Yhdysvallat ei voi lähteä takki auki Melbourneen, jossa se on hävinnyt ainoan haasteottelunsa.
USA:n vahvaa ennakkosuosikin asemaa tämänkin vuotisessa Presidents Cupissa on vaikea kiistää. Se on voittanut kansainvälisen joukkueen seitsemän kertaa peräkkäin, ja ylipäänsä hävinnyt kaikkiaan 12 kohtaamisesta vain yhden.
Mutta huippugolfissa yksikään titteli tai voitto ei ole etukäteen selvä, varsinkaan silloin kun ollaan kaukana omalta tantereelta kotiyleisön tuen ulottumattomissa. Neljästä Pohjois-Amerikan ulkopuolella pelatusta kamppailusta kansainvälinen joukkue on voittanut yhden ja yltänyt kerran tasapeliin. Kaksi kertaa voittoa on juhlinut USA, joten tämän tilaston valossa kotijoukkueella on Melbournessa mahdollisuutensa, kun vielä muistetaan, että sen ainoa voitto on tullut nimenomaan Royal Melbourne Golf Clubilla.
Pisteet mainituissa neljässä haasteottelussa ovat USA:lle vain 66,5–63,5, joten myös tämä fakta voi antaa altavastaajana pidetylle yhdistelmälle uskoa menestykseen.
USA:lla on ennakkoon ajatellen väistettävänään muutama kompastuskivi, joista helpoin ei ole Tiger Woodsin kaksoisrooli pelaavana kapteenina. Aikakaudella, jolloin tiedotusvälineet seuraavat isojen tapahtumien avainhenkilöiden liikkeitä lähes minuutti minuutilta, on myös Presidents Cupin kapteenin tehtävät herkeämättömän tarkkailun kohteena. Tämä on omiaan lisäämään kipparin paineita.
Tigerin tapauksessa paineet ovat kaksinkertaiset, sillä hänen on huolehdittava normaaliin tapaan rutiineistaan valmistautuessaan omiin kamppailuihinsa nelipäiväisessä haasteottelussa. Iso merkitys onkin sillä, miten Woods aikoo jakaa tehtäviään varakapteeneina toimiville Zach Johnsonille, Steve Strickerille ja Fred Couplesille.
Polvileikkauksesta toipunut Dustin Johnson (vas.) palaa tällä viikolla pitkän tauon jälkeen tositoimiin. Vierellä USA:n kapteenistoon kuuluva Zach Johnson. Kuva: Getty Images
Woods on tunnetusti hyvin itsenäinen kaikissa päätöksissään, joten USA:n joukkueen varakapteeneille mahdollisesti kaavailtu isompi tehtäväkenttä saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa törmäyskurssille. Sitä paitsi Woods on lopulta se henkilö, joka joutuu perustelemaan lehdistötilaisuuksissa päivästä toiseen joukkueenjohdon ratkaisuja. Näin ollen hänen on myös seistävä ulostulojensa takana.
Vähintään yhtä tärkeänä pointtina, Woodsin on saatava välitettyä pelaajiin rauhallisuutta ja varmuutta, jotta hänen miehistönsä pystyisi parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Jos taustalla – syystä tai toisesta – kuohuu, se alkaa näkyä nopeasti kentällä.
USA:n kokoonpano kärsi hiljattain pienen takaiskun, kun maailman ykköspelaaja Brooks Koepka joutui jäämään polvivaivan vuoksi haasteottelusta sivuun. Elokuussa viimeksi kilpaillut Dustin Johnson puolestaan on toipunut pitkin syksyä polvileikkauksesta. Kysymys ei ollut isosta operaatiosta, mutta DJ:tä ei silti nähty viime viikon Hero World Challengessa.
Kapteenin kutsukisa arvatenkin olisi tarjonnut Johnsonille kaivattua sparrausta, joskin tässä tapauksessa kyse lienee ollut varotoimenpiteestä. Johnson on aina ollut haasteotteluissa isossa roolissa, joten kansainvälinen joukkue voi saada etua siitäkin, mikäli Woods joutuu käyttämään häntä säästeliäästi.
Kansainvälisen joukkueen leiristä on kuulunut viimepäivinä psyykkaukseksi tulkittavia viitteitä. Adam Scott sanoi, että australialaisyleisö oli edellisessä Melbournessa, vuonna 2011, pelatussa Presidents Cupissa liian ”ystävällinen” vieraita kohtaan. Hän korosti haluavansa katsojat kunnolla oman joukkueen taakse.
Patrick Reed herätti Bahaman kilpailussa tapahtuneen sääntörikkeen vuoksi melkoista hämminkiä. Kuva: Getty Images
”Olen pettynyt, jos joku kotiyleisöstä hurraa Tigerille tai kenelle tahansa USA:n joukkueen jäsenistä”, Scott kertoi Herald Sunin haastattelussa.
Cameron Smith ja Marc Leishman puolestaan arvostelivat viikonloppuna Hero World Challengen kolmannella kierroksella pallonsa asemaa hiekassa parantaneen Patrick Reedin toimintaa, ensin mainitun todettua, ettei ”huijareille heru sympatiaa”.
”Haluan, että yleisö antaa kuulua, ei pelkästään Reedille vaan koko USA:n joukkueelle, mitä mieltä se on tällaisesta”, Smith sanoi.
Reedin persoona on herättänyt uransa varrella ristiriitoja, eikä vuoden 2018 Ryder Cupin jälkipyykki vienyt asioita yhtään parempaan suuntaan. Reed hämmästeli julkisesti kapteeni Jim Furykin valintoja Pariisin haasteottelussa ja paheksui tutkaparin Reed-Jordan Spiethin hajottamista, Reedin mukaan jälkimmäisen pyynnöstä.
Hyvällä joukkuehengellä on tunnetusti tiukassa paikassa enemmän käyttöä kuin pelitaidoilla tai vanhoilla meriiteillä.
Tässä mielessä hänen viimeisin, kahden lyönnin rangaistukseen johtanut, hölmöilynsä Bahamalla tuli USA:n joukkueen ja sen kapteenin kannalta huonoon paikkaan. Nähtäväksi jää, millaisen vastaanoton Reed ja koko vierasjoukkue tulevat saamaan australialaispelaajien lietsoman hehkutuksen myötävaikutuksesta.
Adam Scott (vas.) toivoo kotiyleisöltä raivokasta kannustusta. Hän kuuluu vieressä olevan Louis Oosthuizenin kanssa joukkueen runkopelaajiin. Kuva: Getty Images
Woods antoi Reedille villin kortin Presidents Cupiin, mutta jälkimmäisen läsnäolo saattaa koitua USA:n joukkueelle vielä kalliiksi – etenkin jos vanhat luurangot nousevat esiin. Hyvällä joukkuehengellä on tunnetusti tiukassa paikassa enemmän käyttöä kuin pelitaidoilla tai vanhoilla meriiteillä.
Menestymättömyys on kasvattanut myös kansainvälisen joukkueen paineita. Sen olisi saatava katkaistua seitsemän ottelun tappioputki, muussa tapauksessa koko Presidents Cup on vaarassa latistua kohtalokkaalla tavalla. Liian yksipuoliset näytökset eivät tahdo pidemmän päälle urheilussa suurta yleisöä innostaa.
Haasteottelun historiassa on pelattu yhteensä 60 sessiota, joista kansainvälinen joukkue on voittanut 18. Päätöspäivän singeleistä ainoastaan yksi on mennyt sen nimiin. Edellisessä, Etelä-Korean Incheonissa käydyssä kotiottelussa USA vei voiton vain pisteen erolla. Kaksi vuotta myöhemmin kyyti oli sitäkin kylmempää. Jenkit olivat New Jerseyssä niin ylivoimaisia, että neljännen päivän kaksinpelit olisi voinut lähes jättää pelaamatta.
Pelkkiä papereita tuijottamalla, kyynisimmät voisivat povata ”kansainvälisille” nytkin samanlaista kyytiä. Joukkueen korkeimmalle rankattu pelaaja, Adam Scott, löytyy sijalta 18, kun vastaavasti USA:n joukkueesta kymmenen pelaajaa on maailmanlistalla hänen yläpuolellaan. Koepkan terveenä ollessa, kyseinen luku olisi ollut 11.
Kansainvälisen joukkueen keskimääräinen maailmanlistan sijoitus on 40,8, kun Yhdysvalloilla se on peräti 12,2.
Abraham Ancer on yksi niistä ensikertalaisista, joiden odotetaan tuovan voittopisteitä kansainväliselle joukkueelle. Kuva: Getty Images
Mitä kotijoukkueen olisi sitten tehtävä kammetakseen pitkästä matkasta väsyneen ja jetlagista kärsivän vastustajansa nurin? Itseluottamuksen kannalta erityisen tärkeää olisi voittaa heti torstain ensimmäinen nelipallosessio. Toinen iskun paikka avautuu silloin, jos USA:n joukkue vaikuttaa välinpitämättömältä ja lähtee takki auki haasteotteluun. Kansainvälinen yhdistelmä tarvitsee lisäksi samankaltaista intoa ja paloa kuin Euroopan Ryder Cup -joukkue Pariisissa 2018.
Yksilötasolla Marc Leishmanin ja Louis Oosthuizenin kaltaisten konkareiden olisi pystyttävä haalimaan roppakaupalla pisteitä. Joukkueessa on seitsemän ensikertalaista, joista ainakin kolmen tai neljän pelaajan olisi päästävä voittotilastoihin. Kaikkien on pelattava sunnuntaihin mennessä ainakin kahdesti, mutta kapteeni Ernie Elsin on samalla osattava piilottaa heikoimmat pelaajansa oikeassa paikassa.
Kisa-areena Royal Melbourne Golf Club voi niin ikään nousta merkittävään rooliin. Yhdysvaltalaiset ovat tottuneet pelaamaan pitkillä ja pehmeillä kentillä. Turnauspäiville on kuitenkin luvassa tuulista ja lämmintä säätä, mikä tekee alustat koviksi ja nopeiksi. Se karsii automaattisesti USA:n pitkälyöntisiltä pelaajilta yhden aseen pois.
Rohkaisevaa voi olla Elsin ryhmän kannalta sekin, että Patrick Cantlay, Matt Kuchar ja Bryson DeChambeau vaikuttivat viikonlopun Hero World Challengessa varsin ruosteisilta.
Kansainvälisen joukkueen 20½–11½-voittoon Melbournessa vuonna 1998 päättyneestä Presidents Cupista mukana ovat vielä Woods ja Els, jälkimmäisen hoitaessa pelkästään kapteenin tehtäviä.
Ernie Elsin taktisten kuvioiden on mentävä aivan nappiin, mikäli kotijoukkue aikoo laittaa kapuloita vahvan vastustajansa rattaisiin. Kuva: Getty Images
Els oli tuolloin joukkueensa syömähammas kolmella voitollaan ja yhdellä tasapelillään. Kaksi ottelua voittanut Woods ja Els kohtasivat toisensa kertaalleen foursomessa ja nelipallossa, joissa kummallekin kertyi yksi voitto ja yksi tappio. Tällä kertaa Els ei voi vaikuttaa väylillä matsien lopputuloksiin, mutta saattaa etevällä taktikoinnilla vetää kuormitettuun Woodsiin nähden pidemmän korren kentän ulkopuolella.
13. Presidents Cup pelataan 12.– 15. joulukuuta Royal Melbourne Golf Clubilla seuraavin joukkuein (suluissa maailmanlistan sijoitus):
Team International:
Hideki Matsuyama (JPN/21.), Adam Scott (AUS/18.), Louis Oosthuizen (RSA/20.), Marc Leishman (AUS/28.), Abraham Ancer (MEX/39.), Haotong Li (CHN/65.), C.T. Pan (TPE/64.), Cameron Smith (AUS/52.), Joaquin Niemann (CHI/56.), Adam Hadwin (CAN/48.), Sungjae Im (KOR/36.) ja Byeong Hun An (KOR/42.). Kapteeni: Ernie Els
Team USA:
Dustin Johnson (5.), Justin Thomas (4.), Matt Kuchar, (24.) Xander Schauffele (9.), Webb Simpson (11.), Patrick Cantlay (7.), Bryson DeChambeau (13.), Tiger Woods (6.), Gary Woodland (17.), Tony Finau (16.), Patrick Reed (12.) ja Rickie Fowler (22.). Kapteeni: Tiger Woods
