Samooja yhdeksäntenä Thaimaassa - Golfpiste.com

15.7.–22.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][10]
KilpailuaSuomalaista

15.7.–22.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][10]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Samooja yhdeksäntenä Thaimaassa

Kalle Samooja on Koh Samuin turnauksessa edelleen hyvissä asemissa.

Yhdessä Thaimaan kokeneen Prayad Marksaengin kanssa lauantaina pelannut Kalle Samooja ei aivan yltänyt Queens Cupissa kahden edellisen kilpailupäivän tasolle. Tulos 73 vei Samoojan 54 reiän jälkeen kokonaistilanteeseen kolme alle parin. Turkulainen on ennen Aasian kiertueeseen kuuluvan turnauksen päätöspäivää jaetulla yhdeksännellä sijalla.

Samoojan kolmas kierros sisälsi kahden birdien lisäksi neljä bogia. Birdieistä jälkimmäinen tuli Santiburi Samuin kentän viimeisellä reiällä nostaen hetkellisesti top-10:n ulkopuolelle pudonneen pelaajan takaisin etusivulle.

Kiertueen toinen suomalaisjäsen Joonas Granberg (+9) pelasi lauantaina tuloksen 75, ollen kolmen kierroksen jälkeen sijalla 53.

Queens Cupin johtoon siirtyi pehmeästi svingaava thaimaalainen Chawait Plaphol. Lauantaina tuloksen 68 pelannut Plaphol on kokonaistilanteessa -8. Hänen maanmiehensä Somkiat Srisa-Nga sekä Japanin Daisuke Maruyama ovat lyönnin päässä.

Koh Samuissa pelattava Queens Cup on palkintoarvoltaan 300000 dollarin turnaus.

Sveitsissä jatketaan sunnuntaina

Kovat sateet eivät mahdollistaneet Ladies Swiss Openin jatkamista lauantaina. Kilpailun toinen kierros jäi monelta kesken jo perjantaina, joten sään salliessa Sveitsin avoimet ratkaistaan tänä vuonna vain kolmen kierroksen pituisena. Toisen kierroksen on määrä jatkua sunnuntaina klo 7.30 paikallista aikaa.

Ticinossa pelattavan kisan johdossa on Ruotsin Carin Koch (-9). Minea Blomqvist (-6) löytyy seitsemänneltä sijalta.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (96) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja