Julius Boros on yhä kaikkien aikojen vanhimpana major-voittoon yltänyt pelaaja. Kone kävi hitaalla, mutta pallon ääressä tapahtui.
Onko svingi temperamenttimme jatke?
Lyökö Jon Rahm palloa malttamattoman lyhyellä svingillä sen vuoksi, että pinnakin on lyhyt? Onko Fred Couplesin letkeä svingi kuin peilikuva hänen kaikkea rehkimistä karttavalle luonteelleen?
Kysymys nousee väistämättä mieleen, kun tutustuu kolme majoria urallaan voittaneen Julius Borosin (1920–1994) hahmoon. Joidenkin kommentaattorien mukaan Boros svingasi niin hitaasti, että pallon lentäminen eteenpäin tuntui lähes ihmeeltä.
Golfkentän ulkopuolellakin Borosin sanottiin elävän kuin puolella vauhdilla. Kaikki mahdollinen kengännauhojen sitomisesta lähtien tapahtui huolellisesti harkiten. Sanatkin putoilivat rauhallisesti miellyttävän matalalla baritonilla.
”Levollinen”, ”tyynen rauhallinen”, ”laahustava”, ”lakoninen”, ”flegmaattinen”. Siinä joitakin luonnehdintoja Borosin persoonasta ja hänen synnyttämästään vaikutelmasta.
”Tempo muistutti venyttelyä syvästä unesta herätessä”, Peter Dobereiner sanoi svingistä.
Lehmän hermoilla varustettu viilipytty ei paradoksaalisesti kuitenkaan vitkastellut pallolle tullessaan. Kaikki oli mielessä valmiiksi harkittuna. Sports Illustratedissa hänen peliään luonnehdittiin ”golfpooloksi”: askel pallolle, lyöntiasento, huiskis. Harjoitussvingeistä Boros ei perustanut.
”Vaihda lajia, jos et pallolle tullessasi tiedä, mitä pitää tehdä”, Boros sanoi itse.
”Swing easy, hit hard”, oli Borosin resepti. Näennäinen vaivattomuus kätki katseilta mailanpään kiihtyvyyden, joka tuotti hyvät lyöntipituudet. Ernie Els, Vijay Singh ja edellä mainittu Fred Couples ottivat kaikki samat lääkkeet myöhemmin menestyksellisesti käyttöön.
”Julius Boros on pelkkiä käsiä ja ranteita, kuin pölyjä pyyhkisi”, kuului Open Championshipin voittaneen Tony Leman kommentti.
Pelaaja oli Borosin mukaan vaarassa jäätyä pallon ääreen, jos lyönnin valmisteluun meni liian pitkä aika. Itse hän halusi pitää mailanpään liikkeellä ja lihakset hereillä jo lyöntiasentoa ottaessaan.
”Liikkuvia osia on paljon”, sanoi Lee Trevino. ”Hän ei ole hetkeäkään paikoillaan.”
Myöhään liikkeelle
Letkeä svingi oli yksi avaimista menestymiselle iän karttuessa. Voittaessaan PGA Championshipin kesällä 1968 Boros oli jo 48-vuotias. Vielä tähänkään mennessä kukaan ei ole onnistunut viemään majoria nimiinsä vanhempana.
Uran jatkuminen kypsään ikään oli vastapaino myöhäiselle aloittamiselle. Ammattilaiseksi Boros ryhtyi vasta 29-vuotiaana työskenneltyään sitä ennen kirjanpitäjänä. Muodollista golfoppia Boros ei ollut juurikaan saanut. Tommy Armour oli kuitenkin antanut muutaman vinkin Borosin kotiseudulla piipahtaessaan.
Kytkin nousi nopeasti. Ensimmäinen U.S. Open toi jo yhdeksännen sijan. Kolmannen kierroksen puolivälissä Borosin nimi oli komeillut jopa tulostaulun kärjessä.
Seuraavalla kaudella Boros jakoi U.S. Openin neljättä sijaa, kunnes kesä 1952 toi voiton neljän lyönnin kaulalla kakkoseen.
Kausi 1952 oli muutenkin menestys. Boros vei nimiinsä Tam O’Shanterin kentällä pelatun ”World Championshipin”, jossa ykköspalkinto oli tuohon aikaan tähtitieteellinen 50 000 dollaria.
Boros nousi rahalistan ykköseksi ja nimettiin vuoden pelaajaksi. Seuraava rahalistan ykkössija tuli kaudella 1955, jolloin Boros onnistui uudelleen kuittaamaan Tam O’Shanterin jättipotin.
Kauden 1963 jälkeen Boros oli taas vuoden pelaaja. Kauden huippukohta oli U.S. Open, jonka Boros voitti 18 reiän uusinnassa. Jacky Cupit jäi kolmen lyönnin päähän, Arnold Palmer peräti kuuden.
Tänä ei jäänyt viimeiseksi kerraksi, jolloin Boros oli Palmerille kanto kaskessa. Kirvelevimmin näin tapahtui vuoden 1968 PGA Championshipissä, ainoassa majorissa, jonka voitto Palmerilta jäi puuttumaan. Boros piti pintansa ja jätti Palmerin sekä Bob Charlesin lyönnin päähän.
Boros oli jo 48-vuotias, mutta ansaitsi kaudella enemmän palkintorahoja kuin kertaakaan aiemmin urallaan. Ylempänä rahalistalla olivat vain Palmer, Billy Casper ja Jack Nicklaus. Sama nelikko piti hallussaan myös uratienestien kärkipaikkaa.
Vielä kaudella 1975 Boros oli 55 vuoden iässä voittaa PGA Tourin osakilpailun kaikkien aikojen vanhimpana pelaajana, mutta seinä tuli vastaan sudden death -uusinnassa. Voittojen kokonaismääräksi pääkiertueella jäi kunnioitettava 18.
Tuohon mennessä Boros oli jo ehtinyt tottua toistuviin kysymyksiin eläkkeellä jäämisestä.
”Eläkkeelle mistä? Minähän jo pelaan golfia ja kalastan”, Boros tapasi vastata.
”Se on rahakysymys. Minulla on seitsemän lasta elätettävänä.”
Joukkuepelaaja
Pelikavereille satakiloinen Boros oli ”Moose” (= Hirvi) tai tuttavallisemmin ”Jay”. Eurooppalaisille Boros tuli tutuksi ennen kaikkea neljässä pelaamassaan Ryder Cupissa, sillä Open Championshipiin hän matkusti urallaan vain kerran.
Ryder Cup -tuloksetkin kertovat pehmeän pinnan alta löytyneestä kovasta pelimiehestä. Seitsemästä pelaamastaan foursomesta hän ei poistunut kertaakaan tappio niskassaan. Keskimäärin pisteitä ottelua kohti tuli 0,67.
Joukkuepelaajana menestystä tuli muutenkin. Boros ja Jim Turnesa toivat Yhdysvalloille vuoden 1952 Canada Cupin voiton. Kilpailun nimen vaihduttua World Cupiksi Boros pelasi ykköseksi vielä vuonna 1968 Lee Trevino parinaan.
”En koskaan pitänyt harjoittelusta. Pelaaminen oli minulle harjoittelemista”, Boros kertoi tekemisestään. Putteri pelasti paljon, samoin kyky selvitä kuivin jaloin kiperältäkin näyttävistä tilanteista.
Pehmeät kädet eivät pettäneet, vaikka reuma ja muut vaivat heittivät oman varjonsa pelaamiseen iän karttuessa. Borosia pidettiin velhona sand wedgen varressa, ja lähestymisissä pallon sanottiin putoavan griinille kuin laskuvarjon kannattelemana.
Boros kuoli kotikentällään vuonna 1994. Hänet löydettiin golfautosta sydänkohtaukseen menehtyneenä lempipaikaltaan 16. reiän sillan tuntumasta.
Lue seuraavaksi: Kaikkien aikojen huijari oli haka, ja huijari, myös golfkentällä
