16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Tseng ylivoimainen Rochesterissä

Yani Tseng hallitsi LPGA Championshipiä alusta loppuun. © Getty Images

Vielä 36 reiän jälkeen LPGA Championshipin kärkipäässä taistellut Minea Blomqvist oli viikonlopun kierroksilla vaisu. Lauantaina alkanut alavire jatkui myös major-turnauksen finaalikierroksella, tulos 78 pudotti Blomqvistin lopulta 68:nneksi. Suomalaisen kokonaistulos (69-69-77-78) oli kuusi lyöntiä yli parin.

”Uskomatonta, miten pelituntuma voi kadota kesken kisan. Päätöskierroksella löin kolme sokettia ja muutenkaan itseluottamus ei ollut parhaimmillaan”, kertasi Blomqvist onnistumisten vaihtumista vastoinkäymisiksi. Blomqvist esiintyy seuraavan kerran kilpakentillä tulevana torstaina Talissa, missä käynnistyy naisten Euroopan kiertueen Suomen osakilpailu Finnair Masters. Blomqvist on voittanut kolmipäiväisen turnauksen vuonna 2008. Myös seuraavana vuonna hän ylsi palkintopallille sijoituttuaan jaetulle kolmannelle tilalle. ”Nyt olisi tärkeää saada riittävästi lepoa ennen torstaina alkavaa turnausta, sillä kotikisassa haluan olla parhaimmillani. Kunhan saan keskittymiseni kohdalleen, niin uskon, että pystyn taas taistelemaan vaikka voitosta.”

Tseng vailla kunnon vastusta

Rochesterissa, New Yorkissa pelattu LPGA Championship sujui täydellisesti Yani Tsengin tahdissa. Tulos -19 oli kymmenen lyöntiä parempi kuin toiseksi sijoittuneella Morgan Presselillä.

Tseng oli vielä ennen viimeistä reikää kiinni kisan kaikkien aikojen kovimmassa tuloksessa suhteessa pariin, mutta birdieputti 18:lla ei aivan onnistunut.

Minea

Minea Blomqvist saapuu Rochesterista pikavauhtia Taliin. &copy Getty Images

Taiwanilaisesta tuli kuitenkin 22-vuotiaana naisten kilpagolfin historiassa nuorin neljä major-turnausta voittanut pelaaja. Vuosien 2008 ja 2011 LPGA Championshipin lisäksi hänen plakkarissaan komeilevat Kraft Nabisco Championshipin ja Women’s British Openin voitot viime kaudelta.

Maailmanlistan ykkösenä asemiaan vahvistanut Tseng on voittanut kolme vuotta sitten alkaneella ammattilaisurallaan kaikkiaan kahdeksan LPGA-turnausta.

Tsengin kanssa päätöskierroksella pelannut Cindy LaCrosse (-3) sortui sunnuntaina paineiden alla helppoihin virheisiin. Tulos 77 pudotti LaCrossen lopputuloksissa jaetulle 14. tilalle.

LPGA Championshipin parhaaksi eurooppalaiseksi kiri Suzann Pettersen (-8), joka jakoi kolmannen sijan Paula Creamerin ja viimevuotista voittoa puolustaneen Cristie Kerrin kanssa. Muista pohjoismaalaisista myös Maria Hjorth (8:s) mahtui kymmenen parhaan joukkoon.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)