26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
mainos MAINOS - Matkailu

Makujen, maisemien ja golfin juhlaa Kataloniassa

Katalonia on rikas sekoitus yhä voimissaan olevaa perinnettä ja ajan hermolla sykkivää urbaania kulttuuria. Eipä ihme, että Mikko Korhonen viihtyy myös siellä.

Golfmatkaajalle Katalonia on tyypillisesti myöhäissyksyn tai varhaisen kevään kohde. Leuto ilmasto ja hyväkuntoiset kentät auttavat pidentämään kotimaista golfkautta molemmista päistä.

Kenttätarjonta on runsas ja laadukas. Vaivattomuutta etsiville löytyy useita golfkentän yhteydessä sijaitsevia resorteja ja kotimaisten matkanjärjestäjien valmispaketteja.

Barcelonasta pohjoiseen löytyy Costa Bravan maineikas golfkeskittymä, etelän puolelta puolestaan Costa Dauradan kultarannikko niin ikään laadukkaine kenttineen. Muutkin vaihtoehdot kannattaa pitää mielessä. Usein unohdetaan, että golftarjontaa löytyy myös pääkaupungin välittömästä tuntumasta, Costa Barcelonan alueelta.

Paljon muutakin kuin golfia

Kaupungeista pohjoisen Costa Bravan Girona ja etelässä Costa Dauradan Tarragona kannattaa pitää mielessä. Nähtävää, koettavaa ja historiaa on riittämiin. Noin puolen tunnin päässä Gironasta pohjoiseen, jo varsin lähellä Ranskan rajaa, sijaitsee Salvador Dali -museostaan tunnettu Figueiresin kaupunki. Figueres on myös Dalin syntymäkaupunki.  Sen lähistöllä on puolestaan Peraladan linna ja samanniminen viiden tähden golfresort. Laadukkaita viinejäkin paikkakunnalla on omasta takaa. Michelin-tähtikin löytyy. Ja kasino niille, jotka kaipaavat matkalle hieman jännitystä. Jalkapalloa ei tietenkään voida ohittaa. Katalonian kaksi La Liga -joukkuetta, FC Barcelona ja RCD Español takaavat, että lähes jokaisena viikonloppuna on huippufutista tarjolla.

Yhteensä 37 kenttää joista valita

Costa Brava

Barcelonasta pohjoiseen sijaitseva, Gironan ja ­Figueresin kaupunkien ympärille levittäytyvä Costa Brava on Katalonian alueista tarjonnaltaan runsain ja tasokkain. Kenttiä on kaikkiaan yhdeksän, joista ainakin PGA Catalunya, Peralada, Golf de Pals, Empordà ja Torremirona voidaan laskea korkealuokkaisten resort-kenttien joukkoon. Costa Bravalla on vaivatonta valita viettääkö golf­lomansa yhteen resorttiin keskittyen vai eri kentillä kiertäen. Vaikka päättäisi pelata matkalla useampia kenttiä, majoittuminen yhteen Costa Bravan resorteista voi silti olla järkevä vaihtoehto.

PGA Catalunya Resort

PGA Catalunya on useasti Espanjan parhaaksi valittu kenttä (Stadium Course) ja se on täyden palvelun golfresort. Sykähdyttävä DB World Touriakin isännännöinyt Stadium ja harrastajalle helpommin lähestyttävä Tour ovat yksi Euroopan kovimmista kenttäkaksikoista. PGA Catalunyan tasokkaiden majoituspalveluiden johtotähtenä on viiden tähden Camiral-hotelli sekä alueen lukuisat huoneistot ja villat.

Costa Bravan ”pääkaupunki” Girona on erityisen tunnettu gastronomiansa tasosta. Sporttisia harrastuksia Costa Bravan alueella on myös pyöräily, jonka suosio kasvaa hurjaa vauhtia myös matkailijoiden keskuudessa. Costa Bravalta tekee helposti päiväretkiä myös pohjoisen vuoristoalueille. Ajomatkaa esimerkiksi Peraladasta Andorraan kertyy vain puolisentoista tuntia, ja osa Pyreneiden laskettelukeskuksista on vielä selvästi lähempänä. Golfkenttiäkin Pyreneiden maisemissa on kaksi.

Costa Barcelona

Golfmatkailussa Barcelonan kenttätarjonta suurkaupungin ympärillä on vähäisempää ja varsinaisia golfresortteja ei ole. Golfkenttiä on tarjolla seitsemän, ja useimmilla niistä on vahva oma jäsenkuntansa. Esimerkiksi Barcelonan kentistä tunnetuimpiin kuuluvassa Vallromanesissa green fee -asiakkaat pelaavat vain noin 20 prosenttia kaikista kierroksista, kun osuus esimerkiksi Costa Bravan Peraladassa on täydet sata prosenttia.

Kentillä on kuitenkin tilaa, ja myös golfmatkailijat kiinnostavat kenttiä. Kyseiset seitsemän kenttää (Vallromanes, Barcelona Golf Club, El Prat, Llavaneres, Golf Montanya, Terramar, Golf da Roca) tarjoavat golfareille kätevää Golf Pass-tuotettaan, josta voi valitan kolmen tai viiden kierroksen golfpaketin kilpailukykyiseen hintaan.

Real Club de Golf El Prat

Kaupungin pohjoispuolella toisistaan melko hajallaan sijaitsevat kentät soveltuvat hyvin Barcelonassa aikaansa viettävän omatoimilomailijan päiväretkiin. Jos haluaa yhdistää golf- ja kaupunkiloman, Barcelona on hyvä tukikohde. Runsaimman golfloman alueen kentistä tarjoaa 45-reikäinen ja legendaarinen El Prat, joka tekee läheistä yhteistyötä tasokkaan La Mola Campus-hotellin kanssa, joka sijaitsee vain lyhyen par 4 -matkan päässä golfklubilta.

Costa Daurada

Costa Daurada, ”kultarannikko”, on Katalonian säävarmin alue. Siinä missä osa pohjoisen Costa Bravan kentistä laittaa kenttänsä ja osa hotelleistaan joulu–tammikuuksi kiinni, Costa Daurada on ympärivuotinen golfkohde.

Costa Dauradaksi käsitetään rannikkoalue ­Barcelonasta etelään. Alueen tukikohta on Tarragonan historiallinen satamakaupunki. Costa Dauradalla golf muuttuu Barcelonaa resort-henkisemmäksi. Kentistä tunnetuimpia ovat European Tourin karsintaturnauksia useasti isännöinyt 45-reikäinen Lumine. Lumine tosin vaihtoi pandemian pyörteissä nimensä Infinitum Golfiksi mutta samasta kohteesta on kyse. Infinitum Golfissa ehdittiin jo pelata myös DB World Tourin kilpailu huhtikuussa 2022.

Entinen Lumine Golf tunnetaan nykyään nimellä Infinitum Golf. Kuvassa Hill-kentän päätösväylä.

Costa Dauradan golfreissun pelisuunnitelmaan kannattaa lisätä pelikierrokset myös Robert Trent Jones Juniorin vuoristomaisemaan piirtämällä Bonmontin kentällä, puistomaisella Aiqüesverdsin kentällä sekä pelikierros alueen vanhimman klubin, Costa Dauradan kentällä.

Katalonian vinkit

  • Costa Bravalla on yhteensä 20 Michelin-tähteä 16 eri ravintolassa, lippulaivana maailman parhaaksikin valittu El Celler de Can Roca Gironassa.
  • Ehdoton vierailukohde Barcelonan matkalla on Las Ramblasin varrella sijaitseva Boquerian kauppatori.
  • Costa Dauradan Tarragonan vanhan kaupungin uumenista ja La Rambla Novan varrelta löytyy kymmenittäin tapas- & pintxo-baareja.
  • Katalonian viinireitti alkaa huikeista Prioratin viineistä jatkuen Barcelonan ja Benedesin viinialueiden läpi pohjoisen Empordàn viinialueille.
  • Omatoimimatka Costa Barcelonaan kannattaa ajoittaa FC Barcelonan sarjaohjelman mukaan.
  • Formulafania kiinnostaa varmasti toukokuussa järjestettävä Espanjan GP.
  • Unescon maailmanperintölistalle kuuluva Tarragonan kaupunki on erityisen tunnettu Rooman ajan raunioista.
  • Kaikkien tuntema Sagrada Família, jonka rakentaminen on edelleen kesken Barcelonassa.
  • Maailmankuulu Salvador Dalin teatterimuseo sijaitsee 140 kilometriä Barcelonasta. Suosittuun museoon kannattaa kesäkuukausina hankkia pääsyliput etukäteen.

Lentoja Barcelonaan

Lentoyhtiöistä Finnair, Norwegian ja Vueling lentävät Helsingistä suoraan Barcelonaan. Lisäksi Ryanair aloittaa toukokuussa 2022 suorat lennot Helsingistä Gironaan.

Järjestettyjä matkoja

Suomalaisista golfmatkanjärjestäjistä matkoja Kataloniaan tekevät ainakin AK-Matkat, Golden Sun Golf, Golfpassi, Golf Tailors, OnGolf ja Via Nord.

Mikko Korhosenkin sydän sykkii Katalonialle

Suomen golfin ykköspelureihin kuuluva Mikko Korhonen on aina viihtynyt hyvin PGA Catalunyan viheriöillä.

”Tänne on aina hienoa tulla. On tärkeää pitää paikasta, jossa pelaa. Se auttaa pelaamaan hyvin” kommentoi Mikko PGA Catalunyasta ja vuodelta 2014, kun hän voitti European Tour Qualifying School -finaalin ja vahvan kortin pääkiertueelle.

Mikon viisi hyvää syytä lähteä Kataloniaan

  1. Tavoitettavuus
    Suorat ja päivittäiset lentoyhteydet Barcelonaan.
  2. Ilmasto
    Golfkausi jatkuu vuoden ympäri vuoden.
  3. Espanjan tasokkainta golfia
    Kataloniassa 37 golfkenttää. Valinnanvaraa riittää.
  4. PGA Catalunya
    Espanjan paras golfkenttä, Stadium Course.
  5. Girona
    Kulinarismin kehto. 16 ravintolaa, joissa yhteensä 20 Michelin-tähteä.

Tilaa Golfpisteen uutiskirje