26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Schwartzel nousi Westwoodin kantaan

Charl Schwartzel on nousukiidossa Thaimaan kilpailussa. Kuva major-voittajien kilpailusta, jossa hän sijoitui toiseksi.Taustalla Rory McIlroy © Getty Images

Charl

Charl Schwartzel on pelannut elämänsä kauden. Mastersin voiton lisäksi hän oli yhteenlasketuissa major-kisojen lyönneissä paras, huonoinkin sijoitus oli 16:s. Vaikka ote peliin välillä katosi kauden mittaan, on syksyn vire ollut vahva. Etelä-afrikkalainen on ollut viidessä viimeisessä kisassaan kymmenen joukossa.

Launtain kierrokselle Thailand Golf Championshipissa Scwartzel pääsi kiusaajan roolissa. Ero Lee Westwoodiin oli 11 lyöntiä, mutta jo ulosmenossa hän kavensi sen kuuteen. Huolimatta viimeisen reiän bogeystaan Schwartzel on ennen päätöspäivää neljän lyöntiä jäljessä. Mikäli peli lähtee sunnuntaina pyörimään Schwartzelin toivomalla tavalla, on hänellä kaikki mahdollisuudet saavuttaa kauden toinen voittonsa. Maailmanlistalla Schwartzel on noussut Etelä-Afrikan tähdistä parhaaksi, 11:ksi.

Joonas Granberg sai lauantaina tuloksekseen 80 , vaikka livescoringista nimeä ei iltapäivällä löytynyt. Hän on jatkoonpäässeistä viimeisenä yhteistuloksella 224.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje