Titleist teki isoja satsauksia Tour Speedin valmistuksessa käytettävän kuorimateriaalin osalta.
Titleist on isoista välineyhtiöistä ainoa, jonka liikevaihdosta huomattavin osa kertyy palloista. Maailman suurin pallojen valmistaja käyttää valtavasti voimavaroja menestyäkseen tällä segmentillä, ja esimerkiksi viimeisen kahdeksan vuoden aikana kaikista jätetyistä pallopatenteista 42 prosenttia on Titleistin hallussa
Titleist on häärinyt pallomarkkinoilla jo 85 vuotta, ja yhtiön insinöörit etsivät jatkuvasti uusia innovaatioita, millä saada kilpapelaajat ja harrastajat tyytyväisiksi. Titleistin pallojen tutkimus- ja kehitysyksikön viimeisin tulokas on Tour Speed, jonka avulla brändi on saattanut iskeä kultasuoneen.
Kyseessä on Titleistin ensimmäinen pallo, jossa on spinniä edistävä termoplastinen uretaanikuori. Tour Speedin tärkein kohderyhmä on pelaajat, jotka kaipaavat palloltaan pituutta, mutta myös tour-pallon kaltaisia spinniominaisuuksia, joita edullisemmat ionomeerikuoriset Surlyn-pallot eivät tarjoa.
Termoplastinen kuori on Titleistin Pro V1- ja AVX-palloissa käytettävää lämpökovetettua uretaanikuorta edullisempi, mikä tekee Tour Speedin tusinahinnasta noin kymmenen euroa edullisemman.
Titleist etsi vuosia sopivimpia materiaaleja, ennen kuin laski aluksi työnimellä EXP-01 tunnetun ja Yhdysvalloissa viime syksynä valikoiduissa liikkeissä myynnissä olleen pallon tuotantoon. Merkillä on kova usko tulokkaaseen, sillä Titleist rakensi New Bedfordissa Massachusettsissa sijaitsevaan pallotehtaaseensa uuden lisäsiiven, jossa valmistetaan pelkästään termoplastisia kuoria.
Kolmiosaisen pallon uudessa välikerroksessa on käytetty joustavaa ionomeeria, joka yhteistyössä ytimen kanssa tuottaa palloon nopeutta ja samalla vähemmän spinniä pidemmillä mailoilla. Tämä yhdistettynä kuoren edistämään spinniin lyhyissä lyönneissä, saattaa tehdä Tour Speedistä tavallista kysytymmän pallon aktiivisten harrastajien keskuudessa. 346 dimplen kuviointi puolestaan huolehtii pallon poraavasta lentoradasta tuulisissakin olosuhteissa.
Tour Speed saapuu Titleistin jälleenmyyjille arviolta syyskuun toisella viikolla, joten kauden jälkipuolen tuotteena siltä voi odottaa isompaa läpimurtoa vasta ensi vuoden puolella. Tusinan suositushinta on 53,00 euroa.
Kommentti: Kun kemiantekniikan insinöörit ja aerodynamiikkaan erikoistuneet asiantuntijat saavat suunniteltavakseen tusinahinnaltaan 60 euron pallon, lopputuloksena on käytännössä aina jotain kiinnostavaa. Samat henkilöt pystyvät lisäämään tuplasti edullisempaan palloon yhden, korkeintaan kaksi hyvää ominaisuutta, ja hintalappua katsovat golfarit ovat tietoisia sen tingitystä suorituskyvystä.
40–50 euron hintahaarukassa olevan pallon kohdalla tilanne on kaikkein haavoittuvaisin. Pelaajilla on tässä kategoriassa jo lupa odottaa riittävän laadukasta tuotetta, eikä ohilaukauksiin ole varaa. Tätä ongelmaa Titleistin resursseilla tuskin kovin helposti pääsee syntymään.