26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Poulter puttasi ykköseksi Melbournesssa

Isot kisat sujuivat surkeasti, Ian Poulterin kausi 2011 päättyi kuitenkin voittoon Melbournessa © Getty Images

Isot

Kaksi lyöntiä kärjestä ollut Ian Poulter aloitti sunnuntaina kierroksensa eaglella vain 233 metrisellä par-nelosella . Englantilainen onnistui Victoria Golf Clubin kentällä ulosmenossa kolmasti selvittämään parit 2-5 metrin matkalta ja teki vielä kaksi birdietä lisää. Samassa ryhmässä pelannut ja kolmannen kierronsen jälkeen johtanut Geoff Ogilvy juuttui par-junaan tehden niitä 12 putkeeen, vaikka hänen kenttäpelisnä oli jopa laadukkaampaa kuin Poulterin. Etsikkoaika meni, tämän jälkeen kotikentälläään pelannut aussi söhri kaksi bogeyta ja tuplan laskien Poulterin lopullisesti karkuun.

Poulterin voitomarginaaliksi toiseksi nousseeseen Marcus Fraseriin muodostui lopulta kolme lyöntiä. Voitto oli toinen kaudella 2011, Poulter oli paras myös ET:n reikäpelikilpailussa Espanjassa ( Volvo World Matchplay ). Isot kisat menivät kuitenkin poskelleen. Majoreissa hän karsiutui kahdesti, paras sijoitus oli vaatimattomasti 27. Vuonna 2010 Poulter voitti World Tourin reikäpelimestaruuden, 2011 kohtalona oli putoaminen ensimmäisellä kierroksella.

Australian ykköstila oli Poulterille merkityksellinen varsinkin taistelussa Ryder Cup-paikoista. Alakanttiin sujuneen kauden päätteeksi hän nousee muutaman sijan World Rankingilla nykyiseltä 28:lta sijaltaan. Kauden 2010 aikana Poulter oli pitkään kymmenen joukossa, parhaimmillaan viidentenä.

Voittajan pelit jatkuvat vasta helmikuun puolella Qatarin kisalle. Tauko on mieluisa, sillä sunnuntaina ennen kisakierroksensa alkua Poulter twiittasi maailmalle viestin:

”Kauden viimeiset lyönnit edessä, luvassa taukoa. Odotan jo innolla yhteistä aikaa perheeni kanssa”.

Luke Donald jäi junasta jo kahden ensimmäisen kierroksen aikana. Hänen paras kierroksensa oli sama (69) kuin Poulterin heikoin. Miesten välistä eroa oli 11 lyöntiä.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje