Sami Välimäki teki vain yhden paria heikomman reikätuloksen, mutta sijoitus putosi rutkasti - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Sami Välimäki teki vain yhden paria heikomman reikätuloksen, mutta sijoitus putosi rutkasti

Sami Valimaki pettyi puttipeliinsä kolmannella kierroksella. Kuva: Getty Images

Välimäellä jäi lauantaina birdiet tekemättä BMW PGA Championshipissä.

Sami Välimäen (-2) kolmannen kierroksen esitystä Wentworthin huipputurnauksessa ei voi millään muotoa pitää huterana. Ei alkuunkaan. 74 lyönnin kierros sisälsi peräti 17 paria ja yhden ainoan tahran, joka tuli West Coursen neljännellä reiällä tuplabogin muodossa.

Suurin ongelma oli birdien puute, sillä niitä Välimäki ei tehnyt lauantaina ainuttakaan. Tämä epäkohta johti siihen, että hän menetti kaksi yli -kierroksellaan asemiaan BMW PGA Championshipissä peräti 21 pykälää.

”Vaikeata oli griineillä, ja sitten yhdestä tieosumasta pallo pihalle. Katsotaan, jos huomenna saisi yhden väylän alle parin”, Välimäki sanoi itselleen naureskellen.

Hän lähtee kilpailun päätöspäivään jaetulta 53. sijalta, 16 lyöntiä kärjessä olevaa Matteo Manasseroa jäljessä.

Korkeat sijoitukset karkasivat Välimäeltä kolmannella kierroksella, mutta päätöspäivän hyvällä esityksellä hänellä on yhä tilaisuutensa nousta 65 jatkoon yltäneen pelaajan joukossa takaisin keskikastiin.

Tuloslistan toisessa päässä Matteo Manassero (-18) oli lauantaina vakuuttava. Yhden eaglen ja seitsemän birdien bogiton kierros oli kilpailun tähän asti parasta antia, ja se siivitti italialaisen BMW PGA Championshipin kaikkien aikojen kovimpaan 54 reiän tulokseen.

Pahimmillaan umpikujassa pelinsä kanssa ollut viiden DP World Tour -voiton mies lähtee päätöspäivään kolmen lyönnin johtoasemasta ennen kisan suurinta tähteä Rory McIlroyta sekä Billy Horschelia.

Pohjoismaalaista väriä ei Rolex Series -kilpailun top 10:stä löydy: Alex Norén, Rasmus Højgaaard, Jeff Winther ja Marcus Kinhult (-9) jakavat parhaina 12. sijaa.

Sami Välimäki saa finaalikierrokselle seuraa kahdesta pelaajasta Oseaniasta, Australian Adam Scottista sekä Uuden-Seelannin Ryan Foxista. Kolmikon lähtöaika on kello 10.55 Suomen aikaa. Kärkiryhmän muodostavat Manassero, McIlroy ja Horschel aloittavat kierroksensa reilut kolme tuntia myöhemmin, kello 14.05.

Lue seuraavaksi: Tasapainoisesti pelaava Välimäki jahtaa viikonloppuna kovia sijoituksia     

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)