14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Tähdet tuikkivat Oregonissa

Kristy McPherson yrittää vielä kammeta itsensä USA:n Solheim Cup -joukkueeseen. © Getty Images

Oregonissa perjantaina käynnistyvä Safeway Classic vilisee naisten huippugolfin tähtinimiä. Osallistujalistalta on poimittavissa Yhdysvaltain kiertueen tienestilistan top-30:sta kaikki pelaajat yhtä lukuun ottamatta. Pumpkin Ridge Golf Clubin kentällä nähdään viikonvaihteessa myös suomalaisväriä Minea Blomqvistin muodossa.

Tällä viikolla 40-vuotisjuhliaan viettävän turnauksen suurin vetonaula on luonnollisesti Yani Tseng. Maailmanlistan paalupaikalla pienen irtioton tehneestä taiwanilaisesta tuli Women’s British Openissa 22-vuotiaana kautta aikain nuorin viisi major-voittoa saavuttanut pelaaja.

Tsengin lisäksi suurimmat menestysodotukset lienevät Cristie Kerrin, Suzann Pettersenin, JiyaiShinin, Na Yeon Choin sekä turnauksen voittoa puolustavan Ai Miyazaton harteilla.

Viime vuonna loistavasti pelannut japanilainen kiinnitti Safeway Classicissa kauden 2010 viidennen ykköstilansa, kahden lyönnin erolla Kerriin ja Choihin. Meneillään olevaan kauteen hitaammin lämmennyt Miyazato voitti heinäkuussa Evian Mastersin, joten mistään suvantovaiheesta ei sen koommin hänen kohdallaan tarvitse puhua.

LET-kiertueen tavoin Oregonin kisa on viimeinen, jonka avulla voi vaikuttaa vielä mahdolliseen valintaansa Solheim Cupiin Euroopan joukkuetta vastaan. Tällä hetkellä USA:n ryhmässä on jo yhdeksän varmaa Irlantiin matkustavaa pelaajaa. Kymmenennessä paikassa on kiinni Christina Kim, jonka ohittamiseen Katie Futcherilla, Kristy McPhersonilla ja Vicky Hurtilla on vielä mahdollisuudet. Safeway Classicin jälkeen julkistettavaan joukkueeseen kapteeni Rosie Jones valitsee lisäksi kaksi pelaajaa harkinnan perusteella.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje