1. Millaisen mallin haluat?
”Wedgeistä on olemassa enemmän tai vähemmän helpotettuja malleja. Joka tapauksessa lyhyt varsi, iso nostokulma ja totuus, että wedgeillä lyödään harvoin täysiä lyöntejä, tarkoittavat ettei suurin osa golfareista tarvitse niin paljon helpotusta wedgeihin kuin muihin mailoihin. Herkissä griinin ympärillä tapahtuvissa lyönneissä monet luottavat klassisiin malleihin, joilla pystyy työstämään palloa. Jos tällaisissa tilanteissa on hieman epämukava olo, niin kannattaa kääntää katseet helpompiin vaihtoehtoihin. Helpon ja enemmän perinteisemmän wedgen erottaa siitä, miltä ne näyttävät lavan takaosasta. Perinteinen wedge muistuttaa blade-mailaa, helpommassa on puolestaan enemmän massaa lavan takana, jolloin se on anteeksiantavampi. Clevelandin CBX-sarja, Callawayn CB ja Cobran Snakebite-X ovat esimerkiksi anteeksiantavia wedgejä, mutta markkinoilla on totta kai lukuisia muitakin vaihtoehtoja.”
2. Kuinka monta wedgeä bägissä pitäisi olla?
”Pitching wedgen lisäksi monilla on kaksi tai kolme wedgeä. Mikä sopii itselle, riippuu lyönneistä, joita haluaa lyödä ja omista vahvuuksista. Viime vuosina monien rautasettien nostokulmat ovat voimistuneet, eli käytännössä tulleet alaspäin. Nykyään myydään settejä, joissa pitching wedgen nostokulma on 41 astetta, kun aiemmin se oli noin 46 astetta. Se tuo isomman eron pitcherin ja seuraavan wedgen nostokulmien välille sekä tarpeen useammalle wedgelle. Juuri näiden mailojen nostokulmien ero näyttää suuntaa wedgejen määrälle, jonka pitching wedgen loft määrittää. Tour-pelaajilla kasvava trendi on ollut vähentää wedgejen määrä kahteen pitcherin lisäksi. Näin he saavat pitkään peliin lisää vaihtoehtoja. Wedgejä valitessa kannattaa miettiä millaisia lyöntejä kotikentällä tulee, jolloin pääsee kartalle, kuinka monta niitä bägiinsä tarvitsee. Dormyn asiakaspalvelu auttaa mielellään sopivien wedgejen valinnassa.”
3. Laita loftit kuntoon
”Suosittelemme usein neljän tai kuuden asteen eroja mailojen nostokulmien välille. Pitching wedge on normaalisti 43–46 astetta, joten seuraavan mailan pitäisi olla jossain 48–52 asteen paikkeilla. Kun ensimmäinen wedge on valittu, niin sen jälkeen voi pitäytyä ’samoissa välityksissä’ tai kasvattaa sitä itselleen sopivaksi. Monet kysyvät, onko 58–60-asteinen wedge tarpeellinen. Se on erittäin hyödyllinen erilaisissa griinin ympärillä tapahtuvissa lyönneissä, mutta vaatii pelaajalta hieman enemmän taitoa. Joillekin 56-asteinen wedge riittää mainiosti bägin suurimmaksi nostokulmaksi.”
4. Valitse wedgen pohja, ja sen muotoilu
”Nykyään pohjissa ja niiden ’jyrsintätavoissa’ on lukuisia vaihtoehtoja monissa wedgemalleissa. Se on vain hyvä, sillä meillä kaikilla on erilaisia käyttötapoja wedgeille. Leveä pohja tekee mailasta anteeksiantavamman ja ehkäisee duffien lyömistä. Sand wedgessä leveä pohja on pelaajan puolella, sillä se helpottaa saamaan pallon ylös bunkkerista. Kapeammalla pohjalla varustetulla wedgellä pystyy muokkaamaan pallon lentokaarta paremmin, joten se sopii suuremmissa määrin edistyneille pelaajille, jotka eivät tarvitse mailaltaan niin paljoa anteeksiantavia ominaisuuksia. Kun puhutaan grindista, eli pohjan muotoilusta, on hankalampi yleistää niiden soveltuvuutta tietyille pelaajille. Suosittelemme testaamaan erilaisia ja löytämään sitä kautta itselleen kaikista parhaimman grindin.”
Tästä linkistä lisää tietoa bouncesta.
5. Mikä bounce mihinkin wedgeen?
”Napakoilla lyöntipinnoilla isolla bouncella on hankala päästä pallon alle, pienellä bouncella se on taas helpompaa. Jos lyöntipinta on pehmeä, pienen bouncen maila kaivautuu maahan helpommin, jolloin korkea bounce on suositeltavaa. Bouncen valinnassa on hyvä tarkastella oman kentän olosuhteita. Wedgen nostokulma vaikuttaa myös bounceen. Harvoin, jos koskaan, 48-asteisessa ja 60-asteisessa on sama bounce. Yleisesti ottaen Pohjoismaissa pelataan pehmeillä kentillä muun muassa sateiden takia. Tällöin isomman bouncen wedge on anteeksiantavampi. Alla olevassa kaaviossa on yksinkertaistettu bouncen valintaan vaikuttavat tekijät.”
Lue lisää Dormyn tarjonnasta osoitteesta www.dormy.com/fi