16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Solheim Cup

Pettersen: Toivottavasti USA antaa minulle anteeksi

Suzann Pettersen (oik.) ja Euroopan joukkueen kapteeni Carin Koch kävivät sunnuntaina pitkän keskustelun 'puttiepisodin' jälkeen. Kuva: Getty Images

Solheim Cupin päätöspäivänä Alison Leen pallon noukkimiseen liittyvät tapahtumat ovat saaneet Suzann Pettersenin katumapäälle. Polemiikki sai alkunsa, kun Lee oletti saaneensa nelipallo-ottelussa 45 senttisen par-putin, ja nosti pallon ylös.

Pettersen ilmoitti tuomarille, että puttia ei ollut annettu, joten Lee ja hänen kanssaan pelannut BrittanyLincicome tuomittiin reiän menetykseen. Mikäli Lee olisi putannut pallonsa, se olisi 99 prosentin varmuudella merkinnyt tasattua reikää.

Pettersen sai tapahtuneesta runsaasti kritiikkiä, ja hän välitti sittemmin sosiaalisen median kautta anteeksipyynnön tapahtuneesta.

”Olen pahoillani, etten ajatellut asiaa isossa kuvassa kiivaan kamppailun keskellä. Minulla ei ole koskaan ollut yhtä paha mieli, ja olen todella surullinen tästä kaikesta”, 34-vuotias pelaaja sanoi.

Muun muassa nelinkertainen major-voittaja Laura Davies ja USA:n kapteeni Juli Inkster paheksuivat tapahtunutta voimakkaasti sunnuntaina.

Lee luuli saaneensa putin, kun Pettersenin kanssa kaksikon muodostanut Charley Hull käveli viheriöltä pois. Amerikkalaiset hävisivät lopulta matsin, mutta nousivat kaksinpeleissä hurmion saaneena neljän pisteen tappioasemasta 14½-13½-voittoon.

”Yritin kaikkeni joukkueen eteen, ja tulin laittaneeksi yksittäisen matsin hyvän urheiluhengen edelle. Minusta tuntuu, että olen pettänyt joukkueeni. Tiedän nyt saaneeni kunnon oppitunnin, mikä oikeasti on tärkeää tässä hienossa pelissä”, Pettersen sanoi.

Amerikkalaiset ovat jo epäsuorasti kiitelleet Petterseniä ”USA:n 13. pelaajana olemisesta”. Vierasjoukkue sisuuntui selvästi koettuaan moraalista vääryyttä, ja Eurooppa jäi pahan kerran jyrän alle ratkaisevissa kaksinpeleissä.

Mikäli yksikin Euroopan häviämistä singeleistä olisi päättynyt tasan, se olisi haasteottelun puolustavana voittajana pysynyt myös seuraavat kaksi vuotta Cupin haltijana.

Lähde: golf.se

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (9 kpl)

    Jussi A says:

    Uskomatonta käytöstä. Mutta sen ymmärtää, kun itse puttailee ohi alle puolimetrisiä, niin vaikea se on niitä toisillekaan antaa.

    Mika Ahola says:

    Eikös t laittaneet tuossa joitakin vuosia takaperin väärällä vuorolla putanneen uusimaan upotetun norsun, vaikka siinäkin olisi ollut urheilullisuudelle sijaa?

    Mika Ahola says:

    Eikös t laittaneet tuossa joitakin vuosia takaperin väärällä vuorolla putanneen uusimaan upotetun norsun, vaikka siinäkin olisi ollut urheilullisuudelle sijaa?

    Repe says:

    Varmaan Norskilla kiva vetää LPGA:lla buuausmyrskyssä tästä eteenpäin… Saattaa kovistakin ruveta itkettämään. Tervetuloa LETille. Pidetään omista huolta.

    Kari Lahtinen says:

    Tässä kun on tullut tutustuttua asiaan usean eri median kautta, niin yhä vahvemmin astuu esiin median voima. Varsinainen pässihän tässä tilanteessa oli Lee, jota oli jo kahdesti kisan aikana huomautettu pallon nostamisesta ilman perusteita. Tämä ei näköjään tytölle riittänyt, vaan vielä kerran piti mennä kajoamaan palloon ilman perusteita. Mutta koska jenkit nostivat asiasta niin älyttömän haloon, niin varsinaiset faktat jätettiin huomiotta ja Pettersenistä tehtiin syyllinen. Niinpä hänellä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin tehtailla julkinen anteeksipyyntö, vaikka syylliset löytyvät ihan muualta. Golfin hengestä voidaan puhua pitkään ja hartaasti ja jokaisella on oma käsityksensä. Reikäpeli nyt kuitenkin on sellainen pelimuoto, jossa pitää olla tarkkana. Lee teki aivan alokasmaisen virheen nostamalla pallonsa varmistamatta katsekontaktilla vastustajiltaan onko lyönti annettu vai ei. Toki Pettersen olisi voinut antaa tuon putin jopa pallon nostamisen jälkeen, mutta kun Lee oli ollut epävarma lyhyissä puteissaan jo aiemmin ja oltiin viimeistä edellisellä reiällä, niin voidaan perustellusti kysyä missä menee voiton haluamisen ja vastustajalle edun antamisen raja. Itse en olisi tuota puttia antanut, koska reikäpelissä pelataan voitosta ja vastustajan virheet käytetään hyväksi. Sen verran olisin kyllä taipunut, että Lee olisi saanut palauttaa pallonsa takaisin ja yrittää tuota puttia. Sekin olisi ollut kova paikka Leelle ja varmasti urheilullinen ratkaisu.

    Kari Sirelius says:

    Olen kaiman kanssa eri mieltä tapahtuneesta, sillä seurasin kisaa lähes koko ajan. Oman huipputuomarimme Arton lisäksi Barry Rhodes lienee kuuluisimpia asiantuntijoita Euroopassa. Hänen yhteenvetonsa alla: Returning to the Solheim Cup incident; in my opinion, the European team captain, Carin Koch could have stepped in during play of the 18th hole and asked her players to concede the 18th hole, resulting in a drawn match. If this had happened, the 2015 Solheim Cup would have forever been remembered as a match where good sportsmanship trumped the Rules of Golf.

    Kari Lahtinen says:

    Barryn kommentti on suora lainaus Annika Sörenstamin ehdotuksesta, että Euroopan olisi pitänyt antaa viimeinen reikä jenkeille ja siten tasata ottelu. Tällä tavoin olisi saatu koko valitettava episodi heti unohduksiin ja siinä vaiheessa koko ottelulle urheilullinen ratkaisu. Tiesitkö Kari muuten, että Barry Rhodes hakee säännöllisesti vahvistuksia ja oikaisuja sääntökysymyksiin omaa palstaansa varten parilta kansainväliseltä sääntöforumilta ja että hänen käsityksiään niissä joudutaan ajoittain oikomaan? Tällä en halua väheksyä Barryn tietämystä, vaan todeta jokaisen pätevänkin tietäjän tarvitsevan ympärilleen joukon samanlaisia tietäjiä, ja ettei kukaan aina voi olla oikeassa, ei edes Arto tai Barry 😉

    Dr Hook says:

    Tässä on edellä aika hyviä kommentteja ja ”Median voima” niistä osuvampia. Ei reikäpelissä voi lähteä olettelemaan mitään, vaan pallo pitää pelata mukiin jollei puttia ole selvästi annettu. Urheilullisuudestakin jenkkien on turha tulla marisemaan, sillä vuonna 2000 Kelly Robbins pisti Sörenstamin uusimaan kupittamansa chipin väittäen hänen lyöneen väärällä vuorolla. Tottahan se oli, mutta oliko ”urheilullista” käytöstä? Tässä tapauksessa ruttunaamainen Pettersen olisi voinu jäädä katsomaan saako Lee puttinsa kuppiin, sillä puttaamaan laittamalla hän olisi voinut saadakin Leen mokaamaan. Mutta poiskävelyn voi tulkita tarkoitukselliseksi harhauttamiseksi. Se ei ainakaan ole urheilullista.

    Kari Sirelius says:

    Olen seurannut Barryn palstaa viikottain muutaman vuoden ajan. Tuomareitahan on vanhan sanonnan mukaan kahta lajia, niitä jotkä ovat jo tehneet virheitä, ja niitä jotka eivät vielä ole ehtineet tekemään. Olen samaa mieltä tukiryhmän tarpeesta, jopa pelitilanteessakin. Annikan ehdotus lähti varmaan suoraan sydämestä!