Tallinnassa ensimmäisellä ulkomaanretkellä koronan ja mökkilomailujen jälkeen päädyin pohtimaan hintoja ja laatuja. Etelänaapurin helposti saavutettavia kenttiä olen kolunnut joka kesä jo vuosikausia ennen näitä kriisiaikoja. Nyt olivat vuorossa EGCC ja Suurestan Rae Golf.
Mielikuvani kentistä on lähtökohtaisesti hyvin myönteinen. Ehkä siksi, millaisia ne ovat olleet. Tai siksi, että peli on niillä aina sujunut kohtuullisen kivasti.
Niin nytkin, parin vuoden tauon jälkeen, kun kotimaan myöhään käynnistynyt pelikausi tuntuu ajoittaneen antoisimmat peliviikot juuri parahiksi ennen yöpakkasia.
Niin, mielikuvat ja todellisuus. EGCC on aina ollut yksi lempikentistäni, hyvin hoidettu ja maisemiltaan hieno. Laadukas klubia myöten. Suuresta, nykyinen Rae Golf oli ensivaikutelmaltaan alkuvaiheissaan vähän epämääräinen peltokenttä eikä klubissakaan kehumista, mutta jokin siinäkin on aina viehättänyt.
Entäs nyt, koronatauon jälkeen. EGCC on ennallaan, eikä tämä ole pelkkä plussa. Kohtuukunnossa – ellei mainitse aivan turhan aikaisin syyskuun alussa rei’itettyjä griinejä. Mutta mikään ei ole muuttunut eikä kehittynyt. Golfmatkaajalle elämyksellisintä tuntuu olevan muuttolintuparvien kuhina taivaalla ja rantaruovikoissa.
Hieno klubikin alkaa olla jo vähän kulahtanut.
Jos pelimatkaaja ei ylläty edes kerran vuodessa, niin miten jaksaa jäsenistö sahata samaa kenttää päivästä toiseen?
EGCC tarjoaa edelleen hienoja elämyksiä golfareille, mutta kilpailu on Virossa kiristynyt muiden kenttien nostettua tasoaan jatkuvasti. Kuva: Lassi Pekka Tilander
Entäpä sitten haastaja Rae Golf. Ihan eri meininki. Parin viime vuoden koronatauko on siellä todella käytetty hyväksi. Väylät ja griinit kunnossa puhumattakaan maisemien kehityksestä, pikku lammista ja puista. Uusi, asvaltoitu parkkipaikka ja lasten leikkikenttäkin kertovat, että hyvästä palvelusta pyritään parempaan.
Kaikkein eniten satunnainen matkailija ilahtui mainiosta uudistuksesta väylien järjestyksessä. On kuin olisi tullut aivan uudelle kentälle, joka etenee luontevasti pienin siirtymin. Kenttä on toki tasainen mutta vaihteleva, on leveyttä ja riittävästi myös haasteita.
Niitä tuottavat erityisesti 9. ja 18. väylän uudistetut griinialueet vesineen ja bunkkereineen. Ne jättivät mukavasti purtavaa hampaankoloon, joten sinne on taas palattava.
Erityisesti kiinnitti huomiota hinnoittelu. Rae Golf, jossa kenttä on todella kehittynyt edukseen, klubi tyylikäs ja palvelu mitä parhainta, tarjoaa elämyksensä selvästi halvemmalla kuin EGCC, missä Sea Coursen green fee lähenee satasta syksyn reikäisilläkin griineillä.
Lempikenttäni Tallinnassa on näistä syistä vaihtunut. Ensi kaudella tarkistan, miten haastaja Rae Golf pärjää tarjonnallaan ja hinnallaan Niitväljaa vastaan.
Suomalaispelaajien vierailut taitavat olla suht tärkeä osa Tallinnan parin tunnin laivamatkan päässä olevien kenttien tulonmuodostusta. Sen luulisi osaltaan kannustavan kehittämistä. Nähtäväksi jää.
Mitä tästä opimme?
Hyvänkin on jatkuvasti uudistuttava. Entisen loiston äärelle ei voi nukahtaa eikä siihen luottaen rahastaa. Kentän hinta-laatu -suhde muodostuu golfmatkailijan näkökulmasta hyväksi vain, jos uudistuminen ja elämys voittavat ahneuden.
Tämä pätee tietysti myös kotoisilla kentillä.
Hyvä analyysi. Kuluneena kesänä kahteen otteeseen Tallinnassa pelalleena allekirjoitan täysin. Toukokuussa EGCC + Rae, ja elokuussa Rae + Niitvälja. Samoilla linjoilla. EGCC, varsin heikossa kunnossa, palvelu osastoa ok. Rae taas molemmilla kerroilla tip top kondiksessa ja palvelu hyvää! Niitvälja ihan ok kunnossa, palvelu täysin ala-arvoista. Ravintola kiinni klo 10.00 aamulla: ”Avaamme sunnuntaina klo 11.00” (tosin Viron itsenäistymisen päivä, mutta sesonki päällä ja tulosta ehkä kannattaisi tehdä) Ei siis mahdollisuutta esim. aamiaiseen. Ravintolassa yksi työntekijä jonka palvelualttius tasan 0.