16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Solheim Cup

Solheim Cupin ratkaissut Suzann Pettersen lopettaa kilpauransa

Suzann Pettersen ei olisi voinut päättää uraansa hienommassa paikassa. Kuva: Getty Images

Pettersen saavutti hienolla urallaan kaksi major-titteliä ja 19 muuta pääkiertuevoittoa.

Sunnuntaipäivä Skotlannin Gleneaglesissa jää monessakin mielessä huippugolfin historiaan. Esittihän Euroopan joukkue Solheim Cupin ratkaisseessa kaksinpeleissä sellaisen voiton tuoneen nousun, jota kelpaa muistella.

Tuskin kukaan uskalsi lyödä vetoa kotijoukkueen puolesta siinä vaiheessa, kun kentällä oli kolme matsia ja USA tarvitsi enää puoli pistettä haasteottelun voittoon. Siihen vieraat eivät koskaan pystyneet.

Oikeutetusti ratkaisun avaimet jäivät Pohjoismaiden kaikkien aikojen menestyksekkäimpien pelaajien joukkoon kuuluvalle Suzann Pettersenille, jonka 2,5-metrinen birdie-putti palautti Solheim Cupin pokaalin numeroin 14½–13½ vanhalle mantereelle neljän vuoden tauon jälkeen.

Tunteellisten voittojuhlien keskellä Pettersen ilmoitti, että kyseinen putti Marina Alexia vastaan pelatussa kamppailussa jäi hänen kilpauransa viimeiseksi.

”Mielestäni tämä on täydellinen hetki lopettaa kilpaura. Parempaa en keksisi”, Pettersen sanoi golfin äitimaassa, missä Eurooppa on voittanut kaikki kolme järjestettyä Solheim Cupia.

”En olisi uskonut neljä kuukautta sitten, että olisin täällä. Minulla oli Beanyn (kapteeni Catriona Matthew) luottamus, ja tulos oli tässä. Nyt olen ihan valmis”, hän jatkoi todeten, että ei ole miettinyt tulevaisuuden suunnitelmiaan.

En villeimmissäkään haaveissani – erityisesti lähtökohtani huomioiden – olisi voinut kuvitella tekeväni tämän taas.

Pettersen, 38, nimettiin Solheim Cupiin alun perin varakapteeniksi jäätyään marraskuussa 2017 tauolle perheenlisäyksen vuoksi. Hän palasi loppukesästä kilpakentille, ja oli yllättäen yksi Matthew’n villi kortti -valinnoista.

Yhdeksännen kerran haasteottelussa pelannut Pettersen sanoi, ettei tiennyt 18. reiän voittoputtinsa ratkaisseen Solheim Cupia Euroopalle − olivathan joukkuekavereiden, Anna Nordqvistin ja Bronte Law’n kamppailut käynnistyneet hänen jälkeensä.

”Se oli hyvä putti, mutta en tiennyt, että siinä putattiin pokaalista. Kävellessäni 18. väylällä, Beany kertoi, miksi oli valinnut minut joukkueeseen. Itse keskityin vain kaikin keinoin tekemään birdien. En villeimmissäkään haaveissani – erityisesti lähtökohtani huomioiden – olisi voinut kuvitella tekeväni tämän taas. Fantastinen voitto joukkueelle.”

Ei ollut sattumaa, että norjalainen oli asetettu strategisesti pelaamaan sunnuntain viimeisiin ”singeleihin”.

”En tuntenut isommin paineita. Kerroin tytöille eilen, että jos tämä jossain tehdään, niin täällä kotiyleisön edessä. Tämä on sinulle Beany, ole hyvä.”

Pettersen saavutti urallaan 21 pääkiertuevoittoa, joista 15 Yhdysvaltain LPGA Tourilla. Major-titteleitä hänelle kertyi kaksi. Ammattilaisuransa syyskuussa 2000 aloittaneen pelaajan ensimmäinen turnausvoitto tuli reilut 18 vuotta sitten Ladies European Tourilla. Solheim Cup -voiton tarjoamaa huumaa hän pääsi kokemaan pelaajana neljä kertaa.

Pettersen ylsi maailmanlistalla parhaimmillaan kakkoseksi. Tämä tapahtui useaan kertaan, viimeksi vuoden 2011 elokuusta vuoden 2012 helmikuuhun. Oslolainen on kuitannut urallaan turnauspalkkioita yli kymmenen miljoonan dollarin edestä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje