Paula Creamerille vihdoin major-voitto - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Paula Creamerille vihdoin major-voitto

Pokaali kotiin. Ensimmäisen majorin voitto on Paula Creamerille iso helpotus ja antaa epäilijöille näpäytyksen. © Getty Images

Kolmen kierroksen jälkeen johtoon siirtyneen Paula Creamerin voitto oli lopulta melko selkeä. Amerikkalainen oli neljän kierroksen jälkeen kokonaistuloksessa kolme alle parin. Lähimmät kilpailijat, NaYeon Choi ja Suzann Pettersen, pelasivat kisansa yksi yli parin.
Oakmontin haastavilla viheriöillä Creamer puttasi hyvin. Neljän päivän aikana amerikkalainen tarvitsi vain 121 puttia, eli keskimäärin 30 puttia kierrosta kohden. Oakmontin kenttä osoittautui todellaa haastavaksi, sillä kierroksia alle parin neljän päivän aikana kertyi alle 30. Viimeinen päivä oli olosuhteiltaa helpoin, alle parin pelattiin 13 kierrosta.
Voitto naisten U.S. Openissa oli samalla Creamerin ensimmäinen sitten vuoden 2008. Kaudella 2009 voitto oli monesti käsien ulottuvilla, mutta viimeistä vaihdetta ei tuntunut löytyvän. Creamerin kohtaloksi viime kaudella tuli olla se parhaiten maailmanlistalla sijoittunut pelaaja, joka ei onnistunut voittamaan.
Ennen U.S. Openia vain neljässä LPGA:n kisassa tällä kaudella pelannut Creamer kärsi peukalovammasta. Leikkausta vaatinut loukkaantuminen piti amerikkalaisen sivussa tositoiminnasta ja antoi aikaa harjoittelulle. U.S. Openiin osallistuminen ei kuitenkaan ollut Creamerille aivan päivänselvää, sillä toipuminen leikkauksesta kesti kauan. Omien sanojensa mukaan ”Pink Panther” oli kunnossa 60 prosenttisesti kauden kolmannessa majorissa.
Sade sotki aikatauluja naisten U.S. Openissa lauantainakin
Paula Creamer hakee Oakmontista ensimmäistä major-voittoaan.  &copy Getty Images

Paula Creamer hakee Oakmontista ensimmäistä major-voittoaan. &copy Getty Images

Iso osa pelaajista naisten U.S. Openissa ei ehtint pelata toista kierrostaan rankan sateen vuoksi perjantaina. Lauantaina oli siis edessä kova koitos, kun aikatauluja piti saada kiinni. Kolmas kierros jäi vielä osalta pelaajista kesken.
Oakmontissa johtaa osittaisen kolmannen kierroksen jälkeen Paula Creamer. Amerikkalainen ehti pelata kolmannesta kierroksestaan 13 reikää, joilla teki kolme birdietä ja kaksi bogia. Creamer on yhteensä yksi alle parin.
Creamerin johto Oakmontissa ei ole suuri ihme, mutta voitto olisi kuitenkin pienoinen yllätys. Creamerin kausi 2009 ei ollut kovinkaan loistava. Edellisellä kaudella ”Pink Panther” oli napsinut LPGA:lta kolme voittoa, kaudella 2009 voittoja ei siunaantunut lainkaan. Majoreita Creamer ei ole urallaan vielä onnistunut voittamaan, parhaimmillaan hän on ollut kolmas. U.S. Openissa Creamer on kahtena edellisenä vuotena ollut kuudes.
Creamerin johto osittaisen kolmannen kierroksen jälkeen on kolme lyöntiä. Toisena on Wendy Ward, jolla jäi kolmannesta kierroksesta yksi reikä pelaamatta. Kisasta karsiutui kahden kierroksen jälkeen nimekkäitäkin pelaajia, muun muassa Ruotsin Anna Nordqvist.
Sade huuhtoi Oakmontia ja keskyetti naisten U.S. Openin toisen kierroksen

Kova sade ajoi katsojat ja pelaajat suojiin Oakmontissa. Kisa jatkuu lauantaina.  &copy Getty Images

Kova sade ajoi katsojat ja pelaajat suojiin Oakmontissa. Kisa jatkuu lauantaina. &copy Getty Images

Sophie Gustafson johtaa U.S. Openissa, mutta hän ehti pelasta vain yhden reiän toisesta kierroksestaan ennen luonnonvoimien puuttumista peliin. Gustafson on pelaamiensa 19 reiän jälkeen parissa.
Christie Kerr jakaa toista sijaa todella tyngäksi jääneen toisen kierroksen jälkeen. Kerr ja kolmisenkymmentä muuta pelaajaa ehti pelata kierroksensa kokonaan ennen kuin peli Oakmontissa keskeytettiin kokonaan perjantain osalta. Kerrin kanssa toista sijaa tuloksessa par jakaa kuusi muuta pelaajaa.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Brittany Lang pelasi toisen kierroksensa kolme yli parin ja jakaa toista sijaa.
Peli Oakmontissa jatkuu lauantaina.
Brittany Lang kärjessä naisten U.S. Openissa
Brittany Lang selvisi torstain kierroksestaan hyvin, vaikka osui vain kahdeksan kertaa väylää.  &copy Getty Images

Brittany Lang selvisi torstain kierroksestaan hyvin, vaikka osui vain kahdeksan kertaa väylää. &copy Getty Images

U.S. Women´s Open on Brittany Langille majoreista varmasti se ikimuistoisin. Amerikkalainen sijoittui kauden kolmannessa majorissa toiselle sijalle vuonna 2005. Tuolloin vielä amatöörinä pelannut Lang oli vasta 20-vuotias.

Torstaina Lang pelasi naishuipuista parhaiten Oakmontissa pelattavan U.S. Openin avauskierrosen. Amerikkalainen teki kierroksellaan viisi birdietä ja kolme bogia. Tuloksella kaksi alle parin, Lang johtaa lyönnillä ennen neljää pelaajaa.
Yksi alle parin on muun muassa Inbee Park, joka voitti U.S. Openin vuonna 2008. Kisan paras amatöörikin on ensimmäisen kierroksen jälkeen lyönnin päässä johdosta. 22-vuotias eteläafrikkalainen Kelli Shean aloitti kierroksensa tahmeasti ja oli 12 pelaamansa reiän jälkeen kaksi yli parin. Viimeiset kuusi reikää kuitenkin sujuivat paremmin, ne eteläafrikkalainen pelasi kolme alle parin.
Kolme lyönnin päässä Langista ovat muun muassa Paula Creamer ja Kristy McPherson. Umpisurkeasti kisansa aloittanut Michelle Wie teki kierroksellaan kolme tuplabogia ja viisi bogia. Kärki on jo 13 lyönnin päässä.
Kärjen osalta U.S. Openissa on hyvin tasaista. Neljän lyönnin sisällä on peräti 40 pelaajaa. Hyvin todennäköistä on, että perjantain jälkeen kärjessä on joku muu kuin Brittany Lang.
<a href=Michelle Wie on valmis voittamaan, sen osoitti uran ensimmäinen titteli LPGA Tourilta vuonna 2009. Viikonloppuna olisi tarjolla isompaa kannua. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2010/07/09021407521716.jpg" width="460">

Michelle Wie on valmis voittamaan, sen osoitti uran ensimmäinen titteli LPGA Tourilta vuonna 2009. Viikonloppuna olisi tarjolla isompaa kannua. &copy Getty Images

Michelle Wien saavutukset naisten huippugolfissa ovat kieltämättä kovat. Havaijilla syntynyt Wie oli vain 14-vuotiaana majorissa kymmenen parhaan joukossa, Wie on edelleen kaikkien aikojen nuorin pelaaja PGA Tourin -kisassa, 17-vuotiaaksi ehtiessään Wie oli majoreissa sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon peräti yhdeksän kertaa.

Kriitikoille tämä ei ole ollut tarpeeksi. Wie ei ole pystynyt voittoihin ja neidistä on tullut kovien tavoitteidensa valossa koppavan oloinen. Wie ehdittiin moneen kertaan kuopata eilisen suuruutena.
Kritiikissä on osuttu oikeaan sen suhteen, että amatöörisaavutuksiin ja puheisiin nähden Wien olisi pitänyt jo voittaa iso tukku ammattilaiskisoja ja majoreita. Toisaalta aikanaan isoa murtoa ammattilaisgolfiin tehnyt Tiger Woodskaan ei ollut voittanut majoria kaksikymppisenä. Naisten golf kuitenkin eroaa miesten golfista juuri nuoruudellaan. Wie alkaa olla pian keski-ikäistä kastia LPGA-kiertueella.
Ensimmäisen voittonsa LPGA Tourilla Wie koppasi viime kaudella. Kaudella, joka muuten oli vasta Wien ensimmäinen varsinainen kausi LPGA:lla. Voitto rookie-kaudella on kova saavutus sekin.
Voiton jälkeen Wien kunto on ollut selvästi nousujohteinen. Amerikkalainen on sijoittunut tällä kaudella kolmesti kymmenen parhaan joukkoon, paras sijoitus on kolmas. Cutin Wie on onnistunut läpäisemään tällä kaudella kaikissa kisoissaan.
Wie on ollut esimerkki liian nuoresta pelaajasta. Kovat saavutukset hämärsivät sitä, että amerikkalainen oli vielä lapsi kolme vuotta sitten. Wie täyttää lokakuussa 21-vuotta. Wien julkisuusmyllyä nuoruuden vuosina ei voi verrata muihin golfareihin, ei edes Tiger Woodsiin.
Torstaina alkavasta Women´s U.S. Openista Mihelle Wie toivoo vielä isompaa vauhtia uralleen. Vielä Stanfordissa osan aikaa vuodesta opiskeleva Wie on sijoittunut naisten kauden kolmannessa majorissa parhaimmillaan kolmanneksi. Tuolloin vuosi oli 2006.
Voittoa U.S. Openissa puolustaa viime vuodelta Eun-Hee Ji. Oakmont Country Clubilla pelattavassa kauden kolmannessa majorissa ovat mukana kaikki maailmantähdet, Minea Blomqvist ei ole mukana. Kentän dominoivin pelaaja on kuitenkin kuumuus, sillä viikonlopuksi on ennustettu lähemmäs 40 asteen helteitä. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje