16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Solheim Cup

Sunnuntai kaiken ratkaisee

Suzann Pettersen kohtaa finaalipäivän kaksinpelissä Michelle Wien. © Getty Images

Euroopan Solheim Cup -yhdistelmä ei ole kumarrellut kuvia joukkueturnauksen kahden ensimmäisen pelipäivän aikana. Nimekkään USA:n piti olla useissa ennusteissa niskan päällä jo ennen kaksinpelejä, mutta tapahtumien kulku on ollut toisenlainen.

Eurooppa johti ensimmäisten nelinpelien ja nelipallo-otteluiden jälkeen turnausta pistein 4,5-3,5, mutta lisää vettä kiukaalle oli tulossa lauantai-aamupäivänä.

Ensimmäisessä nelinpelissä duo Caroline Hedwall-Sophie Gustafson kyykytti Angela Stanfordia ja Stacy Lewis lukemin 6/5. Lähes samanlaista hoitoa, tosin siedettävimmin 3/2-numeroin, saivat toiselta ruotsalaiskaksikolta (Maria Hjorth-Anna Nordqvist) Brittany Lang sekä USA:n joukkueen ikäpresidentti Juli Inkster.

USA:n ainoan nelinpelivoiton lauantaina toivat Morgan Pressel ja Ryann O’Toole, joille Karen Stupplesin ja Christel Boeljonin muodostama tiimi tarjosi kädenpuristuksia Killeen Castlen kentän 16. viheriöllä. Kun Catriona Matthew ja Azahara Munoz tienasivat vielä puolikkaan pisteen eurooppalaisille viimeisessä nelinpelimatsissa, lähdettiin nelipallo-otteluihin kotijoukkueen 7-5-johdossa.

Davies rikkoi ennätyksen

Iltapäivän ensimmäisessä nelipallo-ottelussa koettiin historiaa, kun Laura Davies ja Melissa Reid päihittivät yhdistelmän Brittany Lang-Michelle Wie selvin 4/3-numeroin. Samalla Davies siirtyi Euroopan joukkueen kaikkien aikojen kovimmaksi pistelingoksi Solheim Cupissa ohi Annika Sörenstamin.

Päivät loput nelipallomatsit olivat tasaisempia, mutta eurooppalaisesta näkökulmasta valitettavan tappiollisia. Pisimpään vastustajiaan (Morgan Pressel-Cristie Kerr) piinasivat Suzann Pettersen ja Caroline Hedwall, joiden taistelu päättyi viimeisellä reiällä tilanteeseen 1 down.

Ryann

Ryann O’Toole on ollut yllättäen yksi USA:n joukkueen syömähampaista. &copy Getty Images

Päivän muut nelipallo-ottelut: Stacy Lewis-Ryann O’Toole vs. Sandra Gal-Christel Boeljon 2/1 Paula Creamer-Brittany Lincicome vs. Maria Hjorth-Azahara Munoz 3/1

Solheim Cup jatkuu sunnuntaina 12 kaksinpelillä kihelmöivistä 8-8-lukemista. Euroopan joukkueen esiintyminen hyvin vauhtiin päässeen irlantilaisyleisön edessä on ollut sen verran ennakkoluulotonta, että päätöspäivänä siltä voi odottaa minkälaista venymistä tahansa. Yksi päivän seuratuimmista otteluista tulee ilman muuta olemaan kahden konkarin Laura Daviesin ja Juli Inksterin kohtaaminen. Molemmille kyseinen matsi lienee suurella todennäköisyydellä myös jäähyväisottelu Solheim Cupissa.

Kaksinpelit käynnistyvät klo 12.10 Suomen aikaa Catriona Matthew’n ja Paula Creamerin ottelulla. Viimeisenä urakkansa aloittavat Karen Stupples ja Cristie Kerr, vajaat kaksi tuntia avausmatsia myöhemmin.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje