Pääsy pudotuspeleihin edellyttää Välimäeltä käytännössä top 3 -sijoitusta viikonvaihteen kisassa.
PGA Tourin kauden ratkaisuhetket ovat käsillä. Torstaina käynnistyvä runkosarjan päätöskilpailu, Wyndham Championship, on viimeinen mahdollisuus nousta mukaan FedEx Cupin pudotuspeleihin. Kilpailun jälkeen pistelistan 70 parasta etenee FedEx St. Jude Championshipiin, joka on playoff-sarjan ensimmäinen turnaus. Kiertueen suomalaispelaaja Sami Välimäki on menettänyt hiljalleen asemiaan pistelistalla. Hän on tällä hetkellä sijalla 86, koottuaan 442 pistettä. Viimeiset 2,5 kuukautta ovat olleet Välimäelle vaikeita: kuudesta kilpailusta neljä päättyi karsiutumiseen, ja kahdesta muusta kertyi yhteensä vain 47,6 pistettä. Viimeisessä pudotuspelipaikassa on kiinni Saksan Matti Schmid, jolla on kasassa 595 pistettä. Välimäellä on edessään kova haaste: kolmas sija, jaettuna korkeintaan yhden muun pelaajan kanssa, todennäköisesti riittäisi paikkaan top 70:ssä. Tavoitteen saavuttaminen vaatii Välimäeltä uran toiseksi suurinta pistepottia. Ellei hän yllä vaadittuun sijoitukseen, kausi Yhdysvalloissa jatkuu syyskuussa PGA Tourin Fall Series -kilpailuissa. Playoff-viivan alapuolella on ennen päätöskisaa tukku nimekkäitä pelaajia, jotka tarvitsevat enemmän tai vähemmän lisäpisteitä jatkaakseen kauden loppuhuipennukseen: Nicolai Højgaard, Chris Kirk, Christiaan Bezuidenhout, Gary Woodland, Rasmus Højgaard, Adam Scott, Tom Kim ja Matt Wallace ovat kaikki vaarassa jäädä rannalle. Pelaajat, jotka ovat pistelistalla sijan 173 alapuolella, eivät voi edetä pudotuspeleihin edes kilpailun voitolla. Välimäki pelaa Wyndham Championshipin kahtena ensimmäisenä päivänä yhdysvaltalaisten Zac Blairin ja Jacob Bridgemanin kanssa. Kolmikko starttaa kierrokselleen torstaina kello 19.21 Suomen aikaa.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (3 kpl)
Oma kommentti


Alku hyvä, mutta sitten rei’ällä 18 ensin lyönnit mihin sattuu ja siihen pisteeksi i:n päälle kolme puttia!
Hanaa Sami!!!
Tuo chippaaminen on kyllä aivan luokattomalla tasolla. Iso parannus vaaditaan siihen jatkossa.