16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Vain voitto kelpaa

Yani Tseng on viikonloppuna kotiyleisön hurrattavana Taiwanissa © Getty Images

Yani

LPGA Tour tekee viikonloppuna uuden aluevaltauksen, kun Tourin kisa pelataan Taiwanissa Sunrise Golf & Country Clubilla. Juhlaviikko käynnistyi jo tiistaina, jolloin maan paras ja kuuluisin urheilija Yani Tseng julistettiin jo Tourin Player of the year tittelin saajaksi. Yangin valinta on ollut jo pitkään selvä, hän johtaa kaikkia mahdollisia listoja selkeällä erolla.

Kotimaassaan häneltä odotetaan vain ja ainostaan ykköstilaa joka toteutuessaan olisi jo kauden seitsemäs. Palkintorahaa Tsengillä on kasassa lähes 2,6 miljoonaa taalaa, samanverran kuin kahdella seuraavalla yhteensä.

Suzann

USA:n pelaajista ovat mukana kaikki parhaat, eurooppalaisista suurimmat toivot ovat Suzann Pettersen, Caroline Hedwall sekä viimeviikolla mainiosti pelannut Azahara Munoz.

Laura Davies sekä Melissa Reid pelaavat samanaikaisesti LET:n kisaa Kiinassa Hainanin saarella, jossa ovat mukana myös Minea Blomqvist, Ursula Wikström, Kaisa Ruuttila, Jenni Kuosa sekä Riikka Hakkarainen.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje