28.9.–5.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordea Tour

Wikström toisena Ruissalossa

Ursula Wikströmin peli on hyvässä uomassa, mutta tulosta ei oikein synny.

Kesäisissä olosuhteissa Aura Golfissa pelattu Felix Finnish Ladies Open päättyi sunnuntaina. Kisan alusta loppuun parhaana suomalaisena piikkipaikalla tai toisena keikkunut Ursula Wikström pelasi viimeisen kierroksensa yksi yli parin. Täten Wikström jäi kahden lyönnin päähän ensimmäisestä ammattilaisvoitostaan. Wikström teki kisan viimeisellä kierroksella pari bogeya, yhden tuplan ja kolme birdietä. Tupla tuli kahdeksannen reiän kakkoslyönnin soketista. ”En kyllä muista koska olisin viimeksi lyönyt soketin. Yhdessä vaiheessa niitä tuli useamminkin, mutta nyt on mennyt monta vuotta viimeisestä”, Wikström nauroi. Viimeisen kisapäivän tulos +1 menee Wikströmin mukaan tehottomuuden piikkiin. Peli on hyvin uomissaan, mutta tulosta ei vain synny. ”En saanut tänään oikein mitään aikaiseksi. Kun böröjä ei tule niin ei voi voittaakaan. Lähestymiset jäivät 3-5 metriin ja putit olivat vähän ujoja. Ei puttaaminen megahuonoa ollut, mutta aika usein jäi vajaaksi”, Wikström kertoi kisan päätyttyä. Wikström on pelannut tämän kauden aikana päätyöpaikkansa Ladies European Tourilla yhdeksässä kisassa. Kolmesti suomalainen on ollut 15 parhaan joukossa ja kolmesti kohtalona on ollut karsiutuminen. LET:n sivujen mukaan Wikström pelaa ensi torstaina alkavassa Deutsche Bank Ladies Swiss Openissa. Sen jälkeen on vuorossa Finnair Masters heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Talissa. ”Talin kisa on kesän kohokohtia. Suomessa on aina kiva pelata, tuskin olisin tänne Turkuunkaan tullut, jos ei olisi”, Wikström mietti. Felix Finnish Ladies Openin voitti Ruotsin Elin Andersson kolmen kierroksen yhteistuloksella yksi alle parin. Ruotsalainen varmisti voittonsa kahden viimeisen reiän birdieillä, joilla sai kahden kurottua lyönnin kaulan Wikströmiin. Elokuussa 28 vuotta täyttävä Andersson voitti nyt Nordea Tourilla neljättä kertaa. Suomalaispelurit paransivat esityksiään sunnuntaina. Parhaille 11 sijalle mahtui viisi suomalaista, joista kaksi, Noora Tamminen ja Matilda Castren, oli ilahduttavasti amatööriä. Kamppailua ensimmäisistä kymmenestä sijasta voi kuvata Suomi-Ruotsi -maaotteluksi. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje