Kim Jong-ilin maaginen kenttäennätys jäi voimaan, kun Esa Mäkinen bongasi tuhannennen kenttänsä Pohjois-Korean Pyongyangissa.
Golfkenttäsaldon lähestyessä 900 pelattua kenttää päätin, että jos jonakin päivänä tulisi vielä mahdollisuus saavuttaa 1000 kentän rajapyykki, olisi alustana joku hivenen normaalista poikkeava paikka – Pyongyang Golf Club Pohjois-Koreassa oli sellainen.
Kaverini Pekkarisen Visa ja Asikaisen Joni tutustuivat Pohjois-Korean golftarjontaan jo reilut 10 vuotta sitten. Sen jälkeen maata bongaamattomat veljeskunnan jäsenet saivatkin säännöllisesti kuulla omaavansa merkittävän aukon maailman golfkartalla.
Tulin maininneeksi tästä epäkohdasta ystävälleni Vesa Airiolle ja niinpä viime talvena Facebookissa matkatoimisto Tres Hombresin sivuille napsahti linkki, josta pääsisi varaamaan ikimuistoisen retken Pjongjangiin ja päätteeksi vielä käynnin Pekingissä Kiinan muurilla.
Vesku ja yhtiökumppaninsa Härkösen Antti olivat rakentaneet mielenkiintoiselta näyttävän retkiohjelman, joten myös vaimoni innostui lähtemään mukaan. Hetken päästä koossa olikin mukava joukkue!
Pientä hienosäätöä naapurimaassa
Helsinki-Peking lentolippuun oli piirretty lähtöpäiväksi syyskuun ensimmäinen maanantai. Edeltävällä viikolla oli pakko tunnustaa tosiseikat: tavoitteesta puuttui neljä kenttää.
Kun Suomesta ei saanut enää saldoapua, oli ainoa mahdollisuus hypätä lauantaiaamuna Arlandan koneeseen ja suunnata kohti Uppsalan alueen kenttiä. Onneksi osui viikonlopulle mukava sää ja pääsin sunnuntaina illansuussa kirjaamaan Sigtunan golfklubin scorecardiin lukeman 999–164.
Kohti tuntematonta
Yölento Pekingiin sujui ongelmitta ja aamulla saimme lentokentällä Pohjois-Korean viisumimme sovitusti paikallisen matkatoimiston edustajalta.
Pohjois-Koreassa käynnistä ei jää passiin merkintää, koska viisumi on erillinen asiakirja.
Koryo Airin Tupolevin kyytiin hyppääminen hiukan jännitti, mutta enemmän perhosia oli vatsassa jonottaessamme iltapäivällä matkatavara- ja passitarkastukseen Pjongjangin lentokentällä. Ennakkotieto oli, että sim-kortit keräillään pois kännyköistä ja kameravarustus käydään läpi äärimmäisellä tarkkuudella.
Oli positiivinen yllätys, että mitään ei kerätty pois emmekä muutenkaan joutuneet tuntikausia kestäviin sulkeisiin. Matkalaukut tosin skannattiin tarkkaan ja mukana oleva kirjallisuus tuntui kiinnostavan kovasti.
Saimme ohjeen, että wifissä käynti maksaa 1500 euroa per kerta, joten luvassa oli lomaa kaikesta kommunikoinnista. Idea tuntui oikeastaan aika mukavalta.
Vilkaisu infotauluun kertoi, että kentälle ei koneemme lisäksi laskeutunut sinä päivänä muita koneita – lennonjohdon kuormituksen osalta ei maassa liikuttu vielä äärirajoilla.
Kohti kukkakioskia
Kahdentoista matkalaisen seurueemme otettiin tyylikkäästi haltuun heti lentokentällä, kun oppaamme Pak ja Kim aloittivat lähes tauottoman, hyvällä englanninkielellä vedetyn selostuksen Pjongjangin nähtävyyksistä.
Pohjois-Koreassa tämä kaksikko tulee tutuksi.
Saman tien suuntasimme leveää, mutta pomppuista asfalttitietä pitkin kohti pääkaupungin upeita puistoja ja aukeita. Tilan tuntua oli joka puolella ja mahtipontiset rakennukset viestivät suurkaupungin meiningistä. Liikennettä oli jonkin verran, mutta ei ruuhkaksi asti.
Jotta pelin henki tulisi tutuksi, meille suositeltiin heti ensimmäisellä pysähdyspaikalla vierailua kukkakioskilla. Kävelyretkemme kohteena tulisi nimittäin olemaan Kim il-Sungin ja Kim Jong-ilin huikaisevan korkeat patsaat, jotka oli pystytetty korkean kukkulan laelle katsomaan Pjongjangin maisemaa.
Kukkien määrästä päätellen ohjelmanumero kuului myös muiden Pjongjangin kävijöiden rituaaleihin.
Yanggakdo Hotel
Asustimme neljä päivää kestävän vierailumme ajan 47 kerrosta korkeassa Yanggakdo hotellissa, joka sijaitsee turvallisesti joen uomien keskellä. Turisteilla oli lupa käyskennellä ilman saattuetta saarella hotellin välittömässä läheisyydessä, mutta osin tiukahkosta aikataulusta johtuen pidättäydyimme hotellin seinien sisäpuolella.
Yanggakdo hotellin sijainti on tarkasti valittu.
Alakerrassa oli mahdollista keilata, käydä parturissa tai hieronnassa. Hinnat olivat noin viidesosa Suomen hinnoista ja maksuvälineenä toimi euro.
Katsaus historiaan
Ensimmäisen täyden päivän ohjelmaan kuului bussimatka etelään eli Koreoiden rajavyöhykkeelle. Kuljettajan ja kahden oppaan lisäksi seurueeseen liittyi ”videolady” Jon.
Kaikilla olisi matkan jälkeen mahdollisuus lunastaa meille räätälöity muistovideo matkamme eri käänteistä. Mielikuvat suljetusta diktatuurivaltiosta alkoivat pala kerrallaan muuttua avoimempaan suuntaan.
Moottoritiellä vastaantulijat ovat harvinaisia ilmestyksiä.
Matka autiota, leveää sekä kuoppaista moottoritietä kesti noin kolme tuntia suuntaansa ja palkinnoksi saimme asiantuntevan esityksen USA:n mielivallasta Etelä-Koreassa ja katsauksen raja-alueen historiallisista hetkistä. Jälleen yllätti se, että jokainen sai kuvata hyvin vapaasti.
Paluumatkalla meillä oli mahdollisuus tutustua maan historiaan erilaisten muistomerkkien ja rakennusten myötä. Näiden joukossa oli myös kaksi maailmanperintökohdetta, joten myös niitä pääsimme bongaamaan.
Illan hämärtyessä oppaamme päättivät parin museohyökkäyksen jälkeen yllättää matkalaiset ja veivät meidät maan historian ensimmäisille olutfestivaaleille.
Joen äärelle oli viehättävällä tavalla pystytetty kunnon Oktoberfestit ja kaikesta päätellen olimme ainoa turistiryhmä täyteen ahtautuneella ranta-alueella. Huurteisen oluttuopin sisältö maistui taivaalliselta – 7 tunnin taival pomppubussissa unohtui saman tien!
Pyongyang Golf Club
Torstaina ryhmämme jakautui kahtia, sillä puolet ryhmästä suuntasi vajaan tunnin matkan päässä sijaitsevalle golfkentälle ja toinen puolikas jatkoi patsas-museo -kiertuetta metrokäynnillä höystettynä.
Aika moni ei-golfarikin on törmännyt vuonna 1994 Pohjois-Korean mediassa olleeseen tarinaan siitä, kuinka Kim Jong-il saavutti 18 reiän kierroksellaan tuloksen 38 alle parin. Hänen ensimmäinen golfkierros sisälsi 11 hole in onea. Myöhemmilläkin kierroksilla kolme-neljä holaria oli median kertoman mukaan normimeininkiä.
Pyongyang Golf Course on rakennettu Thaesong järven maisemiin.
Joku ennakkokäsitys Pyongyangin golfklubista oli olemassa, mutta klubitalon kokoluokka löi silti ällikällä. Suoritimme kiltisti 100 euron green feet ja ryhdyimme sijoittamaan kotimaasta kuskattuja golfpalloja vuokrabägeihimme. Pelivarusteiden lisäksi hintaan sisältyi siististi pukeutuneet caddiet.
Kenttäennätys jäi voimaan
Ensimmäisestä väylästä alkaen oli kysyntää suorille avauksille, sillä suhteellisen kapeita väyliä reunusti lähes poikkeuksetta valkoisin paaluin merkitty alue. Doglegejä oli 9 kappaletta, joten avauksen onnistunut sijoittelu palkittiin seuraavia lyöntejä suunniteltaessa.
Väylät olivat hyvässä kunnossa ja caddiet tyylikkäitä.
Pohjoiskorealaista tasa-arvoa edusti se, että naiset avasivat miesten kanssa samalta tiiboksilta. Mittaa kentälle kertyi 6200 metriä.
Jokaisella oli oma caddie ja lisäksi ryhmien perässä käveli erillinen turvamies. Päivän mittaan näimme vain kaksi muuta golfaria, eli saimme pelata kaikessa rauhassa omaa vauhtiamme.
Kaiken kaikkiaan kenttä oli varsin positiivinen yllätys, vaikka joitakin kikkaväyliä joukkoon mahtui ja griinit olivat pehmeytensä ansiosta hitaita. Odotuksemme ylittyivät reippaasti, vaikka emme pelituloksillamme päässeet kehumaan. Golfmaa numero 165 oli paketissa ja tasaluku kenttiä!
Pelin jälkeen juhlistimme klubin ravintolassa 1000 kentän rajapyykin saavuttamista monipuolisen aterian ja hyvän punaviinin kera. Tämä ruokailu jäikin mieleen parhaana Pohjois-Korean vierailun kulinaarisena kokemuksena – maa ei liene tunnettu keittiöstään.
Golf Pohjois-Koreassa
Yritin tiedustella oppailtamme tietoja muista maan golfkentistä. Heidän mukaansa maassa on kaksi muuta kenttää, mutta ne sijaitsevat monen tunnin päässä pääkaupungista. En ole ollenkaan varma tiedon todenperäisyydestä – pelaajien vähäisyydestä pystyi aistimaan ainakin sen, että uusia projekteja tuskin on vireillä.
Pelaamallemme kentälle pääsyssä ei ollut mitään ongelmaa, riitti kun kerroimme haluavamme pelata. Kaikki varusteet vasenkätisiä mailoja myöten oli saatavilla paikan päältä. Oppaita tosin silmin nähden harmitti se, että golfareilta jäi monta museota käymättä.
Pelin jälkeen ehdimme vielä ”Lasten palatsiin” ihastelemaan taitavia liikunnallisia ja taiteellisia esityksiä. Kaupungissa kaikki tuntui olevan suurta, niin tämäkin rakennus.
Lasten palatsissa näimme huikeita esityksiä.
Lähtöä edeltäväksi päiväksi siirryimme vielä takaisin museo-puisto-monumentti-sirkus -moodiin. Yksi elämäni ihmeellisimpiä kokemuksia oli aiempien hallitsijoiden eli Kim il-Sungin ja Kim Jong-ilin mausoleumissa vietetyt tunnit. Kävimme kunnioittamassa heidän palsamoituja ruumiita kumartelemalla eri puolilla arkkua.
Rituaaliin kuului, että loputtoman pitkät jonot kiemurtelivat pitkin korkeita saleja. Esillä oli käytetyt edustusautot, junavaunut, veneet ja eri maista lahjoitetut mitalit sekä kunnianosoitukset. Jälkeenpäin saimme kuulla, että länsimaiden vahvasti tuomitsema ydinkoe toteutettiin juuri samoihin aikoihin, kun olimme mausoleumissa.
Junalla Pekingiin
Tres Hombresin isännät olivat virittäneet retkemme loppupäähän hiukan eksotiikkaa, joten pääsimme 22 tunnin junamatkan aikana tutustumaan lähietäisyydeltä niin kiinalaisiin kuin myös pohjoiskorealaisiin matkaajiin.
Junamatka Pekingiin ei hevillä unohdu.
Makuupaikkoja oli kuusi samassa looshissa eikä osastoja ollut erotettu seinillä. Siellä me pötköttelimme sulassa sovussa muiden reissaajien kanssa – juna oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.
Lauantaina aamupäivällä Pjongjangista kohti Pekingiä lähteneen junan reitti kulki halki maaseudun. Junan ikkunasta huomasi selkeästi, että maatalouskoneet puuttuivat lähes täysin ja että kaikki mahdollinen pinta-ala oli viljeltyä. Töitä riitti pelloilla ahertaville käsipareille.
Lähtisinkö uudelleen?
Ennen reissua kohtasin usein kysymyksen: miten uskallatte lähteä Pohjois-Koreaan? Matkan jälkeen on helppo todeta, että tätä turvallisempia matkakohteita taitaa maapallolla olla todella vähän.
Toki maassa pitää käyttäytyä maan tavalla ja kunnioittaa viritettyjä pelisääntöjä – tulella leikkiminen ei todellakaan kannata, eikä se kyllä tule täällä mieleenkään.
Turisteille suunnitellut reitit lienevät tarkkaan suunniteltuja, sillä kaikkialla oli siistiä eikä lainkaan niin kurjan oloista, mitä ennakkoon oli arvioinut. Vähän jäi sellainen olo, kuin olisi ollut muutaman päivän valtavien lavasteiden keskellä, mutta kokemus se oli sekin. Matkailu avartaa!
Toista kertaa en ehkä tule Pohjois-Koreassa käymään, mutta yhden kerran kannatti käydä – tietysti jo uuden golfmaankin takia. Ennusteeni on, että tulevina vuosina maa tulee pikku hiljaa avautumaan, eikä entinen aika koskaan enää palaa.
Kuvat Esa Mäkinen ja Vesa Airio, Tres Hombres
Lisätietoja: www.treshombres.fi
Mitenkäs nuo kenttien määrä oikein lasketaan??
Esim Pickala, onko se kolme kenttää vai yksi??
Entäs Nurmijärvi?? onko 1 vai 1,5 vai peräti 3??
Lasketaanko harjoituskentät ja par3 kentät mukaan määriin??
entäs 9 reikäiset (tai vähemmän)?
Onko siis olemassa tarkat määritykset kuinka kentät lasketaan?
Täytyykö 9-reikäinen pelata kahteen kertaan, jotta voi laskea?
Vastauksesta kiittäen.
HK
Kiitos täsmentävästä kysymyksestä.
Laskentaa voidaan tehdä luonnollisesti monella tavalla ja vääriä tapojahan ei ole, on vaan erilaisia tapoja. Itse en tiedä, onko olemassa tarkkoja, yleisiä ohjeita kenttäbongaukseen, mutta itse olen käyttänyt allaolevia pelisääntöjä.
Pienen porukan kesken meillä on ns. klubilaskenta, jolloin ei merkitystä ole klubin omaavien kenttien määrällä. Siinä laskennassa esimerkiksi Pickala on vain yksi ”bongo” ja tässä mallissa allekirjoittaneelle kirjataan tällä hetkellä lukema 921 (Visa Pekkarisella lukema 999).
Aloittelin aikanaan -80 luvulla harrastustani hyvin pitkälti Tilanderin Lassin innoittamana ja lukema 1.000 on laskettu samoilla nuoteilla kuin Lassi on kirjannut omat bongauksensa. Eli 27-reikäinen kenttä on kaksi kenttää ja jos siihen rakentuu lisäksi vielä yksi ysi, se ei enää tuo uutta kenttää.
Myös harjoituskentät laskemme mukaan, jos niissä on minimissään kuusi reikää, par luvulla ei ole merkitystä. Alle 9 reikäisiä ”minikenttiä” listaltani löytyy 5 kappaletta ja ysireikäisiä Par 3 kenttiä 11 kappaletta.
Bongausterveisin!
Esa Mäkinen