Välineasiantuntija neuvoo: kolmen kohdan muistisääntö wedge-maailmaan - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Välineasiantuntija neuvoo: kolmen kohdan muistisääntö wedge-maailmaan

Jonatan Jolkkonen työskentelee peliuransa ohella Titleistin välineasiantuntijana. Kuva: Juha Hakulinen

Jonatan Jolkkosen mukaan wedget ostetaan edelleen turhan usein suoraan hyllystä.

Rauta- ja puumailojen fittaus on harrastajagolfareille jo hiljalleen arkipäivää. Mutta tuloksenteon kannalta oleellisten mailojen, wedgejen, sovittaminen juuri itselle sopiviksi jätetään turhan usein vielä tekemättä.

Näin sanoo välineasiantuntija Jonatan Jolkkonen, joka on kesän ajan kiertänyt ympäri Suomea pitämässä Titleistin demopäiviä. Jolkkonen on laittanut merkille, että harrastajagolfarin wedget ovat melko usein napattu bägiin suoraan hyllystä, ilman sen isompia sovitusprosesseja.

”Wedge on kuitenkin tarkkuusinstrumentti, ja se olisi hyvä olla itselle oikeanlainen maila”, Jolkkonen muistuttaa kaikkia.

Mitä sitten wedgejen valinnassa pitää ottaa huomioon? Jolkkoselta tulee kolme asiaa nopeasti mieleen.

”Ensinnäkin pohjan muotoilu, eli bounce ja grind, tulisi olla kunnossa. Se selviää vain testaamalla, että miten se maila toimii, kun lyödään lähipelilyöntejä. Yleensä asiakkaat sanovat, etteivät he osaa chipata tai lyödä bunkkerista, mutta oikeanlaisella wedgellä heillä on saattanut ilme muuttua, kun lyönti ei olekaan enää niin vaikea”, Jolkkonen antaa arkielämän esimerkin.

”Toisena olisi hyvä selvittää, onko bägissä oikeat wedget. Jos pitcheri lentää 100 metriä ja sitten seuraavalla wedgellä pallo lentää 60 metriä, niin siinä on aika väli. Eli siellä pitäisi olla fiksut ’capit’ mailojen välissä.”

Yleensä harrastajapelaajien bägissä on juuri tuo Jolkkosen mainitsema iso väli kahden nostavimman mailan välissä. Se kannattaa paikata väli-wedgellä, jossa lavan nostokulma on noin 50–52 astetta.

Tuoreilla urilla tulee aina enemmän kitkaa palloon.

Kolmantena Jolkkosen muistilistalta nousee esiin mailojen ikä, jolla on suora vaikutus lyönnin lopputulokseen.

”Jos spinniä haluaa lyödä, niin 12 vuotta vanhoilla wedgeillä se ei ole kauhean helppoa. Tuoreilla urilla tulee aina enemmän kitkaa palloon”, kuuluu Jolkkosen kolmas teesi.

Välinevalmistajien demopäivissä välineitä on testattavana vino pino. Siellä pääsee kokeilemaan myös wedgejä aidossa ympäristössä, esimerkiksi bunkkerissa, Jolkkonen muistuttaa.

Vaikka Jolkkosen kesä on mennyt pitkälti demopäivien parissa, on hän ehtinyt sovittaa mailoja myös suomalaisille ammattilaispelaajille. Etenkin wedge-fittauksissa pelaajat ovat huomanneet eroja vanhojen ja uusien mailojen välillä.

”Kilpapelaajat ovat taitavia lyömään wedgellä. Se on oikeastaan sama, minkä mailan annan hyvälle pelaajalle, niin se saa leivottua hyvän lyönnin. Mutta kuinka monta niitä tulee, on se juttu. Eli oikealla mailalla hajonta pienenee, osuma paranee, spinni kasvaa, tulee parempi kontrolli ja kaari on paljon purevampi”, Jolkkonen luettelee oikeiden mailojen etuja.

Vaikka satelliittikiertueilla tai Finnish Tourilla pelaavat ammattilaiset ovat taitavia pelaajia, heilläkin on puutteita välinetietoisuuden kanssa. Jolkkonen kertoo, että pelaajat eivät välttämättä tiedä, mitkä mailat olisivat heille sopivat.

”Mutta kun se oikea maila löytyy, pelaajien ilmeestä näkee, että nyt he uskaltavat lyödä vapautuneemmin ja luottavaisemmin, kun he tietävät, että maila toimii, niin kuin he haluavat.”

Jos siis ammattilaisetkaan eivät aina tiedä, minkälaisilla mailoilla heidän kannattaisi pelata, sitä ei kannata odottaa harrastajapelaajiltakaan. Demopäivissä on kesän aikana vieraillut eritasoisia harrastajia, ja Jolkkosen mukaan erot välinetiedoissa ovat valtavia.

”Osa tietää todella hyvin, mutta osa ei edes oikein tiedä, mitä siellä bägissä on. Aika usein huomataan, että pelaajilla on liian vaikeat mailat bägissä. Sitä kautta lähdetään sitten hommaa purkamaan”, itsekin ammatikseen Nordic Liigaa pelaava Jolkkonen sanoo.

Monella eri tavalla golfia pystyy pelaamaan.

Ensimmäisen fittauskesän aikana Jolkkosen on eniten yllättänyt se, kuinka erinäköisillä svingeillä harrastajagolfarit golfia pelaavat. Itse kun kisoja pelaa, niin svingit näyttävät melko saman tyylisiltä, Jolkkonen toteaa.

”Monella eri tavalla golfia pystyy pelaamaan. Aika monelle harrastajalle olen sanonut, että jos ei ole isoa halua lähteä svingiä muuttamaan, niin oikeanlaisella välineellä pystymme auttamaan jo paljon.”

Fittausten tekeminen on mitä suurimmassa määrin asiakaspalvelutyötä, jossa asiakkaalle pyritään tekemään hyvä mieli parempien välineiden avulla. Tähän kiteytyy myös Jolkkosen parhaat kokemukset fittaustyöstä tämän kesän osalta.

”Kun löydämme fittauksen kautta pelaajalle selkeästi paremman mailan kuin hänen edellinen mailansa on ollut, ja ihmisestä näkee, että hän on innoissaan uudesta, juuri hänelle räätälöidystä mailasta, niin se on fittaajalle hieno tunne.”

Lue seuraavaksi: Maratonfittauksessa harrastajalle räätälöidään tour-pelaajan välineet

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje