Ykköstähti konttasi jälleen majorissa – Nelly Kordaan on iskenyt lama - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Ykköstähti konttasi jälleen majorissa – Nelly Kordaan on iskenyt lama

Nelly Kordan peli yskii. Kuva: Getty Images

Korda pelasi lyhyen ajan sisällä toistamiseen kasilla alkavan tuloksen.

Nelly Kordan ilme oli paljonpuhuva, kun hän istui tuloskortintarkistuksessa poissaolevan oloisena. Hän tuijotti eteenpäin silmiään räpyttämättä, mielessään ties kuinka monta ajatusta tai sitten ei ainuttakaan.

Itsetutkiskeluun maailman ylivoimaisella ykköspelaajalla on varmasti aihetta. Hän koki Women’s PGA Championshipissä kolmannen peräkkäisen karsiutumisen hyydyttyään toiselta sijalta cut-rajan väärälle puolelle. Korda ylitti perjantain kierroksellaan toisen kerran 80 lyönnin rajan alle kuukauden sisällä.

Kortista löytyi yksi tuplabogey, kahdeksan bogia ja yksi birdie. Tuloksen valossa ammattilaisuran heikoin kierros vaati 81 lyöntiä.

”Ei sanoja. Menen kotiin, ja yritän nollata tilanteen”, Korda totesi lyhyesti toisen kierroksen jälkeen.

Kordan otteissa on tapahtunut yllättävä ja nopea käänne. Hän hehkui alkukaudesta tulikuumana voitettuaan kahdeksasta kilpailusta kuusi, joista viisi peräkkäin. Täydellinen dominointi on vaihtunut kolmeen peräkkäiseen karsiutumiseen. Hän ei ole kokenut aiemmin urallaan vastaavaa.

Vaikeudet alkoivat heti päivän ensimmäisestä lyönnistä.

Muutama viikko sitten käydyn U.S. Women’s Openin avauskierroksen kolmannella reiällä (par 3) Korda teki tuloksen 10, eikä toipunut seikkailustaan. Kauden kolmannessa major-kilpailussa hän ei sortunut katastrofeihin, mutta teki perjantain kierroksella tasaiseen tahtiin virheitä.

Korda upotti vielä Sammamishissä Washingtonissa pelattavan kisan avauspäivänä putteja 33 metrin edestä. Lauantaina kulmarauta ei suostunut yhteistyöhön. Vaikeudet alkoivat heti päivän ensimmäisestä lyönnistä, kun avaus päätyi väyläbunkkeriin. Hiekkalyönnin jälkeen työstötila jäi niukaksi ja heikko pitchi johti kahden putin bogiin.

Neljän reiän jälkeen kortissa oli yhtä monta bogia, ja taistelutahto tipotiessään.

On selvää, että poikkeuksellisen menestysjakson jälkeen tulee jonkinlainen suvantovaihe, mutta Kordaa koetellaan nyt kovalla kädellä. Taidoillaan ja psyykkeellään hän tästäkin päässee kohtuullisessa ajassa yli, mutta huolellista käsittelyä tilanne joka tapauksessa vaatii.

Sahalee Country Clubin kentällä pelattavan kilpailun kärkipaikkaa jakavat Amy Yang sekä todellinen yllätysnimi, Sarah Schmeltzel (-6). Ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa ollut Lexi Thompson (-4) jakaa nyt kolmatta sijaa Hinako Shibunon ja Jin Young Kon kanssa.

Kiertueen suomalaiset, Matilda Castren ja Kiira Riihijärvi eivät saaneet paikkaa Women’s PGA Championshipiin.

Lue seuraavaksi: Matilda Castrenin olympiahaaveet hautautuivat karsiutumiseen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje