Välimäeltä vaadittanee perjantaina terävämpiä otteita edetäkseen viikonlopun kierroksille.
Sami Välimäki ei pystynyt parhaimpaansa Skotlannin North Berwickissä alkaneessa DP World Tourin ja PGA Tourin yhteiskilpailussa. Hän on tuloksellaan 70 (par) jaetulla 68. sijalla. Välimäki oli torstaina vahva lähestymisissä, mutta hänen putterinsa ei toiminut toivotulla tavalla Renaissance Clubin kentän viheriöllä. Puttien ohella avaukset jäivät strokes gained -tilastossa miinukselle. Hän ei nähnyt suorituksessaan paljonkaan positiivista. ”Todella turhauttavaa peliä tällä hetkellä”, kolme birdieä ja kolme bogia tehnyt Välimäki harmitteli. Välimäelle Scottish Openilla on erityisen suurta merkitystä siksikin, koska se on hänen viimeinen mahdollisuutensa päästä mukaan ensi viikolla pelattavaan The Openiin. Kilpailun kolme parasta, joilla ei vielä paikkaa ole, pääsevät mukaan Royal Portrushin kentällä käytävään major-turnaukseen. Välimäki on pelannut The Openissa kahdella edellisellä kaudella. Välimäen, USA:n Isaiah Salindan sekä Etelä-Afrikan Ockie Strydomin toinen kierros käynnistyy perjantaina kello 14.15 Suomen aikaa. Scottish Openin johtopaikkaa 18 reiän jälkeen jakavat Kolumbian Nico Echavarria, USA:n Jake Knapp, Itävallan Sepp Straka sekä Ranskan Victor Perez (-6). Pohjoismaalaista väriä top 10:een tuo Norjan Viktor Hovland (-4) jaetulla yhdeksännellä sijallaan. Kilpailussa ei ole Välimäen ohella muita suomalaisia. Uutista päivitetty 10.7.2025 kello 23.13.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (4 kpl)
Oma kommentti


Aivan uskomatonta vuoristorataa Samin peli. Taitaa playoffit jäädä väliin. Syksyllä uutta matoa koukkuun!
Ei taida olla Samilla Links pelaaminen hallussa?
Ei voi olla todellista !
Kuinka voi romahtaa noin, kuuden reiän jälkeen – 5 ja vielä sössi itsensä ulos viikonlopun kierroksilta …
Päätösreiän birdie pelasti Samin viikonlopun kierroksille.