Miksi tour-pallot sopivat kovalyöntisille pelaajille?

Tuntuuko hyvän pallon löytäminen hankalalta? Huoli pois, sillä Dormyn välineasiantuntija Jonathan Pykälistö auttaa sinua löytämään omaan peliisi sopivan pallon.

Teksti
Dormy
Julkaistu

Pallo on golfin ainoa väline, jota käytetään jokaisessa lyönnissä. Vaikka ne ovat samankokoisia ja muotoisia, niin samanlaisia ne eivät ole. Itselleen sopivalla pallolla antaa mahdollisuuden lyödä toistettavimpia lyöntejä ja pelata parempia kierrostuloksia.

Tour-pallot:

Nimikin sen saattaa jo kertoa, mutta tour-pallot ovat suunniteltu kontrollin maksimoimiseen. Silti niitä pystyy lyömään lujaa, koska pallon puristuskovuus eli kompressio on tehty vauhdikkaammin svingaaville pelaajille. Kompressio tarkoittaa sitä, kuinka paljon pallo puristuu osumahetkellä, minkä takia tour-palloissa on useampi kerros kuoren alla.

Tour-pallojen kompressioluku on yleensä 90–110 tarkoittaen niiden sopivuutta yleisesti pelaajille, joiden mailanpään vauhti on korkea. Jos omat vauhdit eivät ole tuolla tasolla, tour-palloista ei välttämättä saa irti kaikkia niiden hyötyjä. Silloin kannattaa kääntää katseet esimerkiksi spin/control-palloihin. Sitä ei ole tietenkään pakko tehdä, jos pitää napakammasta tuntumasta ja pallo käyttäytyy omassa pelissä haluamallaan tavalla.

Kun mailassa on vauhtia, kannattaa katsella millaisia palloja löytyy tour-kategoriasta.

Tour-pallojen kuori on valmistettu uretaanista. Se kestää kovaa painetta, mutta on suhteellisen pehmeä, joten osumatuntuma on miellyttävä. Tour-pallon suurimmat hyödyt tulevat esiin lähipelilyönneissä, joissa se spinnaa enemmän kuin muiden kategorioiden pallot. Ammattilaiset valitsevat tour-pallon peliinsä juuri sen takia, että rautalyönneillä he saavat pallon jäämään lähelle lippua ja wedgelyönneillä reilusti alakierrettä palloon.

Esimerkkejä tour-palloista: Titleist ProV1, TaylorMade TP5 ja Srixon Z-Star.

Spin/control-pallot:

Tämän kategorian palloja suosittelemme suurimmalle osalle golfareista. Matalamman kompression (50–80) ansiosta keskivertopelaajan on helpompi saada pallo puristumaan osumassa. Näin pallon ominaisuuksista saadaan mahdollisimman paljon irti. Spin/control-pallot eivät spinnaa griineillä yhtä paljon kuin tour-pallot, mutta silti täysin riittävästi useimmille pelaajille. Toisaalta pitkissä lyönneissä ei tule niin paljoa sivukierrettä, mikä helpottaa pallon jäämistä peliin heikommilla osumilla.

Spin/control-pallot sopivat enemmistölle niin ominaisuuksien kuin hinnan puolesta.

Esimerkkejä spin/control-palloista: Titleist Tour Speed, Srixon AD333 ja TaylorMade Tour Response.

Itselleen sopivalla pallolla pelaaminen on miellyttävämpää.

Distance-pallot:

Joskus aikoinaan distance-palloja sanottiin kivipalloiksi, mikä ei enää pidä paikkaansa. Nykyään tämän kategorian pallot ovat suunniteltu pehmeiksi lyödä, joilla saa muutaman lisämetrin pituutta. Suurin osa distance-palloista ovat kaksikerroksisia, joissa on ionomeerikuori ja iso ydin. Verrattuna muiden kategorien palloihin, niissä on käytetty vähemmän teknologiaa ja ne spinnaavat vähemmän. Siksi pallon lähtökulma on korkeampi, ja se lentää sekä rullaa pidemmälle.

Distance-pallojen kompressio on alle 50, joka suosii alhaisempia mailanpään nopeuksia. Pituuden lisäksi distance-pallojen hyötynä on pienempi kierre, jolloin niillä on helpompaa lyödä suoraan. Siten esimerkiksi slaissia on mahdollista saada kontrolliin pallon avulla.

Esimerkkejä distance-palloista: Wilson Duo Soft ja Titleist Velocity.

Naisten pallot:

Markkinoiden pehmeimmät pallot ovat suunniteltu keskiverto naispelaajan mailanpään nopeuksille. Se ei tarkoita, että kaikkien naisten pitäisi pelata näillä palloilla. Naisten palloissa on yhteneväisyyksiä distance-palloihin muun muassa valmistuksen ja käyttäytymisen suhteen. Naiset pitävät usein pallon pehmeydestä, mikä tekee lyömisen mukavaksi koko kierroksen ajan. Liian kovan pallon takominen monta kertaa kierroksella voi olla epämiellyttävää. Niinpä naisten pallo tarjoaa makoisaa tuntumaa joka lyönnillä puttiin saakka.

Esimerkkejä naisten palloista: TaylorMade Kalea ja Wilson Duo Soft Lady.