Tiedän, ettei ajankohta nyt ole hyvä. Ruotsi voitti meidät taas. Vei Euroviisut vääryydellä. Vähintäänkin tuurilla. Niinhän siinä aina käy, isoveli kyykyttää. Liian monta kertaa he ovat vetäneet pidemmän korren.
Myös golfissa. Majorvoittajia on niin miehissä kuin naisissa ja kilpagolfin taso on ylipäänsä hirvittävän kova. Siksi Ruotsille voi olla vaikea antaa kunniaa, sehän saa sitä joka tapauksessa enemmän kuin tarpeeksi.
Nyt kuitenkin pohditaan Ruotsia loma- ja nimenomaan golflomakohteena. Ehkä tätä ei pitäisi viisujen jälkimainingeissa edes ääneen sanoa, mutta kyllä Ruotsi kyykyttää meitä silläkin saralla. Eikä pelkästään Suomea, vaan oikeastaan mitä tahansa muuta maata.
Pelasin Ruotsissa ensi kertaa golfia reilu viikkoa sitten. Olin toki kuullut ylistäviä kertomuksia maan ja etenkin Etelä-Ruotsin kentistä, mutta taas kerran uskoin vasta kun itse näin. Ne olivat juuri niin hyviä kuin olin kuullut, parempiakin. Jouduin kysymään itseltäni, miksi ihmeessä tulin tänne pelaamaan golfia vasta nyt?
Uskaltaudun jopa niin pitkälle, että arvioin Ruotsin olevan paras golflomakohde, jossa olen itse käynyt.
Se on paljon sanottu. Loistavia kohteita on maailma ja Eurooppakin täysi. Ruotsilla on kuitenkin puolellaan muutamia isoja etuja. Aloitetaan rahasta. Se on useimmille tärkeä tekijä golflomaa suunniteltaessa. Ruotsissa on päällä alennusmyynti. Kruunun kurssi on niin heikko, että eurolla saa yli 11 rahaa, vaikka kurssi pitkään pyöri kympin kantturoissa.
Hintataso on Ruotsissa muutenkin Suomea edullisempi. Sen huomaa ruokakaupassa, ravintolassa ja bensapumpulla. Ja he osaavat muuten tehdä ihan oivallista oluttakin, vetinen Norrlands Guld ei suinkaan enää ole ainoa vaihtoehto.
Pelaaminenkin on Ruotsissa kohtuuhintaista. Hinta tippuu entisestään erilaisilla alennuskorteille. Kun Etelä-Euroopan turistikohteissa välttävän kuntoisesta kentästä saa pulittaa lähes poikkeuksetta satasen, Ruotsissa hyväkuntoiselle kentälle voi päästä puolta halvemmalla.
Kenttiä riittää niin paljon, että ongelmaksi muodostuu runsaudenpula. On ihka oikeaa linksiä, on puistokenttää ja on niiden välimuotoja. Nimikentät ovat varma valinta, mutta todellisia helmiä on vähemmän tunnettujenkin kenttien joukossa – seuraavassa Golflehdessä esittelemme muutaman. Laatu on keskimäärin aina hyvä. Ruotsissa tingitään helpommin klubin fasiliteeteista kuin kentänhoidosta. Vaatimattoman klubitalon ei kannata antaa hämätä.
Ehkä ulkoisten fasiliteettien tietynlainen koreilemattomuus heijastelee tiettyä itsetyytyväisyyttä ja itseluottamusta? Kun tietää olevansa hyvä, ei tarvitse esittää mitään.
Ljunghusen on upea kenttä, jonka ei uskoisi sijaitsevan Pohjoismaissa.
Sama mutkattomuus heijastuu kanssakäymiseen. Ruotsalaiset ovat sosiaalisesti taitavia ja mukavia. Heidän seurassaan on helppo olla. Tukholman seudulla suomalaiset risteilyturistit ovat käsite ja se heijastuu suhtautumiseen. Pääkaupungista poispäin liikuttaessa vastaanotto muuttuu ja olonsa kokee hyvin tervetulleeksi. Jos Skånessa jotain karsastetaan, niin viikonloppureissuillaan örveltäviä tanskalaisia.
Ruotsissa kaikki on tuttua ja turvallista. Infra toimii luotettavasti niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla ja oleminen on helppoa. Ja silti ollaan ihan oikeasti ulkomailla. Pohjois- ja Keski-Ruotsi muistuttavat Suomea paljon enemmän kuin eteläosa, jossa paitsi luonto on jotain ihan muuta kuin koivu- ja mäntymetsiä myös arkkitehtuuri eroaa selkeästi entisen itäisen läänin tyylisuunnasta.
Miljöö on kodikas ja viimeistelty, sopivalla tavalla tuttu ja samaan aikaan eksoottinen.
Ruotsi on myös lähellä. Lento kestää tunnista puoleentoista, joten niin ensimmäisenä kuin viimeisenä matkapäivänä ehtii hyvin golfkierrokselle. Pitkässä viikonlopussa ehtii paljon. Etenkin Tukholman seudulle suuntavat voivat ajaa auton lauttaan ja liikkua reissussa omalla autolla. Tiet muuten ovat hyväkuntoisia ja mukavia ajaa, kuinkas muuten. Ei tarvitse kirota routamonttuja.
Miksi Ruotsi sitten ei vedä puoleensa suomalaisia kuin hunaja kärpäsiä? Ehkä se on liian lähellä? Ehkä siellä ei koe olevansa tarpeeksi ulkomailla? Ehkä ne hävityt lätkäfinaalit hiertävät yhä? Ehkä Euroviisut oli viimeinen niitti?
Vai olisiko niin, että meitä vaivaa edelleen pieni alemmuuskompleksi? Ehkä se on nuijittu niin syvälle, ettei se hetkessä väisty. Niin tai näin, ei sen kannata antaa hyvää golflomaa pilata.
