Tapio Pulkkasella hyvää pöhinää Nairobin kentän viheriöillä - Golfpiste.com

24.2.–3.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][5]
KilpailuaSuomalaista

24.2.–3.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][5]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkasella hyvää pöhinää Nairobin kentän viheriöillä

Tapio Pulkkanen onnistui myös Kenya Openin kolmannella kierroksella. Kuva: Getty Images

Pulkkanen jatkaa kärkitusinasta päätöspäivään.

Tapio Pulkkanen (-12) pelasi kolmannen peräkkäisen vahvan kierroksen DP World Tourin kalenteriin kuuluvassa Kenya Openissa. Lauantain tulos 67 pudotti hänet jaetulle 12. sijalle, mutta eroa top 10:een on vain yksi lyönti.

Pulkkanen aloitti ja lopetti etuysin bogilla ja teki keskivaiheille kaksi birdieä. Hyvin putannut suomalainen laittoi Karen Country Clubin kentän toisella puoliskolla ison vaihteen päälle ja iski viiden reiän aikana neljä birdieä lisää. Lopussa hänelle kirjattiin vielä yksi bogey, kun jalka nousi hieman kaasulta.

”Oli kyllä ihan hyvää pöhinää griineillä tänään. Paljon hyviä upotuksia. Olin tosin enemmän kenialaisten puiden takana avausten jälkeen kuin aikaisemmin”, Pulkkanen kertoi.

Poikkeuksen aiempiin päiviin lauantain kierros teki siinä, että hän joutui tyytymään molemmilla par-viitosilla ensimmäisen kerran birdieä huonompaan reikätulokseen.

Pulkkasella on kärkeen matkaa viisi lyöntiä, mutta sijoitus kymmenen parhaan joukkoon on yhden hyvän kierroksen päässä. Se olisi tervetullut, sillä avautuisi paikka ensi viikon South African Open Championshipiin.

”Kovaa mennään edellä. Vaatii huomenna isoa kierrosta kärkeen”, hän totesi.

Pulkkasen edellisestä kolmesta peräkkäisestä kuutosella alkavasta kierrostuloksesta DP World Tourilla on vierähtänyt paljon aikaa. Hän onnistui vastaavassa viimeksi lokakuussa 2022 käydyssä Portugal Mastersissa, missä tuli kolmas sija.

Pulkkanen ja Skotlannin Cameron Adam lähtevät Kenya Openin finaalikierrokselle sunnuntaina kello 7.22 Suomen aikaa.

Etelä-Afrikan Casey Jarviksen seuraksi kilpailun kärkeen nousi toinen nuorukainen, Espanjan Angel Ayora (-17). Kaksikolla on lyönnin etumatka ensin mainitun maanmieheen Hennie Du Plessikseen sekä Yhdysvaltain Davis Bryantiin.

Lue seuraavaksi: Jälleen loistokierroksen pelannut Tapio Pulkkanen kiristi tahtia

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje