Suomalaisvalmentaja siirtyy Qatarin maajoukkueen peräsimeen - Golfpiste.com

3.9.–10.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][20]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Suomalaisvalmentaja siirtyy Qatarin maajoukkueen peräsimeen

Jussi Pitkänen toimi maajoukkuepestinsa aikana Tokion olympiakisoissa myös Matilda Castrenin caddiena.

Qatar on pieni golfmaa, mutta resurssit ja olosuhteet ovat ensiluokkaiset.

Tänä kesänä Jussi Pitkäsellä on ollut tavallista enemmän aikaa lomailla. Olla kotona Espanjassa, jossa hän on asunut perheineen jo vuosia. Aiemmat työtehtävät Golfliiton liittovalmentajana päättyivät viime vuoden lopulla, kun Golfliitto uudisti koko valmennusorganisaationsa. Pitkäselle työn päättyminen oli sokki, mutta samalla myös helpotus. Työ oli ollut hänen mukaansa turhan rikkonaista eikä riittävää jatkumoa löytynyt.

Nyt edessä ovat uudenlaiset haasteet. Pitkänen lentää 20. päivä elokuuta Qatariin, jossa hän ottaa hoitaakseen öljyvaltion golfmaajoukkueen päävalmentajan pestin.

”Heti seuraavana päivänä aloitan työt. Syyskuun alussa lähdemme treenileirille Marokkoon sikäläisen maajoukkueen kanssa harjoittelemaan.  Sopimus on 1+1+1 vuotta, ja alkuun minulla on muutaman kuukauden koeaika, niin voidaan katsoa puolin ja toisin, miten lähtee kulkemaan”, Pitkänen kertoo.

Hän odottaa haastetta innolla, vaikka kodin ja perheen jättäminen Espanjaan ottaakin koville.

”He tosissaan haluavat minut Qatariin, ja siksi päädyin tähän. On ollut muitakin vaihtoehtoja, mutta tämä on kiinnostava paketti ja odotan ammatillisestikin mielenkiinnolla, minkälainen työmaa siellä odottaa”, hän sanoo.

Qatar ei ole golfmaana järin suuri. Kolmen miljoonan asukkaan valtiossa on viisi golfkenttää ja varsin vähän harrastajia. Myös maajoukkue kärsii verenvähyydestä. Resurssit ovat kuitenkin kunnossa, onhan valtio väkilukuun suhteutettuna maailman vauraimpia. Qatarin väreissä on urheillut viime vuosina paljon niin sanottuja ostourheilijoita, joille maa on myöntänyt pikavauhtia kansalaisuuden ja taloudellisen tuen vastineeksi siitä, että urheilija edustaa kansainvälisillä areenoilla uutta kotimaataan.

”Pelaajista on pieni puute. Työ oli jo hyvällä alulla, mutta koronavuosien jälkeen homma on jäänyt piippuun. Nyt he panostavat aktiivisemmin, ja tarkoitus on kasvattaa myös pelaajamassaa. Se on yksi osa työtä”, Pitkänen sanoo.

Maan golfin keskus on Qatarin olympiakomitean omistama Doha Golf Club. Se tulee olemaan myös Pitkäsen tukikohta. Harjoitusolosuhteet ovat ensiluokkaiset.

Pitkänen on aiemmin valmentanut Suomen ja Islannin maajoukkueita. Qatar on vielä pieni golfmaa, joten kahden sittenkin varsin pienen golfmaan valmentaminen sopii hyvin yhtälöön. Pitkäsen työnkuva ei tule rajoittumaan pelkästään yksittäisten pelaajien luotsaamiseen, vaan se tulee pitämään sisällään myös valmentajien valmentamista.

”Sitä työni on ollut viime vuosinakin. Hyvällä ja pahalla se on työnkuva, johon olen ajautunut. Siitä on uudessa golfmaassa hyvä lähteä liikkeelle. Sinne ei voi mennä pelkkänä svingivalmentajana”, hän sanoo ja arvelee tämän kokemuksen painaneen vaakakupissa valintaa tehtäessä.

Qatarin komennuksen lisäksi Pitkästä odottavat uudet haasteet myös Yhdysvaltojen suunnalla. Hän on neuvotellut Ernie Elsin omistaman ASM Sports -yrityksen kanssa työroolista, jossa Pitkänen olisi mukana luotsaamassa collegessa opiskelevia ja harjoittelevia golfareita.

ASM Sports hoitaa opiskelijoille opiskelupaikan ja stipendin, ja tarjoaa jatkossa myös kokonaisvaltaista ohjausta urheilijaksi kasvamisen tiellä. Käytännössä se voi tarkoittaa mentorointia brändäämisessä ja raha-asioiden hoitamisessa, henkistä valmennusta tai muuta tukea nuorelle, joka siirtyy opiskelemaan Yhdysvaltoihin tavoitellakseen unelmaansa golfkentillä.

Taloudellinen puoli korostuu tulevaisuudessa, kun opiskelijaurheilua Yhdysvalloissa pyörittävä NCAA on mahdollistanut urheilijoille omien sponsorien hankkimisen. Parhaiden yliopistourheilijoiden kohdalla puhutaan jättimäisistä sponsorisopimuksista jo opiskeluaikana.

”Todella monet vanhemmat ja nuoret ovat olleet tällä asialla yhteydessä. Aika moni on hukassa college-kentän suhteen. Neuvonnalle ja ohjaukselle on tarvetta. Esimerkiksi Suomesta on menty usein astetta liian koviin kouluihin, joissa opiskelija ei sitten ole mahtunut pelaamaan koulun joukkueeseen. Sen jälkeen kehitys ei ole jatkunut, vaan jopa päinvastoin taantunut”, Pitkänen kuvailee.

Pitkänen muistuttaa, että nykyisistä huippupelaajista yhä useampi ponnistaa ammattilaisuralleen Yhdysvaltojen yliopistojen kautta. Hyvänä esimerkkinä toimivat vaikkapa Ruotsin Ludvig Åberg ja Norjan Viktor Hovland sekä Suomen Matilda Castren, Sanna Nuutinen ja Kiira Riihijärvi.

”Oikean opiskelupaikan valitseminen on ensimmäinen ja tärkeä juttu. Esimerkiksi ruotsalaiset ja espanjalaiset ovat tässä olleet paljon parempia”, Pitkänen sanoo.

Vaikka tie vie seuraavaksi Qatariin ja jossain määrin kenties Yhdysvaltoihinkin, Pitkänen pohtii jo, miten hän voisi auttaa suomalaisia lupauksia tiellä kohti golfin huippua.

”Katsotaan, voidaanko saada suomalaisia ammattilaispelaajia Qatariin treenaamaan talvella. Monen muun maan kanssa on keskusteltu samasta asiasta. Se että hyvät pelaajat kävisivät treenaamassa Qatarissa, palvelisi hyvin myös paikallista golfia. Varmasti siitä on suomalaisillekin apua, että on yksi sinivalkoinen paikan päällä”, hän suunnittelee.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje