Kysyimme Mikko Iloselta ja kolmelta huippuvalmentajalta, mitä golfissa niin tärkeä 'connection' oikeastaan tarkoittaa?
Svingi on modernissa golfopetuksessa purettu atomeihin satoja kertoja. Yksityiskohtia ja osa-alueita on tarkasteltu useasta kulmasta. Mutta connection on toista maata, eikä moni välttämättä edes tiedä, mitä se tarkoittaa.
Termi on hieman hähmäinen ja haastava. Tässä jutussa pyrimme selventämään, mistä on kyse.
Artikkelissa pääsevät ääneen kolme huippuvalmentajaa, Timo Karvinen, Henrikki Tolonen ja Timo Rauhala, sekä Suomen menestynein golfari Mikko Ilonen. Ilonen ja Rauhala korostavat connectionissa tunnetta ja tuntemusta, Tolonen ja Karvinen lähestyvät aihetta lyöntitekniikan ja biomekaniikan kautta.
Golfissa on tutkittu hämmästyttävän vähän sitä, miten lihaksistosta tuotetaan voimaa lyöntiin. Kokonaisuutta koskevia antropometrisiä testejä ei ole tehty, vaan tutkimuksissa on keskitytty jonkin pienen osa-alueen, kuten rannekulman merkitykseen svingin voimantuotossa.
Henrikki Tolonen on hyvin perehtynyt biomekaniikkaan. Hän näkee connectionin synonyyminä linkitykselle.
”Connection liittyy siihen, miten kehon osat toimivat suhteessa toisiinsa. Missä järjestyksessä alavartalo, ylävartalo, kädet ja maila liikkuvat, ja mitkä niiden liikenopeudet ja -mallit ovat suhteessa toisiinsa. Jos joku osa liikkuu liian nopeasti tai hitaasti tai väärään aikaan suhteessa seuraavaan linkkiin, connection katoaa”, hän tiivistää.
Tolonen näkee golfsvingin reagointina mailan massaan ja asentoon. Tärkeää on tiettyjen kehon osien rentous ja toisaalta niiden aktivointi.
”Jos alkuasento on pielessä, se haittaa kehon reagointia. Alkuasennossa pitää luoda yhteys maahan ja kohteeseen, ja tuntea että nivelkulmat ja muut pääsevät toimimaan optimaalisesti neutraalissa asennossa”, hän sanoo.
Timo Rauhala on samoilla linjoilla. Golfsvingissä kehon osilla on omat roolinsa; jotkut kehon alueet ovat hyvin aktiivisia, toiset passiivisia ja enemmän liikettä tukevassa roolissa.
Tietyillä kehon osilla on connectionin säilymisen kannalta tärkeä rooli. Timo Karvisen mukaan eräs erittäin tärkeä yksittäinen elementti svingissä on oikean kyynärpään asento. Se vaikuttaa koko liikkeeseen ja voi joko auttaa säilyttämään connectionin tai rikkoa sen.
”Ensimmäinen yleistys svingistä puhuttaessa on usein se, miten kädet ja kroppa toimivat yhdessä. Mutta kokonaisuuteen liittyy alavartalo myös aika vahvasti. Kyynärpää ei saisi backsvingissä hirveästi nousta, jottei kyljen ja kyynärpään väli kasva liian pitkäksi. Alastulossa kyynärpään pitäisi päästä lonkan eteen, ettei alavartalo luisu liian aikaisin alta”, Timo Karvinen sanoo.
Olemme enemmän tai vähemmän epätasapainossa, ja se on kaikki liitoksissa siihen, pysyykö yhteys vai ei.
– Mikko Ilonen
Osittain kyse on siis ajoituksesta. Henrikki Tolosen mukaan oikeanlainen ajoitus syntyy connectionin seurauksena. Ajoitus on kuitenkin hyvin altis häiriöille, kuten väsymykselle ja jännitykselle. Toisaalta ajoituksen voi pilata keskittymällä liikaa johonkin tekniseen yksityiskohtaan – ja unohtamalla näin kohteen. Samalla connection häiriintyy.
”Hyvässä mielentilassa, liike pääsee tapahtumaan aika vapaasti. Jos on jotain pieniä tietoisia ajatuksia tai jarruja päällä, se heti näkyy liikkeen ajoituksissa. Se ei ole välttämättä tekniikkavirhe, vaan nimenomaan ajatuksen puolelta lähtevä häiriö”, Tolonen näkee.
Kun mieli ja keho toimivat saumattomasti, connection on olemassa. Silloin svingi on pidäkkeetön ja vapautunut. Tai kuten Timo Rauhala asian muotoilee,
”Silloin kun ihmisellä on connection, se toimii jouhevasti ja nopeasti. Mutta kun meillä ei ole aivojen ja kehon välillä connectionia, kestää loputtomiin, koska ihmiset suorittavat.”
Yhteys kohteeseen
”Yhteys kohteeseen on tärkein yhteys golfissa. Sitä ei pidä menettää liikkeellelähdön tai liikkeen aikana”, Mikko Ilonen sanoo.
Hänen mukaansa yhteyden kohteeseen voi menettää monella eri tavalla. Connection on kohteeseen reagoimista. Kun connection toimii, sen tuntee jo alkuasennossa – ja silti sen voi menettää jo liikkeellelähdössä.
Pelikierroksen aikana pelaajalle tulee jaksoja, jolloin kroppa toimii kuin ajatus. Kun kaikki napsahtaa kohdalleen, voi vain antaa mennä sen kummemmin ajattelematta. Toisinaan tuohon tilaan pääseminen tuntuu ylivoimaiselta, ja connectionin luominen kiinnittämällä huomiota johonkin svingin yksityiskohtaan voi vain syventää ahdinkoa. Miksi golfpallon lyöminen on toisinaan niin helppoa, ja seuraavassa hetkessä lähes mahdotonta?
”Ammattilaiset elävät alkuasennon tuntemuksella. Alkuasento ja siellä oleva connection merkitsevät todella paljon. Vahva kroppa ja kaikki lantiosta ja keskikropasta hallussa, hartioissa, olkavarsissa, käsivarsissa ja sormissa oikeat tuntemukset… Välillä pelaajat eivät lyödä sitä tuntemusta ja välillä se on vahva. Se on jatkuvaa aaltoliikettä”, Timo Rauhala sanoo.
”Joinakin hetkinä olemme enemmän tasapainossa kuin toisina. Jos ihminen laitetaan hoitopöydälle ja fysioterapeutti yrittää laittaa kehoa suoraan, saattaa tuntua, että onkin vinossa. Meillä voi olla raajat erimittaisia tai sitten on jotain jumeja, joita ei välttämättä itse tunnista. Olemme enemmän tai vähemmän epätasapainossa, ja nämä ovat kaikki liitoksissa siihen, pysyykö se yhteys vai ei”, Mikko Ilonen täydentää.
Hänen mukaansa tärkein osa connectionin luomisessa ei silti ole kroppa ja sen tuntemukset, vaan mieli. Paradoksaalista kyllä, sen rauhoittaminen tapahtuu ainakin osittain kropan kautta.
”Mulla henkinen puoli ja mielen rauhallisuus on ollut tärkeitä. Fyysisyyden kautta on saanut mielen rauhalliseksi, eli ne kulkevat käsi kädessä”, Ilonen sanoo.
Joskus, valitettavan harvoin, pelaaja voi saavuttaa kentällä flow-tilan. Silloin yhteys lyönnin kohteeseen on vahva ja se ohjaa pelaajan tekemistä kuin itsestään. Pallo löytää tiensä väylälle, siitä viheriölle ja lopulta reikään – pakottamatta ja liikoja puristamatta.
”Silloin on tasapainossa. Tupsahtaa sellaiseen tilaan, että se yhteys säilyy vähän pidempään kuin normaalisti. Ei tule niin paljon heittoja ja selkäranka onkin vähän suorempi ja leuka on vähän ylempänä kuin normaalisti. Ei mene fyysisesti tai henkisesti kasaan”, Ilonen kuvailee.
Miten connectionia voi harjoitella?
Onneksi myös connectionia voi harjoitella. Usein sen harjoittelu on niin sanottua sekundaarista harjoittelua, eli vaikka harjoitteessa keskitytään johonkin muuhun asiaan, on taustalla suora tai osittainen tavoite kehittää connectionia.
Valmentajien käsitykset connectionista heijastuvat vahvasti heidän tapaansa harjoituttaa sitä.
Timo Rauhala näkee, että connection on kaikissa lyönneissä sama. Valmentajan tehtävä on kaivaa työkalupakistaan keinoja sen kehittämiseen. Aina se ei tapahdu kaikkein ilmeisimmällä tavalla, kuten Mikko Ilonen valmentajansa metodeja kuvailee.
”Voidaan treenata sellaisia asioita, joita pelaaja ei välttämättä tunnista. Hän laittaa lyömään sellaisia lyöntejä, mitkä sitten automaattisesti voivat korjata sellaisia juttuja, mitä siinä ei ääneen sanota”, Ilonen kertoo.
Kaikki haastatellut ovat yhtä mieltä siitä, että connectionin kehittämisessä kannattaa lähteä liikkeelle lyhyiden lyöntien, ja siksi hitaampien liikkeiden kautta.
”Connectionia kannattaa harjoittaa pienemmillä liikkeillä. Sillä lailla se on helpompi tunteakin. Jos ajatellaan vaikka draivissa yhteyksiä, niin kyllä se on putin kautta paras ymmärtää ja tuntea niitä juttuja”, Ilonen sanoo.
Henrikki Tolonen on pitkälti samoilla linjoilla. Hän purkaa kokonaisuutta vähän pidemmälle.
”Putissa connection on enemmän kädet–yläkroppa. Chipissä alavartalo tulee enemmän mukaan koko liikkeessä. Putissa, chipissä tai wedge-lyönneissä halutaan enemmän kontrolloida vauhtia, siellä symmetria on tärkeämpää”, Tolonen sanoo.
”Isommissa lyönneissä halutaan voimantuottoa ja kineettinen ketju pitää saada toimimaan, jotta saadaan hyödynnettyä edellisen kehonosan energiaa seuraavaan”, hän täydentää.
Timo Karvisen mukaan erinomainen tapa connectionin kehittämiseen on vajaiden wedge-lyöntien lyöminen, sillä niissä connection korostuu. Wedge-harjoittelu kehittää samalla rautapeliä kuin itsestään.
Karvinen valmentaa connectionia paljon mekaniikan kautta. Parhaita harjoitteita sen kehittämiseen ovat Karvisen mielestä esimerkiksi lyöminen hanska kainalossa tai pallo kyynärpäiden välissä. Hän teettää myös paljon niin sanottuja symmetriatreenejä, jossa haetaan samoja sijainteja yksittäisille kehon osille niin backsvingissä kuin läpimenossa.
Henrikki Tolosen mukaan yksi harrastajapelaajien helmasynneistä on liiallinen varovaisuus lyömisessä. Se voi johtua epävarmuudesta, joka johtaa jonkinlaiseen jarrutteluun ja varmisteluun. Tämä taas kääntyy itseään vastaan, sillä se rikkoo liikkeen sujuvuuden ja linkitykset.
”Teetän aika paljon sellaisia harjoitteita, joissa korostetaan liikenopeutta. Esimerkiksi niin, että backsving tehdään nopeasti ja pysäytetään yläasentoon. Silloin mailan vauhti kiihtyy, jolloin kehon muidenkin osien on pakko reagoida siihen. Eli syntyy vauhtia, ja hermotus syttyy”, Tolonen sanoo.
”Backsvingin nopeuden kautta saadaan kokonaisuus toimimaan downsvingissä ja läpimenossa paremmin”, hän jatkaa.
Yksi hyvä apuväline harjoitteluun on niin sanottu speedstick. Sen pää on normaalia painavampi, ja siksi se auttaa tuottamaan liikkeeseen vauhtia, ja kuin huomaamatta myös sujuvuutta.
”Niissä ei ole lapaa, joten pelaaja voi vain keskittyä saamaan mailanpäähän vauhtia. Usein pelaajilla maailma loppuu siihen palloon. Se näkyy liikkeen dynamiikassa, eli liike ei virtaa”, Tolonen luonnehtii.
Mikko Ilonen on omassa harjoittelussaan hyödyntänyt myös painosäkkiä. Säkkiä ei kannata hutkia täydellä teholla, vaan keskittyä siihen, että yhteys säilyy, ja että säkkiin saadaan painetta.
”Se on aika yksinkertainen tapa havainnollistaa itselleen, onko sitä yhteyttä. Kun connection toimii, tuntuu siltä, että osumaan tulee varren ja lavan kanssa sellainen yhteispaine ja voima. Osumassa maila ei pomppaa takaisin, vaan se jää kuin liimattuna säkkiin kiinni. Säkkiin tulee erilainen paine, ja se itseasiassa menee vähän eteenpäin”, hän sanoo.
Moni joskus nyrkkeilysäkkiä lyönyt tai potkinut lukija tunnistaa Ilosen kuvauksen. Kova läsäys säkkiin ei välttämättä ole tehokkaan tekniikan merkki. Tehokas lyönti ei kuulosta kovalta läsäykseltä, vaan pikemminkin matalalta, mutta tehokkaasti säkkiä heiluttavalta tumaukselta. Samalla tavalla huippupelaajan osumaääni kertoo maallikollekin, että mailan lapa on löytänyt tiensä palloon tavalla, jossa voima välittyy pelivälineeseen tehokkaasti. Yhteys – connection – on syntynyt.
Kirjoittaja Milla Haro opiskelee PGA-opettajaksi ja on TPI:n (Titleist Performance Institute) sertifioima golf fitness -ohjaaja. Millan vetämiä golfkursseja ja yksityisopetusta on tarjolla Season Golfissa.
Kun saman termin alle yhdistetään monta eri asiaa ja näkökulmaa jää jäljelle aika paljon ”hähmäisyyttä”. Tästä kannattaa jatkaa ja tehdä useampi juttu.