Aihe: USPGA Tour 2013 - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

USPGA Tour 2013

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu USPGA Tour 2013

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 35)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Avaanpa tälle aiheelle uuden ketjun kun tuo edellinen näyttää tuplautumalla tärveltyneen. [Muuten, eikö ylläpito pysty sellaisia korjaamaan?] Uusi tyttöystävä Lindsey Vonn näyttää vaativan Tigerin huomion niin totaalisesti, että mies ehtii ennen syksyä osallistumaan majorien lisäksi vain kahteen tavalliseen USPGA-kiertueen kisaan: viikon päästä pelattavaan The Players Championshipiin ja kesäkuun lopulla AT&T Nationaliin. Näiden lisäksi Tigerin ohjelmassa ovat vain US Open kesäkuussa, British Open heinäkuussa ja PGA Championship elokuussa. Syksyn ohjelma on vielä auki.

    Jaa että Tigerin kalenterista keskustellaan. No mikäs siinä, eiköhän sieltä löytyne tilaa ainakin WGC-Bridgestoneen.
    Mitä sitten tulee The Players’iin, niin ihan tavallinen kisahan ei ole kyseessä missään mielessä.
    Palkintopotti on tourin ylivoimaisesti suurin, FEC-pojoja tipahtaa voittajalle samat, kuin majoreista, ja tietysti field on koko tourin kovin.
    Sitten henk.koht. mielipide: Kys. kisa on näin penkkiurheilijan kannalta yksi kauden ehdottomia (sori ts) kohokohtia.

    AAH kirjoitti: (3.5.2013 7:36:55)

    Onko kokemuksia Playersin seuraamisesta paikan päällä: tunnelma, tungos/näkyvyys ym.?
    Itselläni saattaisi tod.näk. lauantaina olla mahdollisuus mennä paikan päälle, mutta matkaohjelma on vielä vähän auki.

    Juuri nyt Lee Westwood ja Rory McIlroy puolustavat kunniakkaasti Union Jackia jenkkirintamaa vastaan. Kierros on kuitenkin vasta alkuvaiheessa….

    Tästä eteenpäin Wells Fargo -kisa saisi jatkua Eurooppa-USA -kamppailuna päätähtinään Phil Mickelson ja Nick Watney vastaparinaan Lee Westwood ja Rory McIlroy.

    Tästä joukosta löytynee tämän turnauksen voittaja. Veikkaan Mickelsonia.

    Veikkaamiseksihan nuo voittajavedot aika usein menee tässä vaiheessa turnausta, mutta onko forumin jäsenistöllä tietoa, ketkä muut vasurit Mickelsoninin lisäksi selvittivät Wells Fargon cut- rajan eli pelaavat päätöskierroksilla?

    Lipulle kirjoitti: (4.5.2013 19:27:40)
    Veikkaamiseksihan nuo voittajavedot aika usein menee tässä vaiheessa turnausta, mutta onko forumin jäsenistöllä tietoa, ketkä muut vasurit Mickelsoninin lisäksi selvittivät Wells Fargon cut- rajan eli pelaavat päätöskierroksilla?

    No… Mike Weir mm., mutta …. so what?

    Ballmarker kirjoitti: (3.5.2013 5:50:33)
    Avaanpa tälle aiheelle uuden ketjun kun tuo edellinen näyttää tuplautumalla tärveltyneen.

    [Muuten, eikö ylläpito pysty sellaisia korjaamaan?]

    Uusi tyttöystävä Lindsey Vonn näyttää vaativan Tigerin huomion niin totaalisesti, että mies ehtii ennen syksyä osallistumaan majorien lisäksi vain kahteen tavalliseen USPGA-kiertueen kisaan: viikon päästä pelattavaan The Players Championshipiin ja kesäkuun lopulla AT&T Nationaliin. Näiden lisäksi Tigerin ohjelmassa ovat vain US Open kesäkuussa, British Open heinäkuussa ja PGA Championship elokuussa.

    Syksyn ohjelma on vielä auki.

    Uskoisinpa kyllä että osallistuu Tiikeri vielä ennen U.S. Openia Jackin turnaukseen eli Memorialiin 30.5.-2.6. Ainakin toivotaan niin.

    Finaalikierrokselle lähdetään Mickelsonin ja Watneyn johdolla, Westwood on kahden lyönnin, Rory ja Sergio kolmen lyönnin päässä. Suurin yllättäjä on yleensä cut-rajan kanssa taisteleva Roope Karlsson, T4.

    Cut-rajan alle jäivät perjantaina Stenson, Kaymer, Colsaerts – ja Bubba Watson…

    Näyttävät griinit olevan PGA-kilpakentälle ala-arvoisessa kunnossa Charlottessa.

    Ballmarker kirjoitti: (5.5.2013 5:44:06)
    Näyttävät griinit olevan PGA-kilpakentälle ala-arvoisessa kunnossa Charlottessa.

    Hyvä par!

    Aivan aluksi on todettava, että Rory ja Lee W. ovat tässä vaiheessa nousussa. Saa sitten nähdä kuinka pitkään momentum kantaa…

    Täysin arvaamattomat nimet (Phil Mickelsonia, Kevin Streelmania ja Lee Westwoodia lukuunottamatta) valtasivat kärkipaikat Wells Fargossa. Playoffin kautta voittoon nousi Derek Ernst. Suurin yllättäjä oli naapurimaan ’ikämies’ Roope Karlsson, joka jakoi Westwoodin kanssa neljännen sijan.

    Seuraavaksi onkin vuorossa mielenkiintoinen koitos, The Players Championship konstikkaalla TPC Sawgrass -kentällä Floridassa. Jaossa on $9,5 M.

    Ballmarker kirjoitti: (6.5.2013 6:09:19)

    Uusinnan televisiointi oli mielenkiintoinen. Draiveja näytetty ollenkaan, ja Lynn’n bunkkalyönnin aikana haastateltiin Philiä. Tuskin näin olisi tehty, jos osat olisivat olleet toisinpäin.
    Pitkään tässä on jo mietityttänyt, onko Leftyn hymy jäätynyt kasvoille, mutta ei sittenkään. Eilen kierroksen jälkeen nähtiin hieman totisempaa ilmettä.

    Minulle Karlssonin menestys kotikentällään ei ollut niinkään suuri yllätys, kuin näiden kahden rookien kärkeen nousu. Tässä Ernstissä on jotakin samaa, kuin Tanskan Olesenissa. Siinä ehkä tulevaisuuden taistelupari Ryder Cupissa.

    Ballmarker kirjoitti: (6.5.2013 6:09:19)
    Playoffin kautta voittoon nousi Derek Ernst. .

    Ja ansio voitostakin meni haastattelussa tuttuun osoitteeseen, Ristuksen Jesselle.

    Fubar kirjoitti: (6.5.2013 16:08:10)

    Ballmarker kirjoitti: (6.5.2013 6:09:19)
    Playoffin kautta voittoon nousi Derek Ernst. .

    Ja ansio voitostakin meni haastattelussa tuttuun osoitteeseen, Ristuksen Jesselle.

    Ei huono apu ollenkaan. Viime vuonna parikin majoria voitettiin hänen suojeluksessaan.

    Tasainen oli The Playersin alku, kun 33 pelaajaa veti ensimmäisen kiekan alle 70 lyönnillä ja 67 pelaajaa alle paarin. Yllättäen tähän isoon joukkoon eivät kuulu sellaiset pelimiehet kuin Phil Mickelson, Luke Donald, Justin Rose, Rickie Fowler, Bubba Watson…

    No, tämä oli vasta yksi kierros, tänään jatketaan asemista, joissa eilen 63 lyönnillään ’iloset’ tehnyt Castro tuskin enää toisen rundin jälkeen on kärjessä. Lähietäisyydellä kärkkyvät Rory, Tiger, Hunter Mahan, Stricker, Webb Simpson ym.

    Tämä pelikenttä vaatii tarkkuutta – ja siellä on kunnon raffitkin.

    Ballmarker kirjoitti: (10.5.2013 5:48:11)

    No ei ole Castro enää kärjessä 15 lyöntiä lisää eka päivään ja sija T29. Oikein kunnon nitkahdus. Lieneekö noita Clevelandin Castroja?

    Ei muuten ole ’kunnon raffia’, Johnny Miller kertoi, että raffi leikataan joka päivä 2,5 tuumaan (6,3 cm) eikä anneta kasvaa kisan kuluessa. Pidän noin matalaa raffia helppona ja kuten olemme nähneet se ei hidasta millään tavalla tuon tason pelaajien lyöntejä.

    Tänään on nähty The Playersin kolmannella kierroksella kaksi ihmettä: Westwood vetäisi kakkoslyönnillään hutin avausreiällä, ja Stenson siirtyi juuri äsken yksinään kilpailun kärkeen!

    Melkein sennu Maggert teki kahdeksan birkkua, ja Roryn putit eivä uppoa….

    Lyhyttä kokemusraporttia paikan päältä:
    ennen sääkeskeystä tuli about 4h notkuttua pääasiassa 17 tiillä. Alunperin tarkoitus oli
    kiertää ryhmien mukana, mutta 16 green-17 holen Stadium-alueelle saavuttuani mieli muuttui,
    paikka oli sen verran maagisen oloinen, itse asiassa jo paljon ennen pelaajien tuloa.
    Lämmittelyksi voi käydä seuraamassa suht lähellä olevan 8-griinin tapahtumia.

    Lauantain 17-lipunpaikka ei ole pahimmasta päästä ja näkyy hyvin myös tilltä.
    Jotain säpinää se silti saa aikaan, ja aika paljon oli pelaajilla caddien kanssa keskustelua.
    Päällimmäisenä jäi mieleen kuitenkin hyvät lyönnit, muutama alle metrissä.

    Suosittelen käyntiä kisassa, jos vaan sopii reitille, tunnelma on varsin mallikas.
    Voin laittaa maililla lisävinkkejä paikasta, autoilusta sinne ym., jos kiinnostusta ilmenee!

    Mielenkiintoinen nelikko kärjessä The Playersissa, kun loppuvaiheissa pimeyden takia keskeytetystä kolmannesta kiekasta jäi kahdeksalta pelaajalta muutama reikä pelaamatta. Kisaa johtaa kahdella lyönnillä täällä päin tuntemattomampi naapurin poika Lingmerth.

    Kakkossijaa jakavat Stenson, Tiger ja Sergio, joten jännittävä final round on tulossa. Tigerilla ja Sergiolla jäi eiliseltä neljä reikää pelaamatta, Stensonilta kaksi ja Lingmerthiltä viimeinen. Asetelmat saattavat siis vielä muuttua (mm. ’maagisella’ 17. reiällä) ennen päätöskierroksen alkua.

    Garcialta ei aivan parhaat kaksi viimeistä väylää…

    Tiikeri näytti tapansa mukaan kyntensä päätöskierroksella ja vei toistamiseen nimiinsä kisan voiton yhtä lyöntiä heikommalla tuloksella kuin 12 vuotta sitten.

    Sergio pysyi hyvin mukana maagiselle 17. reiälle saakka. Siitä tuli korttiin par kolmoselle karmeat seitsemän lyöntiä ja viimeiseltä vielä kuusi – ja peli oli hänen osaltaan selvä.

    Ruotsalaiset Lingmerth (T2) ja Stenson (T5) pysyivät hyvin mukana loppuun saakka, vaikka molempien korttiin merkittiin viimeiselle reiälle joitakin kymppitonneja maksaneet bogit.

    Hatunnosto Jeff Maggertille, 49 (T2).

    On se Tiger kova. 7 kisaa PGA Tourilla ja 4 voittoa. Selkeä ykköspelaaja taas. Huvittavaa kun ulkomaisilla sivustoilla taas kerran pohditaan, onko Tiger niin kova kuin oli esim. vuonna 2001. Nykyään kun voitot ei tulekaan aina viidellä lyönnillä 🙂

    En usko että kovin montaa kertaa näin kovaa kauden avausta on PGA Tourilla tehty. Taitaa kuitenkin toimittajat olla tyytyväisiä vasta kun majoreissa alkaa tulla voittoja.

    Freddie kirjoitti: (13.5.2013 13:22:09)

    Tänään tuskin kukaan on tyytyväinen Tigerin esitykseen. Takaysi +8.

    Ei kulje Tigerilla, ei kulje Roryllä, ei kulje Ricky Fowlerilla, ei oikein kulje Luke Donaldillakaan. Mikähän nyt mättää näillä kavereilla….?

    Mikolla kulkee…. kohta R2D-listalla top tenissä.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 35)
Vastaa aiheeseen: USPGA Tour 2013

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu USPGA Tour 2013