16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Roope Kakko vaihtoi takaisin blade-rautoihin – ”Saan paremman tuntuman lyönteihini”

Vuonna 2004 ensimmäisen kerran CT:lla voittanut Kakko tarvitsee Vierumäeltä kärkisijoituksen, jotta paikka syksyn isoihin kisoihin aukeaisi.

Roope Kakko (68,-4) oli varsin tyytyväinen tulokseensa Vierumäki Finnish Challengen avauspäivän jälkeen.
”Raudat ja lähipeli olivat hyviä, avaukset takkuilivat. Huomenna pitää draiveihin saada tarkkuutta ja tehoa. Tämä kenttä sopii minulle kuin nenä päähän. Tilaa on paljon, voi lyödä draivia ulos ja pienillä raudoilla lähestymisiä”, Challenge Tourilla kolme kisaa voittanut ja  peräti 182 kilpailua kiertänyt Kakko kertoi kierroksensa jälkeen.

Torstain avauskierros käynnistyi kurjasti. Par-viitosella toinen lyönti suuntautui oikealle metsään, tuloksena bogi.

”Siitä toivuin nopeasti ulosmenon neljän birkun  avulla. Kyllä mun tavoite on olla tässä kisassa viiden joukossa. Se voisi riittää paikkaan syyskuun lopulla pelattavaan rahakkaaseen Kazakhstan Openiin, joka on ensimmäinen syksyn neljästä isosta kisasta”, Kakko laskeskelee.

Alkuvuosi ei ole kulkenut odotetusti. Sijoitus pistelistalla on 122:s, Kazakhstaniin pääsee listalta sata ensimmäistä. Kakko haluaisi viettää mahdollisimman paljon aikaa ennen tätä kisaa Suomessa. Vaimo Minea Blomqvist-Kakko synnyttää perheen toisen lapsen elokuun lopulla.

”On hyvä antaa aikaa kotiväelle, Minni on joutunut venymään kilpailujeni vuoksi.

Kuluvalla kaudella 11 kisaa pelannut Kakko on toistaiseksi ansainnut  vajaat 8 000 euroa, paras sijoitus on 17:s heinäkuun lopulta Ranskasta. Merkkejä nousukunnosta on ilmassa, seitsemästä viimeisestä kierroksesta tulos on osunut lukujen 67-69 väliin. Itävallan viimeinen repsahti tulokseen 80.

Minea Blomqvist-Kakko oli edellisvuoden kisassa Roope Kakon caddienä.

”Huomattavasti tuloksia parempiin sijoituksiin on ollut mahdollisuuksia. Alkukaudesta puttasin heikosti, oli tekninen virhe, joka nyt on korjattu. Selitykset eivät auta. Otin edellisen kisan jälkeen takaisin käyttöön aiemmin käyttämäni blade-raudat. Ero on merkittävä, osumiin saa paremman tuntuman, pystyn kääntämään palloa helpommin haluamaani suuntaan. En oikeastaan ymmärrä, mikä sai minut tämän vuoden alussa vaihtamaan kehäpainotteisiin.”

Kolme vuotta sitten Kakko oli Madeiran ET-kisan voiton jälkeen maailmanlistalla hetken aikaa 200:n joukossa. Nyt nimi löytyy sijaluvulta 1748.

”Itseluottamus ei ole mennyt ja motivaatiokin on korkealla. Omasta mielestäni olen pelaajana tasapainoisempi kuin kuusi vuotta sitten (2012) ,jonka jälkeen pelasin huippukauden 2013. Kotikisan pelaaminen tuntuu tosi hyvältä ja viheriöiden kunnolle annan kiitettävän arvosanan 9,5″, Roope Kakko lopettaa haastattelun.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje