Viikonvaihteen kisat täydessä vauhdissa - Golfpiste.com

17.–24.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][30]
KilpailuaSuomalaista

17.–24.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][30]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Viikonvaihteen kisat täydessä vauhdissa

Paltamossa voittanut Peter Erofejeff näyttää parhaimmillaan osaamistaan Aviemoren CT-turnauksessa. Arkistokuva: FT

Ursula Wikström on sijalla 13, kun Prague Golf Mastersissa pelataan toista kierrosta. Perjantaina tuloksen 72 pelannut Wikström etenee päivän urakkaansa sisääntulon ensimmäisillä rei’illä tilanteessa -2. Sama lukema on myös Wikströmin kokonaistuloksessa. Jenni Kuosa aloitti Prahan kisan hienosti tuloksella 69, mutta on 12 reiän jälkeen menettänyt asemiaan parin lyönnin edestä. Wikströmin ja Kuosan ero tulosluettelossa on 12 pykälää, mutta tasaisessa kilpailussa asetelmat vaihtuvat nopeasti. Avauskierros vaati Sohvi Härköseltä 77 lyöntiä, joten cut-rajan ylittyminen on lauantaina kovan tuloksen varassa.

Turnauksen johdossa ovat Elisabeth Esterl ja Veronica Zorzi (66): he eivät ole aloittaneet vielä toista kierrosta. Samaan kuusi alle -tilanteeseen on lauantaina noussut Rebecca Hudson (15 reikää).

Challenge Tour:

Peter Erofejeff (11 reikää) ja Mikko Korhonen (8 reikää) jakavat Skotlannin CT-kisan kolmannella kierroksella 38. sijaa. Kaksikko majailee kokonaistilanteessa -2. Antti Ahokkaalle (78-74) kävi puolestaan hieman kehnommin: hän jäi 36 reiän jälkeen kauas turnauksen jatkopaikasta.

Scottish Hydro Challengen kärjessä on 10 reikää pelannut Sam Walker (-11). Morten OrumMadsen (14 reikää) on lyönnin päässä britistä.

Euroopan kiertue:

Joel Sjöholm tavoittelee Kölnissä ensimmäistä voittoaan Euroopan kiertueella. © GettyImages

Joel Sjöholm tavoittelee Kölnissä ensimmäistä voittoaan Euroopan kiertueella. © GettyImages

Joel Sjöholm on esittänyt Kölnin ET-turnauksessa loistavia otteita. Ruotsalainen on kisassa 36 reiän jälkeen kahden lyönnin johdossa tuloksellaan -11. Johtopallossa pelaavat Sjöholm ja Chris Wood starttaavat lauantain kierrokselleen klo 14.50 Suomen aikaa.

Woodin ohella Sjöholmia jahtaavat kahden lyönnin päässä Danny Willett, Paul McGinley, Fabrizio Zanotti sekä mainion kirivaihteen kolmannella kierroksella löytänyt tulisieluinen Marcel Siem. Siemin ohella kotikisassaan pääsivät jatkoon ainoastaan Bernhard Langer (18:s) sekä Alex Cejka. Martin Kaymerin karsiutuminen tuotti saksalaisyleisölle suuren pettymyksen.

PGA Tour:

Fredrik Jacobson (-9) puolustaa Travelers Championshipissä viimevuotista voittoaan, eikä hänen pelinsä vaikuta hassummalta nytkään. US Openissa hyvin pelannut ruotsalainen on PGA Tourin kisan johdossa lyönnin turvin ennen Nathan Greeniä ja Charley Hoffmania. Toinen kierros jäi perjantaina pahasti kesken Cromwellin (Connecticut) seudulle tulleen epävakaan sään vuoksi.

LPGA Tour:

LPGA Touria pelataan tällä viikolla Ontariossa, Kanadassa. Manulife Financial LPGA Classicin paalupaikan on 36 reiän jälkeen valloittanut Inbee Park (-9). Brittany Lang, Hee Kyung Seo sekä ensimmäisenä mannerkiinalaisena major-turnauksen voittanut Shanshan Feng ahdistavat Parkia lyönnin päässä. Minea Blomqvist-Kakko ei ole mukana Ontarion turnauksessa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje