SM-reikäpelistä kisatuntumaa hakenut Välimäki jahtaa tärkeitä FedEx Cupin pisteitä Detroitissa - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

SM-reikäpelistä kisatuntumaa hakenut Välimäki jahtaa tärkeitä FedEx Cupin pisteitä Detroitissa

Sami Välimäki ja caddie Daniel Parratt ovat matkustaneet täksi viikoksi Detroitiin. Kuva: Getty Images

Sami Välimäki kilpailee PGA Tourilla neljänä peräkkäisenä viikkona. Kisoista kaksi jälkimmäistä pelataan Skotlannissa.

Sami Välimäki on mukana torstaina Detroitissa Michiganissa alkavassa Rocket Mortgage Classic -kilpailussa, joka käynnistää suomalaisen kilpailuputken lajin vaativimmalla kiertueella.

Välimäki kilpaili PGA Tourilla edellisen kerran touko-kesäkuun vaihteen Canadian Openissa, jossa hän jakoi 35. sijan. Tämän jälkeisiin kahteen Signature-kilpailuun ja U.S. Openiin Välimäellä ei ollut paikkaa, joten hän matkusti muutamaksi viikoksi Suomeen.

Hän osallistui viime viikolla Tawast Golfissa SM-reikäpeliturnaukseen, jossa tuli mestaruus. Välimäki kertoi, että kilpailu kävi hyvästä treenistä ja tarjosi sopivasti kisatuntumaa.

”Mukavaa oli nähdä tuttuja kavereita kotimaan kentällä. Yleisöäkin tuli kivasti, kun ensin mietin, mahtaako ketään tulla.”

Reikäpelikilpailussa Välimäki oli omaa luokkaansa, vaikka Joachim Altonen hänet kolmannen kierroksen 1/0 päättyneessä ottelussa ahtaalle laittoikin. Välimäki ei ollut pelaamissaan kuudessa ottelussa missään vaiheessa tappiolla.

Vanhanaikainen puistokenttä, jolla pelataan kilpailussa reilusti alle parin.

Välimäki vietti vielä juhannuksen Suomessa, ja matkusti sunnuntaina Detroitiin. Alkuviikko sujui harjoittelun merkeissä ja tutustumalla viikonvaihteen kisa-areenaan, Detroit Golf Clubiin.

”Kenttä vaikuttaa helpohkolta. Vanhanaikainen puistokenttä, jolla pelataan kilpailussa reilusti alle parin. Viheriöt ovat hieman pomppuiset, koska niillä on kahta eri ruoholaatua”, hän luonnehti.

The Open päättää kisaputken

Välimäki pelaa neljä turnausta putkeen. Ensi viikolla on vuorossa Illinoisin perinteinen John Deere Classic, jonka jälkeen hän palaa vanhan mantereen puolelle. Scottish Open on Välimäen ensimmäinen Euroopassa pelaama kansainvälinen kilpailu tänä vuonna. Kisaputken päättää Royal Troonin isännöimä kauden viimeinen major-turnaus, The Open.

Välimäki sanoo, että elokuun alussa käytävä olympiaturnaus ja PGA Tourin kalenteri eivät stemmaa parhaalla tavalla. Pariisin kilpailu asettuu kahden USA:n kiertueen kilpailun väliin, ja molemmissa on jaossa tärkeitä pisteitä.

”Pisteitä tarvitaan, jotta pääsisi FedEx Cupin playoffeihin. Katsotaan The Openin jälkeen tarkemmin, missä ollaan.”

Detroitissa satoi tiistaina muutaman tunnin huolella, ja se hieman sotki Välimäen harjoitussuunnitelmia. Keskiviikkona hän ajoi aamulla kentälle treenaamaan, mutta joutui tekemään Detroit Golf Clubille kaksi visiittiä.

”Pro-am on hassusti vasta iltapäivällä, ja itselläni on lähtöaika kello 17.15. Täytyy siinä välissä käydä välillä kämpillä. Hotelliin ajelee 20 minuutissa, joten onneksi ei ole sen pidempi ajomatka”, Välimäki kertoi kilpailun aattona.

Välimäki on FedEx Cupin pisteissä sijalla 89, kun 70 parasta pääsee elokuussa PGA Tourin ensimmäiseen playoff-turnaukseen. Hän pelaa Detroitin kilpailun kaksi ensimmäistä kierrosta yhdysvaltalaisten Chesson Hadleyn ja Alexander Tysonin kanssa.

Palkintoarvoltaan 9,2 miljoonan dollarin turnauksen voittoa puolustaa Rickie Fowler.

Lue seuraavaksi: Välimäellä vahva sunnuntai Canadian Openissa: ”Mukava oli päästä lätkimään neljä kierrosta”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)