Sami Välimäen vuoristoratakierros päättyi birdieen ja etäisyys kärkeen pysyi kohtuullisena - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Sami Välimäen vuoristoratakierros päättyi birdieen ja etäisyys kärkeen pysyi kohtuullisena

Sami Välimäki onnistui iskemään neljä birdieä perjantaina. Kuva: Getty Images.

Sami Välimäki joutui punnertamaan itsensä mukaan kisaan pariin otteeseen.

Sami Välimäen toinen kierros Royal County Downin kentällä Pohjois-Irlannissa pelattavassa Irish Openissa ei sujunut aivan torstain malliin. Pitkään käsikirjoitus kyllä kulki samaa rataa ja Välimäki viritteli hyvää kiriä hankalan alun jälkeen, mutta kierroksen loppupuolella ote kirposi.

Päivä alkoi lupaavasti birdiellä. Sen jälkeen alkoivat vastoinkäymiset ja ulosmenon jälkeen Välimäki oli kierrostaan neljä yli parin. Bogit ja yksi tupla syntyivät kaikki suomalaisen missattua viheriön lähestymisellään.

Sisääntulon alussa Välimäki naulasi kaksi seitsenmetristä birdieputtia ja nousi mukaan peliin. Kiri kuitenkin katkesi reikien 15 ja 17 bogeihin. Jalka ei kuitenkaan noussut kaasulta ja Välimäki rutisti komean birdien päätösväylälle. Onnistumisen alusti kaukaa väylän ulkopuolelta alle kahteen metriin isketty upea wedgelyönti.

”Tärkeät lyönnit epäonnistuivat tänään, niin sen takia oli haastavaa. Ei ollut niin vaikea birkku, 57 metrin pitchi mukille ja putti sisään”, Välimäki kuivaili päiväänsä ja viimeisen reiän onnistumista.

Birdie nosti suomalaista tuloslistalla yli kymmenen pykälää ja oman kierroksensa jälkeen Välimäki (67–74) jakaa 19. sijaa yhteistuloksella -1. Eroa tuloslistan yläpäähän on hyvin vähän, joten viikonloppuna Välimäellä on erinomainen mahdollisuus kammeta itsensä mukaan jopa kärkikahinoihin.

Letkaa vetävät Englannin Laurie Canter, joka siirtyi tulokseen -5 nakuteltuaan perjantaina tuloksen 68 (-3), ja maanmies Todd Clements. Lyönnin päässä vaanivat kuitenkin muuan Rory McIlroy ja Espanjan Alejandro Del Rey.

Mikko Korhonen lähti toiseen päivään tuloksesta +3. Cut-raja on tuloksessa +1, joten jatkopaikkaan vaaditaan kovaa kierrosta.

Lue seuraavaksi: Kärjen tuntumaan Irish Openissa iskenyt Välimäki timanttisessa vedossa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

    IlonenM says:

    15 jaardista 5 lyöntiä/puttia kertoo, missä ne Välimäen kehityskohteet ovat. Uskoisin, että Sami on itsekin tämän tunnistanut. Jos muut saavat pallon raffista griinille, pitäisi Saminkin saada. Lähipeli nyt kuntoon ja eka iso voitto olisi kädenulottuvilla

    Sport Goofy says:

    Toivottavasti olet oikeassa tuon kehityskohteiden tunnistamisen suhteen. Ihan liian usein herran julkiset kommentit ovat olleet tyyliin ”kaikilla muilla on aina mieletön tuuri makuiden kanssa raffissa ja minulla ei surkeampi voisi olla”.

    klubituuppari says:

    Lähipelin tasossa verrattuna kiertueiden tasoon on ollut positiivinen trendi pari vuotta. 2024 poikkeaa aiemmista että tason hajonta on kasvanut. Tällä kaudella SG ARG +3 -4 välillä kierroksia, kun aiemmin 2,5-3 haarukka. Iso muutos.
    Muuten SG tilastoissa on nouseva trendi paitsi puttaamisessa, jossa tultu alas 2022 tasosta n 0,6-0,8. Kaikissa kuitenkin ihan PGA tour keskiarvossa.