16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Solheim Cup

USA toisen kerran peräkkäin Solheim Cupin voittoon

Kehnosti sujuneet nelipallo-ottelut koituivat Euroopan joukkueen kohtaloksi.

USA:n joukkue otti varsin vaivattoman oloisesti voiton, Des Moines Golf & Country Clubilla pelatussa Solheim Cupissa. Yhdysvallat lähti päätöspäivän kaksinpeleihin viiden pisteen etumatkalta, ja tämän eron se säilytti myös loppuun asti. Kotijoukkueen voittolukemiksi kirjattiin 16½–11½.

Jenkkien innoittajana sunnuntaina toimi Lexi Thompson, joka nousi ottelussa Anna Nordqvistia vastaan 4 down -tilanteesta tasapeliin. Kun Cristie Kerr (2/1 vs. Melissa Reid) ja Paula Creamer (1/0 vs. Georgia Hall) voittivat ottelunsa, jäi Lizette Salasille (1/0) kunnia iskeä viimeinen niitti vastustajan arkkuun, matsissa Jodi Ewart Shadoffia vastaan.

”Pelaajamme olivat niin sitoutuneita, ja he uskoivat toisiinsa. Esitimme varsin hienoa golfia”, USA:n kapteeni Juli Inkster hehkutti.

Voitto oli USA:n ylivoimaisin yli 20 vuoteen. Sen voittomarginaali Walesissa vuonna 1996 pelatussa Solheim Cupissa oli pisteen verran suurempi. Judy Rankin luotsasi Yhdysvallat voittoon myös kaksi vuotta myöhemmin (1998) pelatussa haasteottelussa.

Me olimme nyt vastaantulijoita, siitä ei ole epäilystäkään.

Inkster nousi sunnuntaina Iowassa Rankinin rinnalle ainoaksi kapteeniksi, joka on saavuttanut joukkueensa kanssa kaksi Solheim Cupin voittoa. Saksassa vuonna 2015 pelatussa kamppailussa Euroopalla oli ennen singeleitä neljän pisteen johto, mutta USA kiri lopulta voittoon yhden pisteen marginaalilla. Seitsemästä edellisestä Solheim Cupista jenkit ovat voittaneet viisi.

”Me olimme nyt vastaantulijoita, siitä ei ole epäilystäkään”, Euroopan joukkueen kapteeni Annika Sörenstam tunnusti.

”Olen kuitenkin ylpeä siitä, miten kovaa he taistelivat. Mitä tässä muutakaan voisi sanoa? Onnittelut USA:lle, koska he pelasivat uskomatonta golfia.”

Euroopan joukkueen luokaton esitys nelipallo-otteluissa jätti paljon kysymysmerkkejä. Kuva: Getty Images

Sörenstam yritti saada joukkueensa lentoon pukeutumalla sunnuntaina sinikeltaiseen viikinkihattuun ja tanssimalla kameroiden edessä ennen matseja.

Pelit käynnistyivätkin eurooppalaisten kannalta hienosti, kun Anna Nordqvist voitti neljä ensimmäistä reikää. Sittemmin tahti tasaantui ja Lexi Thompson raapi väkisin puoli pistettä USA:n plakkariin.

”Minulle se tasapeli tuntui kuudelta pisteeltä”, kapteeni Inkster sanoi.

Nordqvist oli eurooppalaisten syömähammas koottuaan ilman tappioita 3,5 pistettä. Loukkaantunutta Suzann Petterseniä mainiosti tuurannut Catriona Matthew, 47, voitti kolme ja hävisi yhden ottelun.

Hyvin paikkasi myös USA:n Paula Creamer niin ikään loukkaantumisen vuoksi poisjäänyttä Jessica Kordaa. ”Pink Panther” jakoi kotijoukkueen parhaan pisterohmun titteliä (kolme voittoa, yksi tappio) Lizette Salasin ja Daniella Kangin kanssa.

Euroopan kompastukseksi Iowassa koituivat ensimmäisen ja toisen päivän nelipallo-ottelut, joista se otti vain yhden pisteen USA:n seitsemää vastaan. Nelinpeleissä ja singeleissä Eurooppa pelasi kotijoukkueen kanssa tasapäisesti.

Solheim Cup koostuu kuitenkin viidestä eri pelijaksosta. Kaikissa on oltava tasaisen hyvä, jotta voi taistella realistisesti koko haasteottelun voitosta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje