Wesley Bryan teki Kaliforniasta Minnesotaan ikimuistoisen pelireissun.
John Daly herätti huomiota vuonna 1991, kun hän ajoi kotoaan Memphisistä Tennesseestä noin 800 kilometriä PGA Championshipin turnauskentälle Indianan Carmeliin. Kilpailun voittanut, tuolloin vielä suurelle yleisölle tuntematon Daly oli turnauksessa alun perin yhdeksännellä varasijalla, joten lähtö majoriin tuli hänelle täysin yllättäen.
Sen sijaan Wesley Bryan tiesi tarkalleen, missä pelaa seuraavaksi, kun PGA Tourin ja DP World Tourin yhteiskilpailu Barracuda Championship oli päättynyt hänen osaltaan karsiutumiseen viime perjantaina. Bryan olisi voinut aikaistaa lentoaan Minnesotaan, mutta hän päätti jäädä viikonlopuksi Kalifornian Tahoeen.
Bryanin ja hänen kanssaan matkustaneen Ryan Brehmin caddien Lee Chaneyn välilasku oli Salt Lake Cityssä Utahissa, josta heidän oli määrä jatkaa 3M Openin kisapaikkakunnalle Minnesotan Blaineen. Matkanteko kuitenkin tyssäsi juuri ennen koneeseen nousua. Tietoturvayhtiö Crowdstriken virheellinen viruspäivitys levisi Microsoftin Windowsia käyttäviin järjestelmiin, ja aiheutti tuhansien lentojen peruuntumisen.
Kaksikko ei jäänyt neuvottomaksi, vaan vuokrasi auton ja lähti ajamaan kunnianhimoisesti kohti Blainea. Välimatka saa kuulostamaan Dalyn köröttelyn huviajelulta, sillä etäisyys määränpäähän oli 2000 kilometriä. Istumalihaksia vaatinut kulku suuntautui Utahista halki Wyomingin ja Etelä-Dakotan osavaltioiden, kunnes matkanteko alkoi vähitellen olla voiton puolella.
Seuraavana aamuna Bryanille valkeni uusia yllätyksiä.
Tuollaista ajomatkaa voisi kuvitella painajaiseksi, mutta Bryan vakuutteli 3M Openin alla, että lähes 20 tuntia kestänyt reissu oli kaikkea muuta.
”Kuuntelimme podcasteja, kävimme pikaruokaravintoloissa ja pysähdyimme ihailemaan nähtävyyksiä. Meillä oli sen verran hauskaa, että unohdimme syödä illallista. Vatsa kurni, kun pääsimme aamuyöstä perille, mutta oli pakko mennä nukkumaan”, hän sanoi.
Seuraavana aamuna Bryanille valkeni uusia yllätyksiä. Hänen caddiensa puolison synnytys käynnistyi 3,5 viikkoa etuajassa, joten Bryanin tarvitsi vielä löytää bäginsä kantajaksi viime hetken korvaaja.
Bryan ja Chaney eivät olleet ainoat, joilla oli mutkia matkassa. Kahdeksan pelaajaa, joiden lento Minnesotaan peruuntui samasta syystä, vuokrasi Tahoessa yksityiskoneen päästen hieman vähemmällä vaivalla kisapaikalle.
3M Openin kahdella ensimmäisellä kierroksella Charley Hoffmanin ja Ryo Hisatsunen kanssa pelaava Bryan, 34, on voittanut PGA Tourilla yhden turnauksen. Kauden paras sijoitus on peräisin Corales Puntacana Championshipistä, jossa hän oli Billy Horschelin jälkeen kakkonen.
Sami Välimäki ei kilpaile Minnesotassa, vaan valmistautuu parhaillaan kotimaassa ensi viikolla pelattavaan Pariisin olympiaturnaukseen.
Lue seuraavaksi: Scottie Schefflerin piti rohmuta tänä vuonna useampi major-voitto – toinen pelaaja tuli ja otti niitä tuplamäärän
Kovaa on joutunut välillä ajamaan, jos on pysähdelty pikaruokaravintoloissa ja jääty välillä ihailemaan nähtävyyksiä. 2000km:n matka on kuitenkin taittunut alle 20:n tunnin!
Ei tullut Takomoilla pelaavalle Bryanille hukkareissua, cut selvitetty.