille saakka.

Lue seuraavaksi: Ursula Wikströmillä ja Noora Komulaisella masentava päivä olympiaturnauksessa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (7 kpl)