16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Solheim Cup

Tällainen on Euroopan Solheim Cup -joukkue

Euroopan joukkueessa pelaa neljä ensikertalaista. Suomen lisäksi Irlanti saa ensimmäistä kertaa edustajansa maineikkaaseen joukkuekisaan.

Eurooppa voitti Yhdysvallat sensaatiomaisesti vuoden 2019 Solheim Cupissa. Kapteeni Catriona Matthew sai paljon kiitosta pelaajavalinnoistaan – ei vähiten villillä kortilla joukkueeseen otetun Suzanne Pettersenin ansiosta, joka lopulta ratkaisi koko kilpailun voiton Euroopalle –, joukkuehengestä ja peluutuksesta.

Matthewn rooli ja pelaajavalinnat ovat keskiössä tänäkin vuonna, sillä Euroopan joukkueen 12 pelaajasta peräti kuusi on valittu mukaan kapteenin päätöksellä.

Euroopan joukkue

Celine Boutier

Ikä: 27
Maa: Ranska
Maailmanlistalla 66.
Solheim Cup: 2019
Saldo: 4-0-0

Boutier pelasi kaksi vuotta sitten ensimmäisessä Solheim Cupissaan kuin vanha tekijä voittaen kaikki neljä otteluaan. Todennäköisesti hän saa taas parikseen Georgia Hallin, voittihan pari kaikki kolme otteluaan.

Matilda Castren

Ikä: 26
Maa: Suomi

Maailmanlistalla 47.
Solheim Cup: Rookie

Castren voitti LPGA Tourin Mediheal Championshipin kesäkuussa kypsän esityksen päätteeksi. Sunnuntain 65 lyönnin kierros toi kahden lyönnin voiton. Paikka Solheim Cupissa edellytti kuitenkin LET-kiertueen jäsenyyttä, jonka Castren saattoi saada vain voitamalla kilpailun. Sen hän teki Aura Golfin kotikisassa Gant Ladies Openissa. Castren on ensimmäinen suomalaispelaaja Solheim Cupissa.

Carlota Ciganda

Ikä: 31
Maa: Espanja
Maailmanlistalla 41.
Solheim Cup: 2013, 2015, 2017, 2019
Saldo: 6-6-4

Iästään huolimatta Ciganda on todella kokenut Solheim Cup -pelaaja. Viime koitoksessa hän otti tärkeän voiton Danielle Kangista sunnuntain ensimmäisessä ottelussa. Ainoa kysymysmerkki on Cigandan nykyvire. Toukokuun jälkeen Ciganda on sijoittnut vain kertaalleen 20 parhaan joukkoon pelaamissaan kilpailuissa.

Georgia Hall

Ikä: 25
Maa: Englanti
Maailmanlistalla 29.
Solheim Cup: 2017, 2019
Saldo: 6-3-0

Edellisessä Solheim Cupissa Hall oli Euroopan joukkueen tärkeimpiä pelaajia. Hän voitti kaikki neljä pelaamaansa ottelua. Hän on pelannut hyvin kuluvan kauden jälkimmäisellä puoliskolla sijoittuen neljästi 15 parhaan joukkoon. Evian Chmapionissa hän jakoi kuudetta ja AIG Women’s Openissa toista sijaa.

Charley Hull

Ikä: 25
Maa: Englanti

Maailmanlistalla 38.
Solheim Cup: 2013, 2015, 2017, 2019
Saldo: 9-3-3

Hull on vasta 25-vuotias, mutta Solheim Cup on hänelle jo uran viides. Kuluva kausi on kuitenkin ollut hänelle vaikea ja vyöllä on vain kaksi top 10 -sijaa LPGA Tourilta. Vakiopari Azahara Muñoz ei ole mukana joukkueessa, joten Matthew joutuu etsimään Hullille uuden parin.

Nanna Koerstz Madsen

Ikä: 26
Maa: Tanska

Maailmanlistalla 49.
Solheim Cup: Rookie

Madsen on ehtinyt voittaa kolmesti Symetra Tourilla ja kertaalleen LET:llä. LPGA Tourilla vuodesta 2018 asti pelannut tanskalainen ei kuitenkaan vielä ole pystynyt voittoon. Majoreissa Madsen on ollut vahva pokaten kolme top 15 sijaa kuluvalla kaudella. Paras niistä oli Ana Inspirationin jaettu kolmas sija.

Leona Maguire

Ikä: 26
Maa: Irlanti

Maailmanlistalla 45.
Solheim Cup: Rookie

Yllättävää, mutta totta: Maguire on ensimmäinen irlantilaispelaaja Solheim Cupissa. Entinen amatöörien maailmanykkönen pelaa loistavaa kautta. Kohokohta oli Evian Championshipin päätöspäivän 61 lyönnin kierros, joka sivuaa naisten majoreiden kierrosennätystä.

Anna Nordqvist

Ikä: 34
Maa: Ruotsi
Maailmanlistalla 16.
Solheim Cup: 2009, 2011, 2013, 2015, 2017, 2019
Saldo: 12-9-2

AIG Women’s Openin hiljattain voittanut Nordvist on pelannut enemmänSolheim Cupeja kuin yksikään toinen pelaaja tämänvuotisessa kilpailussa. Voitto Carnoustiessa oli uran yhdeksäs LPGA Tourilla ja samalla ensimmäinen neljään vuoteen. Invernessiä pidetään toisen lyönnin kenttänä. Se sopii todennäköisesti hyvin Nordqvistille, joka on kiertueen parhaimmistoa lähestymislyönneissä.

Emile Kristine Pedersen

Ikä: 25
Maa: Tanska

Maailmanlistalla 67.
Solheim Cup: 2017
Saldo: 0-3-0

Pedersen voitti LET-kisan kaudella 2015, jolloin hänet valittiin myös kiertueen parhaaksi tulokkaaksi. Seuraava voitto tuli yllättäen vasta 2020. Välissä kuluneet viisi vuotta olivat Pedersenille vaikeita ja hän mm. tippui ulos LPGA Tourilta palaten takaisin LET:lle. Viime vuonna Pedersen lopulta voitti jälleen, peräti neljästi LET:llä. Voitoista kolme tuli vieläpä peräkkäisissä kilpailuissa.

Sophia Popov

Ikä: 28
Maa: Saksa
Maailmanlistalla 30.
Solheim Cup: Rookie

Popov nousi golfmaailman tietoisuuteen rytinällä voittamalla AIG Women’s Openin 2020 vaikka hänellä ei ollut lainkaan LPGA Tourin pelioikeutta. Sen jälkeen hän on osoittanut, ettei voitto ollut sattumaa; kuluvalla kaudella Popov on ollut kolmesti kärkikymmenikössä.

Mel Reid

Ikä: 33
Maa: Englanti

Maailmanlistalla 53.
Solheim Cup: 2011, 2015, 2017
Saldo: 4-6-2

Kahden vuoden takainen Solheim Cup oli Reidille katkeransuloinen kilpailu. Hän oli mukana joukkueen varakapteenina, kun ei mahtunut pelaavaan kokoonpanoon. Tällä kertaa hän varmisti paikkansa varhain voittamalla viime lokakuussa LPGA Tourilla ShopRite LPGA Classic -kilpailun.

Madelene Sagström

Ikä: 28
Maa: Ruotsi

Maailmanlistalla 48.
Solheim Cup: 2017
Saldo 1-2-0

Vuonna 2016 Sagström siirtyi menestyksekkään yliopistouran jälkeen ammattilaiseksi. Hänesti tuli heti ensimmäinen pelaaja, joka ansaitsi Symetra Tourilla ei yli 100 000 vaan jopa yli 150 000 dollaria yhden kauden aikana. Ura on edennyt myötätuulessa. Viime kaudella hän voitti ensimmäisen kerran LPGA Tourilla ja tänä vuonna hän jakoi toisen sijan AIG Women’s Openissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje